Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistot. Näytä kaikki tekstit

22.9.2016

Aurinko paistaa, lämmintä on! Hassuja postikortteja maailmalta



Minulle on siunaantunut laatikollinen postikortteja. Kävimme junnun kanssa yhtenä päivänä kaikki läpi ja lajittelimme ne. Osan korteista olen ostanut itse, mutta suurin osa on lähetetty sukulaisten matkoilta ja ulkomaalaisten kirjekaverieni kotipaikoista. Oi, mitä muistojen ilotulitusta se olikaan. Yksi italialainen kirjekaverini Fulvio kävi kerran lukioaikanani Suomessa ja taisi vähän ihastua minuun, korttivuoresta löytyi myös hänen matkanjälkeisiä vuodatuksiaan. Löysin myös paljon muiden silloisten kaverieni lähettämiä kivoja kortteja ja sydämessä läikähti lämpimästi.

Vanhoissa matkamuistokorteissa oli aika hassuja kuvia. Oikeasti, näin on omaa kaupunkia muinoin ajateltu markkinoitavan kivasti. Tässä on kolmentoista kortin kavalkadi. Mikä on suosikkisi? Kuva avautuu isompana, kun klikkaat sitä.



Terveisiä Rhodokselta. Toiset hankkivat ihosyöpää perämoottorin vieressä, yksi esittelee persvakoansa keskellä korttia.


Terveisiä Penedosta, Brasiliasta. Kalankasvatusaltaat ja eväkkään puristaminen ovat hienointa, mitä voi näyttää.


Terveisiä Jämsästä. Täällä asutaan joko loputtomissa betonilaatikoissa tai pikkuruisissa mökeissä, tervetuloa.


Terveisiä Szamotułystä. Täällä on tällainen iso kauppa, jonka edessä aina poseeraamme. Olemme myös saaneet kaupunkimme kolme autoa samaan kuvaan.


Terveisiä Valkealasta. Tänne meidän motelliin kelpaa kyllä tulla vaikka vähän hienommallakin autolla. Meillä on myös oikein cafeteria.


Terveisiä Kupiškiksesta. Tässä on meidän keskusta ja pääkatu neljän ruuhkassa.


Terveisiä Panevėžyksestä. Valitsimme tämän kuvan viihtyisästä ja kauniista hotellistamme, koska siihen sattui mukaan myös Pertin hieno villapaita.


Terveisiä Vela Lukasta. Täällä on kuivia mäkiä, palmuja ja rivi laatikkomaisia autoja.


Terveisiä Tallinnasta. Puoliautio parkkipaikka ja tyhjät lipputangot reunustavat hienosti tätä kalseaa tornia.


Terveisiä täältä jostain Liettuan neuvostotasavallasta, Sniečkus-kaupunkia ei löydy kartoista. Haluamme esitellä teille tämän riemukkaan ja inspiroivan kouluympäristön iloisine oppilaineen. No, ainakin sen koulun.


Terveisiä Gran Canarialta. Täälläkin punoitetaan ihanasti ultraviolettisäteiden hyväilyssä. Tapsa tuolla miettii mihin ihmeeseen hän juuri astui altaan pohjalla.


Terveisiä Costa Calabralta. Meillä on täällä hiekkaa, hiekkaa ja hiekkaa neljässä aivan samannäköisessä paikassa. Minne haluaisit mennä?


Terveisiä Linköpingistä. Haluamme esitellä teille torilla istuvan irvistävän mummon, jota nainen katsoo vihaisesti, vettä vuotavan häkkyrän ja puiston, joka on niin hieno että portit pidetään visusti kiinni teiltä turisteilta. Ettette tule sandaaleissanne meidän ruusuja tallaamaan.

Kiitos korteista :D



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

18.8.2016

Toimintatorstai: Hyvästit nappisilmille


Monien palvoma kaapintyhjentäjä Marie Kondo neuvoo säästämään vain ne esineet, jotka säkenöivät iloa. Hienoa! Mutta mitä sitten tehdä, jos kaikki esineet säkenöivät?


