Kun karsit tavaroitasi ja pohdit pitäisikö jokin tavara säästää vai heittää pois, asetat kunkin tavaran kerrallaan kuulustelulampun alle.
- Tarvitsenko sinua? Miksi? Perustele!
Kymmenen vuotta käyttämättömänä ollut leipäkone ei pysty perustelemaan olemassaoloaan mitenkään. Siitä on helppo luopua.
Kaikkia esineitä ei voi määritellä niiden tarpeellisuuden perusteella. Seuraava tiukka kysymyksesi on:
- Rakastanko sinua? Enkö voi elää ilman sinua?
Rakastamiskriteeri voikin olla hankala. Tykkäämme monista tavaroista, sen takia meillä niitä onkin niin paljon. "Tuo taulu on kiva, nuo maljakot ovat nätit, pidän näistä kirjoista. Nämä paidat ovat kaikki tosi sieviä."
Pelkkä tykkääminen ei riitä. Kysy: - Tunnenko palavaa rakkautta sinuun? Läikähtääkö sydämessäni ihanasti kun katson sinua tai pitelen sinua?
Jos et kertakaikkiaan rakasta kyseistä esinettä, voit luopua siitä. (Älä ole puolison kanssa ihan yhtä tiukka. Aina ei läiky ja loisku yhtä paljon.)
Pimeistä ja pölyisistä komeroista löytyy karsimisen ja raivauksen edetessä takuulla aarteita. "Oi, en ole nähnyt tätä viiteentoista vuoteen! Ooh, tämäkin on vielä jäljellä!"
Älä sekoita nostalgian tuomaa pientä lämmön tunnetta todelliseen roihuavaan lempeen. Jos olet löytänyt jotain todella korvaamatonta kuten isoisovanhempien hääkuvan, säästät sen tietenkin. Mutta viisautta on katsoa muistoa, muistella kaiholla vielä kerran, ja laittaa esine pois. Voit ottaa siitä valokuvan, jos haluat vielä joskus palata siihen. Mutta jos olet elänyt vuosia edes muistamatta esineen olemassaoloa, pärjäät varmasti loistavasti ilmankin. Muistot ovat menneisyyttä, ja jos niitä on liikaa, sinulla ei ole tilaa tulevaisuudelle ja uusille kokemuksille.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kerro omista ajatuksistasi ja kokemuksistasi!