Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppis. Näytä kaikki tekstit

22.8.2016

Tehoa kiertoon




Ihmisen suuria tavaranhallinnallisia haasteita on ajatus "tästä voisi tehdä vielä jotakin" tai sen emo "tätä voisi vielä tarvita". Kaappia täyttävällä esineellä nähdään suurta tulevaisuuden potentiaalia, sitku kolme samanlaista kaapissa säilytettävää varakappaletta ovat hajonneet, sitku elämän nyt viimeistä minuuttia myöten täyttävät aktiviteetit ovat taianomaisesti haihtuneet kalenterista ja on aikaa tarttua vanhaan harrastukseen, sitku yhtäkkiä kymmenen pölynpeittämän vuoden jälkeen keksii sille käyttöä juuri kun on luopunut siitä, eikä mitenkään pärjää ilman sitä.

Perimmäinen ajatus taustalla on: tämä esine on hyödyllisempi käyttämättä omassa kaapissani kuin kierrätyskeskuksessa, josta sen joku toinen voisi ottaa käyttöön.

Ajatteleepa joku oikeasti jopa niinkin, että vaikka tavara ei enää sovellu kiertoonkaan, on parempi säästää sitä omassa kaapissa kuin laittaa se jätteeksi.

Tässä ajatuksessa saattoi olla itua entisinä aikoina, kun jätteet läjitettiin kaatopaikalle hyödyntämättä niiden sisältämää materiaalia tai energiaa. Nyt se edustaa vanhanaikaista ajattelua.

Säästäväisenä ja ekologisena itseään pitävä ihminen voikin oikeastaan olla tuhlaileva ja epäekologinen. Tarvitseva joutuu ostamaan uuden tavaran, vaikka varastoissa olisi kymmenen samanlaista, joita niiden omistajat panttaavat. Neliöitä, ehkä jopa lämmitettyjä, käytetään jätteiden varastointiin, vaikka asukkaat tarvitsisivat säilytys- ja asuintilaa.

Käytetyn kauppa on vilkasta, mutta se voisi olla vieläkin vilkkaampaa.

Omalla kohdallani käytetyn ostamisen suurin hankaluus on se, että tarvittavan asian löytyminen on epävarmaa. Kirppareilla saattaa olla vaikka mitä tarpeellista, mutta siitä ei tiedä. Pitäisi mennä kiertämään ja penkomaan. Tarjolla olevien tavaroiden satunnaisuus voi kannustaa heräteostoksiin ja vähän turhiinkin hankintoihin, kun pitää ostaa jotain kun kerrankin löytää.

Siksi tykkäänkin käytetyn tavaran myyntialustoista kuten Torista ja esimerkiksi pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen verkkokaupasta, jossa voi etsiä haluamiaan tavaroita virtuaalisesti.

Voisiko joskus kaikilla meillä olla oma säilytyskomeron verkkokauppa, jonka avulla voisimme tarjota ja etsiä tarvittavia tavaroita ja saada tavarat tehokkaammin kiertoon? Entä jos säilytyskomeromme olisikin ovi kierrätyskeskukseen? Teknologian ja toimintatapojen kehittyminen saattaa viedä meitä tähän suuntaan.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

2.5.2016

Esirakastettua luksusta

Kuva: bronwyn quilliam

Kaupungilla kävellessäni silmäni osuivat taas yhteen uuteen kirppisliikehuoneistoon. Käytettyjen tavaroiden kauppa on kovassa vauhdissa varmaankin sekä yleisen taloustilanteen että lisääntyneen ympäristötietoisuuden ansiosta.

Se mikä erityisesti ilahduttaa minua on että näen yhä enemmän "brändättyjä" siistejä kirppareita hyvännäköisine logoineen ja näyteikkunoineen. Ne ovat enemmänkin lifestyle-myymälöitä kuin kirppuisten kamojen kauppoja. Kauppakeskukset eivät ymmärtääkseni ole tähän mennessä suhtautuneet suopeasti kirppiksiin, mutta nämä uudenlaiset myymälät sopisivat hyvin mihin tahansa.