Olen todella eläinrakas ja kaikki vähän eläimen näköinenkin on minusta söpöä. Niinpä tällaiselle pehmolle ajatus junnun pehmoleluvaraston raivauksesta tuntui aivan kauhealta. Kaappiin piti saada tilaa, mutta kaikki uhrit tuijottivat minua syyllistävästi nappisilmillään.

"Miksi haluat heittää meidät pois?"

Kumosin kaikki lelut yhteen kasaan lattialle ja käskin junnua ottamaan erilleen ne muutamat, joista hän tykkää eniten. Junnu osoittautuikin paljon kovasydämisemmäksi kuin äitinsä, lempparit löytyivät helposti. Mitä tehdä lopuille?

"Kuinka voit luopua meistä? Emmekö olleet tarpeeksi söpöjä?"

Pistin silmät kiinni, pidätin henkeä ja tungin raukat muovipussiin (kääk!). Toimitin ne mahdollisimman nopeasti kierrätyskeskukseen.

Mikä erikoisinta, en ole miettinyt niitä sen enempää kuin kun ne olivat vielä junnun kaapissa säilytyslaatikossa. Toivottavasti ovat päässeet uudessa kodissa kaikenlaisiin kivoihin leikkeihin mukaan!

P.S. Kööpenhaminan eläintarhassa oli kova paikka...




Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

25.4.2016

Aikamatka


Vanhempani ovat muuttamassa pienempään asuntoon. Se tarkoittaa sitä, että rintamamiestalon kellarit on tyhjennettävä sekä heidän säilömästään tavarasta että omista laatikoistani. Kävin viikonloppuna vähän kurkkimassa mitä on edessä ja toin muutaman laatikon kotiin kunnon setvimistä varten.


Olen näköjään säntillisesti säilyttänyt silloin-erittäin-tärkeät kurssiohjelmakirjat. Tämä on kyllä niin #jonneteimuista-kamaa. Nykyään kaikki taitaa olla netissä ja hyvä niin.

Kannoin kotiin myös kaikki opiskelumuistiinpanoni. Opiskelin matematiikkaa ja tietojenkäsittelyä sekä vähän tilastotiedettä ja jopa kansantalouden peruskurssin. Kaikki on siististi mapitettu. Olen ajatellut vuosia käyväni ainakin nuo matematiikan paperit läpi sillä ajatuksella että jos vaikka nyt kaikki näyttäisi selkeämmältä. Sitä hetkeä ei vain ole vielä tullut eikä varmaan tulekaan.

Opiskeluaika oli minulle, kuten varmasti useimmille muillekin, hyvin erityinen ajanjakso. Opintomuistiinpanot eivät ole vain sanoja ja numeroita paperilla. Ne palauttavat taas mieleen kaikki hauskat ja vähemmän hauskat opettajat, rakkauden, ruotsin oppimisen, opiskelijaelämän sitseineen ja muine juhlineen, tentit ja jännityksen siitä onko päässyt läpi, Turun kauppakorkeakoulun nurkilla olevan Hesen, sen jossa nykyään pääsee sisälle lämpimään tilaamaan mutta josta silloin ostamamme hampurilaiset söimme palelevina puhelinkopissa, talvipyöräilyn rannikon hyytävässä vastatuulessa, ohjelmointiharjoitukset kielellä josta kukaan ei ollut kuullut ennen eikä jälkeen, opiskelijalounaat, jokirannan ja kaiken muun.


Laatikoista löytyi myös vanhempaa omaisuutta. Otin muutamia kuvia muistoksi ennen jätesäkin kutsua. Itse nauhoitettuja C-kasetteja, kellarilta haiseva hame, vielä heinää kariseva kulunut ratsastuskypärä. Kävin muutaman vuoden ratsastamassa Savonlinnassa Vuohimäen ratsastuskoululla. Lempihevoseni oli rautias pieni Pentagon, jonka selästä kerran tipuin niin, että sain murtuman niskanikamaan.


Vanhojen tavaroiden läpikäyminen tuo pintaan paljon muistoja ja ajatuksia. Niitä on usein helpompi käsitellä yhdessä jonkun toisen kanssa. On mukavaa kertoa ja kuunnella tarinoita tavaroiden takana. Yhdessä saa voimaa heittää hyvästit tavaralle, joka on seurannut uskollisesti moneen seikkailuun mutta joka on nyt täysinpalvellut. Nyt on aika uusien seikkailujen!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

4.4.2016

Muistot, muistoesineet ja mitä ihmettä

Mieheni ja poikani ensimmäiset autot.

