Anopin kosto eli Miten paljon tavaraa ajattelit jättää jälkeesi?

Kuva: Eric Mueller

 Ajan kuluessa tavaroita kertyy, ja kertyy, ja kertyy, varsinkin jos asuu pitkään samassa talossa. Nämä tavarat eivät haihdu itsestään minnekään, vaan jonkun täytyy tehdä niille jotain.

Poimin nettikeskusteluista kaksi näkökulmaa asiaan.

"Anoppi sanoi joskus, ettei voi muuttaa pois isosta omakotitalosta, kun siellä niin paljon tavaraa. Teki mieli sanoa, että kukas sen tavaramäärän sitten joskus käy läpi. Joskus se on jonkun tehtävä kuitenkin. Luulisi, että omat tavarat olisi kuitenkin parasta käydä läpi itse, ja eläkkeellä ollessa ehkä olisi aikaakin... Mutta enhän tietenkään voinut sanoa mitään. Pitää vain huolehtia, ettei itse toimi samoin." (lähde)

"Meidän mummo (89-v.) on saanut päinvastaisen vimman. Oli lahjoittanut naapurille vanhat Arabian lautaset, kun ei niillä mitään tee. Kuluneitakin olivat. Viime viikolla pelastin hopeisen kynttilänjalan, joka kuului isoisänisälle, joutumasta kaatopaikalle. Ei silläkään mitään tee. Kummastelin, että mistä nyt tuulee. Mummo kun ei ole vielä iästään huolimatta koskaan höperrellyt. Kertoi sitten minulle, että raivaa tavaroita, ettei meidän tarvitse nähdä niin paljon vaivaa, kun hänestä aika jättää." (ei löydy enää netistä)

Kenen kontolle sinun tai vanhempiesi tavarat aikanaan jäävät? Onko kellään aikaa ja energiaa käydä niitä läpi ajatuksen kanssa?

Ammattijärjestäjä antaa henkistä tukea ja konkreettista apua tavaroiden määrän vähentämisessä. Kuuntelen tavaroiden tarinoita, otan valokuvia, teen myynti-ilmoituksia, autan lajittelussa ja pakkaamisessa, vien laatikoita ja säkkejä kierrätykseen ja keräykseen.

Omat tavarat on aina paras käydä läpi itse, ajoissa. Saanko auttaa?

Lue myös: Ikääntyvä ihminen tarvitsee esteettömän ja turvallisen kodin

Pohjois-Kurun Kyläkirpparisuunnistus 2014

Tänään tutustuin vähän erilaisiin kirppareihin kuin keskustan isoihin itsepalvelumyymälöihin. Viiden pohjoiskurulaisen kylän alueelle ulottuvan Kyläkirpparisuunnistuksen rataan kuului yhteensä 11 popup-myyntipaikkaa, joista kävin viidessä ensimmäisessä. (Kuvat avautuvat klikkaamalla isommiksi!)

Kirppis nro 3 (Itä-Aureentie 2) oli Luoteen kylän entisellä koululla. Koululla on ollut oppilaita viimeksi 70-luvun puolessavälissä, nyt rakennuksessa on asuntoja ja pieni käsityömyymälä. Kirppiksellä oli myynnissä muutamia vanhoja lamppuja, joista yksi painoi kuin synti. Se koostui varmaan sentin paksuisista lasilevyistä. Sellaista ei mihin tahansa paneelikattoon laitetakaan, täytyy olla kunnon kattohirsi!

Kirppis nro 2 (Itä-Aureentie 218) oli Terralan talolla. Talon on kuulemma suunnitellut amerikkalainen arkkitehti, josta se on erinäisten vaiheiden jälkeen päätynyt lapsiperheen pitkäaikaiseksi kodiksi. Isäntä oli jonkinlainen jäsenkorjaaja, joten talossa on varmasti käynyt kaikenlaisia hoidettavia vuosien varrella. Uusilla omistajilla on suunnitelmia talon kohentamiseksi. Siitä tulee varmasti upea!

Kirppis nro 1 (Itä-Aureentie 321) tuli eteen vähän yllättäen. Se oli nimittäin perustettu tien laitaan pienelle levennykselle, ja melkein ajoimme ohi. Pitäjäpariskunta myi siellä vaatteita, grafiikkaa ja autotarvikkeita. Olisin saanut ostaa sieltä museon intendentin vanhan marimekko-puvun! Vanhoilla tavaroilla on usein hauskoja tarinoita kerrottavanaan. Isännän kanssa tuli paljon juttua tavaroiden hamstraamisesta.