Ammattijärjestäjän asiakkaina ei ole erityisen paljon ihmisiä, joille on helppoa heittää pois tavaroita, vaan asia on yleensä vahvasti päinvastoin. Kun miettimistä on jo pestyjen italiansalaattirasioiden ja tavoitehousujen kanssa, muistoesineet voivat osoittautua mahdottomaksi haasteeksi hallita. Mitä tehdä niille, missä säilyttää, mitä säästää?

Tässä muutama päällimmäisenä mielessäni oleva tuuminta.

Ihmisen on hyvä muistaa mistä on tullut, eikä kaikkia muistoja pitäisi siivota sokeasti pois. Valokuvat, kirjeet ja muu ainutlaatuinen materiaali täytyy punnita tarkkaan.

Ihan jokaisen vanhan tavaran säilyttämisen voi halutessaan perustella jollakin muistolla ja täyttää komeronsa menneisyydellä. Sinulla ei ole todennäköisesti tilaa pitää kaikkea, mitä haluaisit. On pakko tehdä valintoja.

Ehkä muistoajatukset riittäisivät, eikä kaikesta tarvitsisi olla konkreettista muistoesinettä. Esineistä voi ottaa valokuvia. Pystyisitkö palauttamaan tunteen katsomalla kuvaa? Esimerkiksi lasten lukemattomat piirustukset voi taltioida digikuviksi eikä kaikkia tarvitse säästää paperisina.

Muistoille voi varata tietyn hyllyn, korin, laatikon. Niiden täytyy mahtua sinne. Tilan voi käydä läpi vaikkapa vuosittain ja tunnustella, mitkä esineet ovat edelleen säilyttämisen arvoisia ja mitkä saavat antaa tilaa tärkeämmille muistoille.

Mitä tapahtumaa, ihmistä, paikkaa et halua unohtaa? Unohtaisitko sen, jos siitä ei olisi konkreettista esinettä? (Ja jos muuten sattuu kotikatastrofi, mitä ei voi korvata?)

Haittaako, jos unohdat? Oletko jo unohtanut? Tee lista niistä esineistä, jotka muistat. Voit valmistautua näin vaikkapa tavaroidenhakuretkeen vanhempiesi luota. Jo unohtuneiden tavaroiden löytäminen ja selailu voi antaa niille enemmän tärkeyttä kuin mitä ne ansaitsisivatkaan. Merkitsisivätkö ne sinulle mitään, jos et olisi nähnyt niitä jälleen?

Säästämistäsi esineistä täytyy tulla katsoessa ja koskiessa hyvä mieli. Miksi säästäisit sellaista, joka tuo sinulle huonoja fiiliksiä, syyllisyyttä tai surua?

Haluatko, että lapsesi tai joku muu läheisesi joutuu miettimään mitä muistoesineelle pitää tehdä? Mitä tehdä jos lapset eivät halua muistoesineitäsi? Tietävätkö lapsesi, mitä ihmettä nuo esineet edes ovat? Esineisiin (ja valokuviin!) kannattaa liittää jokin selitys tai tarina, mistä se on tullut ja miksi se on tärkeä. Toinen yläreunan kuvan puuleluista on lapseni ensimmäinen auto, jonka ukkinsa oli hankkinut tanhumatkalta. Lapsi oli juuri syntynyt eikä sillä kuulemma ollut vielä autoa, niin oli pitänyt sellainen äkkiä ostaa. Puuauto löytyi vastikään vanhempieni luota, enkä olisi tiennyt sen tarinaa, jos en olisi mennyt isälleni ihmettelemään pohjaan kirjoitettua tekstiä. Nyt se on meillä hyllyssä mieheni ensimmäisen leluauton vieressä.

Muistoesineistä ei ole paljoakaan iloa kaappien perukoilla. Jospa laittaisit ne kauniisti esille vaikkapa rasiassa, vitriinissä, tauluksi kehystettynä tai hyllyllä asetelmassa sen sijaan että hyllyillä olisi avaimia, kolikoita, laturin johtoja tai käytettyjä teekuppeja.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

18.1.2016

Satavuotiaat kaunottaret



Viikonloppuna mies soitti minulle äitinsä luota. Satavuotiaan sukulaisen asuntoa on vähitellen tyhjennettävä, ja nyt olisi muutama kahvipöydän astia uutta kotia vailla.

Olin ensin varuillani. Olen oppinut torjumaan tavaroita todella hyvin. Stoppaan jyrkästi mainosten, asiakkaiden ja sukulaisten tavarat. Yhden kauniin jakkaran pelastin kaatopaikalta, mutta laitoin sen eteenpäin, koska se ei mahtunut meille. Meillä ei rehellisesti sanottuna käytetä koskaan kermakkoa tai vastaavaa, eikä ainakaan mitään ikivanhoja hauraita kuppeja, joita ei voi edes tiskata koneessa.

Nämä eivät kuitenkaan olleet mitä tahansa kippoja. Miehen isoisoäiti oli hankkinut nämä todellakin sata vuotta sitten perheen asuessa vähän aikaa Kanadassa. Näissä oli siis iän lisäksi konkreettisesti pala suvun historiaa. Miten olisinkaan voinut kieltäytyä?

Ja miten kauniita ne ovat vieläkin!




Nyt täytyy tehdä sopiva tila näiden esille laittamiseen! Miksi omistaa kauniita esineitä, jos piilottaa ne jonnekin pimeään...

Mutta yksi asia minua askarruttaa. Sarjassa on selvästi kermakko ja sokerikko, mutta mitä kolmanteen astiaan on ollut tarkoitus laittaa? Jos tiedät, niin kommentoi alle!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

6.4.2015

Anopin kosto eli Miten paljon tavaraa ajattelit jättää jälkeesi?

Kuva: Eric Mueller

 Ajan kuluessa tavaroita kertyy, ja kertyy, ja kertyy, varsinkin jos asuu pitkään samassa talossa. Nämä tavarat eivät haihdu itsestään minnekään, vaan jonkun täytyy tehdä niille jotain.

Poimin nettikeskusteluista kaksi näkökulmaa asiaan.

"Anoppi sanoi joskus, ettei voi muuttaa pois isosta omakotitalosta, kun siellä niin paljon tavaraa. Teki mieli sanoa, että kukas sen tavaramäärän sitten joskus käy läpi. Joskus se on jonkun tehtävä kuitenkin. Luulisi, että omat tavarat olisi kuitenkin parasta käydä läpi itse, ja eläkkeellä ollessa ehkä olisi aikaakin... Mutta enhän tietenkään voinut sanoa mitään. Pitää vain huolehtia, ettei itse toimi samoin." (lähde)

"Meidän mummo (89-v.) on saanut päinvastaisen vimman. Oli lahjoittanut naapurille vanhat Arabian lautaset, kun ei niillä mitään tee. Kuluneitakin olivat. Viime viikolla pelastin hopeisen kynttilänjalan, joka kuului isoisänisälle, joutumasta kaatopaikalle. Ei silläkään mitään tee. Kummastelin, että mistä nyt tuulee. Mummo kun ei ole vielä iästään huolimatta koskaan höperrellyt. Kertoi sitten minulle, että raivaa tavaroita, ettei meidän tarvitse nähdä niin paljon vaivaa, kun hänestä aika jättää." (ei löydy enää netistä)


Kenen kontolle sinun tai vanhempiesi tavarat aikanaan jäävät? Onko kellään aikaa ja energiaa käydä niitä läpi ajatuksen kanssa?

Ammattijärjestäjä antaa henkistä tukea ja konkreettista apua tavaroiden määrän vähentämisessä. Kuuntelen tavaroiden tarinoita, otan valokuvia, teen myynti-ilmoituksia, autan lajittelussa ja pakkaamisessa, vien laatikoita ja säkkejä kierrätykseen ja keräykseen.

Omat tavarat on aina paras käydä läpi itse, ajoissa. Saanko auttaa?