Kirppis nro 5 (Liikalantie 312) oli Liikalan maatilan pihassa. Tilan jättimäiset tupsujalkaiset shirenhevoset vetävät tilauksesta kärryjä vaikka polttareilla tai synttäreillä. Tänään yksi heistä toimi kilttinä lasten talutusratsuna. Tilalle oli juuri syntynyt supersuloinen shirenvarsa. Hevosista voi lukea enemmän tilan kotisivuilta www.fingiant.fi. Pihassa oli myös pupunpoikasia. Niitä oli syntynyt kaikkiaan kymmenen, jos oikein muistan! Kolme oli vielä jäljellä. Sain silitellä Kastanja-heppaa ja muistella lämmöllä omia heppatyttövuosiani.

Kirppis nro 4 (Länsi-Aureentie 675) oli mahtava päätös kierrokselle. Tyhjälän lavalla oli paljon kirppispöytiä ja lavan pihassa soitti paikallinen bändi! Pojat olivat nuoresta iästään huolimatta jo varsinaisia showmiehiä. Äidit kannustivat eturivissä. Tunnustan laulaneeni itsekin mukana. Harmi, etten tullut kysyneeksi bändin nimeä!

Kyläkirppiksillä on ihan mahtava tunnelma! Kannustan järjestämään vastaavia tapahtumia kaupunkeihinkin, eikä vain keskustaan vaan kaukaisempiinkin kaupunginosiin.

Kompastutko karsiessasi kolmen esteen kiipeilyrataan?

https://flic.kr/p/bExfoR

 Tavaroiden järjestämiseen ja erityisesti tarpeettomista luopumiseen liittyy kaikenlaisia puoliautomaattisia ajatuskuvioita, joista olen kirjoittanut postauksessa Ajatukset, nuo hyödylliset ja haitalliset raivauskaverit. Eräs ajatus tai ennemminkin asenne ansaitsee ihan oman kirjoituksensa. Se on nimittäin yksi sitkeimmistä esteistä tai ainakin hidasteista raivausprojekteissa.

Itse asiassa kyseessä on varsinainen kolmen esteen kiipeilyrata, jonka voi kiertää useammankin kerran. Näin se menee:

1. "Nämä voisi kyllä myydä." Kukapa rakkaista rahalla ostetuista tavaroistaan haluaisi luopua vastineetta. Pienimmillekin esineille mietitään hintaa. Ilmainen mainoslahjakin alkaa oikealla silmällä katsottaessa näyttämään ansaitsemisvälineeltä. Mietitään mikä olisi paras paikka löytää ostaja ja missä saisi korkeimman hinnan.

2. "Myyn nämä sitten kirpparilla." Tavarat jäävät viikkokausiksi (kuukausi-, vuosikausiksi) pyörimään eteiseen odottamaan kirpparipöydän varaamista, hinnoittelua, viemistä.

3. "Miksei kukaan ole ostanut näitä..." Pöytä ei ole tyhjentynyt, netti-ilmoitus ei ole kiinnostanut, ostajat olivat varmaan tyhmiä kun eivät bonganneet myynnissä olleita aarteita. Tavarat tuodaan kotiin ja aletaan kierros alusta.

Ongelma on pohjimmiltaan tämä: ihmisillä, sinullakin, on epärealistiset kuvitelmat tavaroittesi arvosta. Omat tavarat tuntuvat arvokkaammilta kuin ne todellisuudessa ovat. Sinä näet sohvassasi ihan siistissä kunnossa olevan pehmeän löhöhuonekalun - vieras näkee kulahtaneen kankaan ja tahran keskimmäisessä tyynyssä. Sinä näet kivoja vauvanvaatteita - vieras näkee taas yhden kasan nyppyyntyneitä bodyjä.

Kyllä kulahtaneet sohvat ja vauvanvaatteetkin varmasti ostajansa voivat löytää, mutta toisena täytyy miettiä sitä, kuinka paljon aikaa jaksaa käyttää sopivan ostajan metsästämiseen. Jotkut ovat kehittäneet joka kinderhahmon myynnistä taiteenlajin. Voit miettiä, haluatko kuitenkin käyttää aikasi johonkin tärkeämpään kuin muutaman euron nyhtämiseen.

Ole tavaroita karsiessasi hyvin kriittinen ja yritä nähdä tavarat ulkopuolisen silmin. Uuden omistajan sijasta huonokuntoisen esineen oikea paikka onkin jäteastia ja myynnin sijasta kierrätyskeskus. Säästät aikaa ja vaivaa ja tuet samalla hyväntekeväisyyttä.

Lisää luettavaa:

Yle: Vaatelahjoituksista iso osa voi olla roskaa – oma riepu on usein turhan rakas
Tutkimus: Suomalaiset entistä halukkaampia kierrättämään
Tamperelainen: Kirppari vai kierrätyskeskus? – Näin hankit tavarat halvalla uuteen asuntoon