Lue myös: Ikääntyvä ihminen tarvitsee esteettömän ja turvallisen kodin


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

16.3.2015

4 hieman epätavanomaista säilytyspaikkaa

Avaan taas rohkeasti hiukan ovea meille kotiin ja näytän teille neljä tapaa säilyttää tavaroita ehkä hieman yllättävästi.

4. Ylimääräisestä kylpyhuoneesta kodinhoitohuone + pieni varastotila


Tämä on vähiten erikoinen ratkaisu. (No, erikoista tässä on se, että näinkin pieneen asuntoon on tehty kaksi erillistä suihkutilaa. Kummallisesta ratkaisusta oli kuitenkin hyötyä, kun varsinainen kylppärimme joutui remonttiin!) Nostin tämän esille yleisesti siksi, että teilläkin saattaa olla huone tai tila, jolle ei ole käyttöä "oikeassa" tarkoituksessaan ja se on jotenkin ajautunut toimimaan toisin. Miksei vaihtaa sen käyttötarkoitusta ihan tarkoituksella? Tähän meidänkin suihkutilaan voisi vaikka tehdä siistit säilytyshyllyt, jos säilytettävää olisi enemmän ja jos tätä tilaa haluaisi esitellä julkisesti vaikkapa blogissa. Eiku...

3. Kirjasto vessassa


Taskukirjoille ei tuntunut löytyvän mitään hyvää paikkaa. Sitten älysin laittaa ne sinne, missä niitä usein luetaan! Vessan seinähyllyn päällä oli juuri sopiva tila. Jos kirjoja olisi enemmän, hyllyn voisi laittaa vaikka kiertämään kaikille seinille.

2. Ompelukone kissan askelmana


Kissanruoat on meillä pidettävä korkeuksissa, etteivät ne joutuisi koiran suuhun. Korkealle hyppääminen tuntuu varsinkin toiselta katilta käyvän vähän kömpelösti. Erillistä jakkaraa ei tarvita, kun on tuhat kiloa painava ompelukone, jonka käyttöpaikka on viereisellä pöydällä!

1. Ihanat muistot piilossa tyynyn sisällä


Halusin säästää ainakin jonkin aikaa lapsen vauva-ajan haalarin ja makuupussin, mutta ne veivät aika paljon tilaa enkä tiennyt missä olisin niitä pitänyt. Toisaalta minulla oli toinenkin pieni pulma: koristetyynynpäällys mutta ei sisätyynyä. Tadaa, kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Löytyykö teiltä hauskoja ja oivaltavia säilytysratkaisuja tai ehkä tarvetta sellaisille ratkaisuille? Kommentoi alle!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

8.1.2015

Toimintatorstai: Passi, matkavakuutus ja muut reissuvehkeet järjestykseen

Aina välillä tulee eteen ulkomaanreissu, jolle tarvitaan ainakin passi, ja joskus enemmänkin asiakirjoja ja tavaroita. Meillä näitä tavaroita on ollut vähän kahdessa paikassa, ja ajattelin nyt käydä läpi kummatkin jemmat ja järjestää ne kunnolla.

Jemma 1

Jemma 2
 Tuttuun tapaan laatikot tyhjäksi ja kaikki lippuset ja lappuset esiin. Paljastui, että Jemma 1:ssä oli tärkeiden papereiden seassa myös muistoja kuten vanha passi, hääonnittelukortteja ja kiinalaisen sukkulabussin aikataulut. (Tämä laatikko on saanut olla erittäin rauhassa järjestävältä kädeltä tähän asti ja sen huomaa.)


Vähän aikaa ihmeteltyäni sain lappusia luokiteltua. Pankkeihin liittyvät lappuset, salasanoilta näyttävät lappuset, käyntikortit, matkamuistot. Lappusten omistaja saa käydä ne läpi paremmin, mutta nyt ne ovat ainakin samassa nipussa keskenään.

Jemma 1:ssa oli muistona säilytettyjä muiden maiden rahoja. Siirsin ne samaan paikkaan kuin oma kolikkokokoelmani. Vanhat passit, joita löytyi yhteensä kaksi, vein matkamuistojen pikku laatikkoon.

Vanhaa passia ja sen leimoja ja viisumeita saattaa olla mukava katsella myöhemmin ja muistella reissuja. Jos vanhentunut passi hohtaa tyhjyyttään, ei siinä ole paljoa säilyttelemistä.

Muista mitätöidä vanha passisi poliisin ohjeen mukaan. Jos et luota omiin tuhokykyihisi, passin voi palauttaa poliisille.

Meillä passit ovat yhdessä paikassa, samassa korissa kuin lentoyhtiöiden kanta-asiakaskortit, matkavakuutuskortit ja sen sellaiset. Nyt kasaan tuli myös Lontoon matkakortti Oyster.

Kirjasin myös passien vanhentumispäivät Google-kalenteriini, ettei tule enää samanlaisia yllätyksiä kuin pojan passin kanssa. Opittua: älä luota hataraan muistiisi, tarkista aina tärkeät asiat omin silmin.



Toisessa samanlaisessa korissa on vaatteiden alla pidettäviä matkarahapusseja, hihnoja ja lukkoja. Laatikkoon menivät myös tyhjät Forex-kuoret.

Tämänkertaisia hauskoja löytöjä olivat nippu valkoisiksi kauhtuneita kuitteja, hengityssuojain muistona Pekingistä ja mystinen pikku herneillä täytetty pehmeä pussi.


Kunhan vielä jossakin seikkaileva matka-adapteri siirretään tähän laatikkoon, on kaikki matkoihin liittyvä yhdessä paikassa. Nyt on selkeää mistä matkustustavaroita voi ensimmäiseksi etsiä ja mihin ne tulee laittaa käytön jälkeen.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

7.4.2014

Meillä on kaaos, mutta en raaski luopua mistään!

https://flic.kr/p/duqdJb

Tavaroita ja paperia on kotona joka paikassa, mitään ei löydy, kaikkea on vähän liikaa.

Kaikki eivät ole tällaisessakaan tilanteessa valmiita vähentämään tavaramääräänsä. Tavaran paljous voi tuntua turvalliselta. Vähentämiseen täytyy kypsyä.

Mitä voi tehdä, jos tuntuu ettei mistään oikein raaski luopua, mutta jotain järjestystä pitäisi huusholliin saada?

Tutki mitä sinulla on. Avaa laatikoita ja kaappeja ja katso, mitä niissä on.

Laita samanlaiset yhteen. Jos lehtiä on kolmessa huoneessa ja neljässä kaapissa, et ehkä edes tiedä paljonko niitä on. Kerää yhteen esimerkiksi harrastuslehtesi, muistosi, kesäpaitasi, dvd:si. Järjestä lehdet nimikkeittäin ja vuosikerroittain. Laita kesävaatteet erilleen talvivaatteista. Kerää lajittelemattomat valokuvat yhteen laatikkoon. Ei enää "sekalaista"-laatikkoja.

Älä säilytä tyhjää ilmaa. Älä täytä kaappejasi tyhjillä laatikoilla ja koreilla. Sinulla saattaa olla komeroissa vaikka mitä säilytystarvikkeita ja varsinaiset tavarasi lojuvat hyllyillä epämääräisissä röykkiöissä.

Unohda jo ne muovipussit. Kaupan muovipussi ei ole mikään säilytystarvike. Ne ovat muodottomia, niitä ei voi järkevästi pinota, niitä ei voi järkevästi merkitä. Muovipussi sisältää todennäköisesti sekalaista läpikäymätöntä tavaraa, jotka on vain nopeasti heitetty pussiin ja unohdettu. Siirrä tavarat pusseista laatikoihin käyttötarkoituksensa mukaan ryhmiteltyinä.

Nimikoi laatikot. Mitä järkeä on siinä, että olet säästänyt kaiken, jotta sinulla olisi tarpeen vaatiessa mistä ottaa, mutta et löydä kuitenkaan tarvitsemaasi kun tarve iskee? Nimikoi laatikot, jotta tiedät mitä missäkin on. Älä kuitenkaan laita liikaa aikaa hienojen nimikylttien askarteluun, koska osa laatikoistasi toivottavasti käy turhaksi jossain vaiheessa. Maalarinteippi ja tussi kelpaavat hyvin.

Luokittele paperit. Vaikka et osaisikaan tehdä päätöksiä siitä ovatko paperit tärkeitä ja säästämisen arvoisia vai eivät, voisit kuitenkin jakaa ne muutamaan ryhmään. 1. Pitääkö sinun tehdä jotain heti tai hyvin pian? Esimerkiksi maksamattomat laskut, kutsut, tärkeät puhelinnumerot. Nämä olisi tärkeää löytää paperin seasta ja toimia niiden perusteella. 2. Liittyykö paperi johonkin mitä haluaisit tehdä? Esimerkiksi kiinnostava kurssiesite. Nämä paperit kertovat siitä mikä sinua kiinnostaa. 3. Onko paperi muisto jostakin tapahtuneesta? Esimerkiksi konserttilippu. Nämä paperit kertovat mitä olet tehnyt. Laita eri ryhmien paperit aluksi vaikkapa eri pahvilaatikoihin. Lajittelua on näin helpompi jatkaa myöhemmin.

Näiden asioiden tekeminen on hyödyllistä, jatkuipa projektisi tavaranvähennysvaiheeseen tai ei. Sinun täytyy joka tapauksessa ottaa selville, mitä sinulla on, ennen kuin voit päättää onko sitä liikaa. Keskeneräisiä projekteja on helpompi jatkaa, jos ainekset ovat samassa paikassa, ja näet samalla montako projektia sinulla on kesken. Jos tutkit jo valmiiksi nyssykät, laatikot ja hyllyjen perimmäiset nurkat, olet jo pitkällä.

Laita ajatus itämään

Samalla kun lajittelet tavaroitasi, voit aloittaa ajatusten kypsyttelyn. Mihin näistä tavaroista olen koskenut viimeisen kuukauden tai vuoden aikana? Minkä olemassaolon olin kokonaan unohtanut? Mistä tavaroista tulee minulle huono fiilis - syyllinen olo, saamaton tunne, muisto raskaasta ihmissuhteesta?

Laita takaraivoon hautumaan ajatus siitä, että sinun ei tarvitse säilyttää mitään velvollisuudentunnosta. Kuvittele mielessäsi, että kaapeissa olisikin vain sopivasti tärkeimpiä esineitä, ne eivät olisi täpötäynnä sekalaista tavaraa.

Mieti, jospa eläisit enemmän tätä hetkeä ja vähemmän sitä mitä on joskus ollut tai mitä tulee ehkä joskus tapahtumaan taikka ei. Anna ajatuksen itää...


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

27.3.2014

Toimintatorstai: Eteiskaluste yritti piilotella sekamelskaa, mutta eipä yritä enää


Siinä se on. Viattoman näköinen eteispenkki, jonka sisällä on säilytystilaa. Erittäin kätevä kaluste. Sen päälle voi laittaa kädestään postit, jos tyyny ei satu olemaan varattu Kreivi Kissan toimesta. Voi siinä istuakin. Pyörälliseen koriin menevät lapsen pipot ja hanskat.

Kun korin vetää esille, selviää melko äkkiä, että kori on imaissut sisuksiinsa paljon muutakin. Mitähän kaikkea siellä itse asiassa onkaan?



Laitoin sisällön sievästi riviin lattialle. Seitsemän lippistä, yksi aurinkohattu, kaksi ohutta pipoa, kaikkien heijastinliivit, hanskoja, villasukkia, kauluri ja vauvojen hanskanipsut x 2. Luulenpa etteivät ihan kaikki tavarat kuulu tänne.


Ensin lippikset. Ajattelinkin että siellä on ehkä pari lippalakkia, mutta seitsemän :D Skotlanti-lippis on junnun lemppari, Invernessin matkailutoimistosta ostettu, ja se säilyy ilman muuta. Sitten siellä oli myös yksi, jonka luulen mieheni tuoneen eräältä ikimuistoiselta Etelä-Amerikan reissultansa, ja siihen en myöskään koske ilman neuvottelua. Mutta vähentämisen varaa on vielä.

Alla olevan lippiksen olen saanut vuosia, vuosia sitten italialaiselta kirjekaveriltani, joka oli Italian laivastossa ja lähetti minulle kortteja sieltä sun täältä. Olen kyllä käyttänytkin sitä, mutta nyttemmin sillä on ollut enemmän muistoarvoa. Otin lippiksestä kuvan ja sanoin sille heippa. Minun ei tarvitse enää säästää sitä. Olisi kyllä kiva kuulla laivastomiehen nykyiset kuulumiset!


Keltainen lippis on tuttu kaikille ekaluokkalaisen vanhemmille. Suomenkielisissä lakeissa taidetaan puhua keltanokasta, ruotsinkieliset aloittelijat ovat gulnäbbejä. Eipä sitä enää tule käytettyä. Lakissa oli jokin tahra, pesaisin sen. Jos lakki siistiytyy, se saa mennä kiertoon.

Laittelin pois parittomat ja rikkinäiset hanskat ja pesuun/kesäsäilytykseen menevät asusteet. Kori tyhjeni ihan huomaamatta!


Kesäpesuun löytyi koneellinen tavaraa, kuten junnun rakas talvitakki, jota hän haluaisi pitää nyt kymmenen asteen lämmössäkin.



Tehtävä suoritettu - korissa on nyt vain käyttötavaraa ja koneesta tulossa puhtaita vaatteita säilytykseen ja kiertoon!

Mitäs salaisia säilytyspaikkoja te voisitte paljastaa ja raivata?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

27.2.2014

Toimintatorstai: Miksi pelkkä järjestely ei auta

Kävin lähisukulaisen luona talonvahtiasioissa. Katseeni sattui tällaiseen hyllyyn.


Luulenpa että monen lukijankin kotoa löytyy tällaista säilytystilaa. Tässä hyllyssä säilytetään kirjoja, DVD:itä, vanhoja puhelimia, käyttöohjeita, valokuvakansioita, matkamuistoja, osoitetarroja, kaupanpäällisinä saatuja halpiskoruja, veroilmoituksia, latureita ym. ym. ja vielä kerran ym. Alla olevassa kuvassa on kaikki hyllyillä ollut tavara samassa kasassa. Kaapin ovia en avannut.


Voitte varmaankin arvata, kuinka paljon pölyä hyllyillä ja tavaroiden päällä oli.



Koska minä en tietenkään ilman omistajan osallistumista voinut hävittää mitään, mahdollisuudet hyllyn siistimiseen olivat rajalliset. Vein kirjat oikeaan kirjahyllyyn ja DVD:t kaltaistensa seuraan. Laitoin yhdelle hyllylle kaikki elektroniikkatavarat, samoin toimistotarvikkeet ryhmittelin keskenään, korut ja kellot keskenään ja muistoesineet keskenään. Liput ja laput joiden olemassaolon oikeutusta epäilin, asetin muovitaskuun läpikäymistä varten. Todennäköisesti osalla hyllyyn jääneistä tavaroista olisi parempi paikka ihan muualla, mutta senkin pohtimiseen tarvitaan keskustelua tavaroiden omistajan ja käyttäjän kanssa. Ainakin tavarat kannattaa laittaa (nimikoituihin) koreihin, jotta yleisilme rauhoittuu.


Hylly tarvitsisi järjestelyn lisäksi myös raivausta.

* Vanhat kamera- ja puhelinlaatikot pahvinkeräykseen
* Vanhat turhat kamerat ja puhelimet SER-keräykseen muistin tyhjennyksen jälkeen, akut ongelmajätteenä paristokeräykseen
* Matkamuistot kauniisti esille seinälle tai muuten tyhjälle hyllylle
* Laturit, videokasetit, käyttöohjeet laatikoihin pois avohyllyiltä näkyvistä
* Vanhentuneet paperit erilleen ajankohtaisista, hävitys joko suoraan paperinkeräykseen tai silppurin kautta
* Ovatko kaikki kellot, silmälasit käytössä? Tuleeko ilmaiskoruja käytettyä?

Jos tavaraa on vain liikaa, ei riitä että siirtelee sitä huoneesta ja hyllystä toiseen. Sitä on myös karsittava. Siivous helpottuu, oikeat tavarat löytyvät oikealla hetkellä ja huoneissa on viihtyisä oleskella.

Ei tavaraa, vaan avaraa - houkutteleeko ajatus?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!