Oma lukunsa ovat käytettyä luksusta myyvät liikkeet. Talouselämä kirjoitti jo yli kymmenen vuotta sitten Corinne Peers de Nieuwburghin myymälän, Euroopan ensimmäisen käytettyjen laatuvaatteiden myyjän, hauskasta tarinasta.
Corinne kasvoi lapsuutensa Brüggessä valtavassa linnassa, missä ei haluttu heittää mitään hukkaan. Linnassa järjestettiin paljon juhlia, jonne osallistui aina sama suppea aristokraattien joukko. – Belgia oli tuolloin pieni kylä, jossa meidän säätyymme kuuluvat tunsivat kaikki toisensa. Juhlissa piti olla aina uudet vaatteet, joten ongelmaksi syntyi, mitä tehdä vanhoille, hän muistelee. Modernia taidetta opiskellut Corinne sai näin idean vaatteiden kierrätyksestä.
Pari esimerkkiä kansainvälisistä käytettyjen merkkitavaroiden online-markkinapaikoista ovat Vestiaire Collective ja High Fashion Society. Tavaroiden aitous varmistetaan asiantuntijoiden toimesta ja ostaja voi olla varma saavansa aidon merkkituotteen.

Minua lämmittävät erityisesti termit, joilla nämä kauppapaikat kutsuvat käytettyjä tuotteitaan: "pre-owned" (esiomistettu, aiemmin omistettu) ja "pre-loved" (esirakastettu).




Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

24.4.2016

Kiertolaissunnuntai

Tänään vietin kiertolaissunnuntaita. Samalla kun sain palautettua kirjaston kirjan, kävin vähän nuuhkimassa supersuositun peräkonttikirppiksen tunnelmaa ja vierailin Työväenmuseo Werstaassa Vaatevallankumous-kampanjaan kuuluvalla vaatteidenvaihtotorilla sekä tekstiilinäyttelyssä.

Peräkonttikirppis on kaupunkilehti Moron ja Tampereen ev. lut. seurakuntien yhteisponnistus. Kaikki myyntipaikkojen jaosta ja Tapulikahvilasta kertyvät tuotot menevät seurakuntien ruoka-apua jakavalle RuokaNysselle. Tänä vuonna erikoisuutena oli delfinaarion vanhojen tavaroiden huutokauppa. Sieltä olisi saanut ostaa vaikkapa pieniä märkäpukuja.





Työväenmuseo Werstas on Finlaysonin alueella. Vaatevallankumous-päivän kunniaksi siellä oli vaatteidenvaihtotori, jonne sai sopivasti viedä mennessään ja tuoda tullessaan. Salissa esiteltiin myös tekstiilien tuotantoa ulkomailla ja siihen liittyviä ongelmia.




Werstaalla on useita näyttelyitä. Tutustuin Espanjan sisällissodan aikaisiin julisteisiin ja kuuntelin työväen lauluja. Yksi näyttelyistä on Tekstiiliteollisuusmuseo, joka kertoo tekstiilien valmistuksen historiaa ja tekstiilityöntekijöiden tarinoita. Tampereen tekstiiliteollisuudella on pitkä historia. Täällä toimineita yrityksiä ovat mm. Finlayson, jonka tehtaalla syttyivät Pohjoismaiden ensimmäiset sähkövalot, Tampella, Suomen Trikoo ja Klingendahl. Moni näistä on jäljellä enää vain paikannimenä.





Suosittelen lämpimästi Werstaalla käyntiä, jos olette huudeilla!

Tässäpä vielä "virallinen" Vaatevallankumous-kuva paita väärinpäin. Tämä trikoopaita on Nanson valmistama.




Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

17.4.2016

Tapaamisia tapahtumassa



"Oijoijoi", huokaisi vanhempi rouvashenkilö minut nähdessään. "Viime vuonna kiersin sinut kaukaa."

Olin toista kertaa Linnainmaan kevättapahtumassa pitämässä omaa pistettä. Myin tyhjyyttä ja ei-oota pikku pöytäni takana siinä tavaroita pullistelevien kirppisrekkien ja -laatikoiden kupeessa.

"Olen vienyt jo kymmenen jätesäkillistä kierrätykseen, mutta tuntuu ettei se määrä vain vähene. Se on niin kamalan raskasta!"

Ehdotin hänelle, että nyt kun hän uskaltautui jo juttusille, niin ensi vuonna ehkä jo soitellaan.

***

Toinen rouva kyseli, missä arpajaispiste on tänä vuonna. Hän tulee joka vuosi tapahtumaan ostamaan arvan ja voittaa aina jotain hyvää tavaraa. Muistakin arpajaisista hän voittaa aina jopa niin varmasti, että muut kieltävät häntä osallistumasta. Onpa hän kerran päättänyt etukäteenkin, mitä aikoo voittaa, ja sen hän tosiaan sitten voittikin.

***

Pienten ihmisten ostoksilla oloa oli ihana seurata vierestä. Eräs pikkutyttö ihastui vaaleanpunaisiin Aino-tossuihin ja kaiveli kolikoita pussistaan. Vinkkasin hänelle, että kirpparilla voi aina tinkiä. Hän saikin viimeiset puuttuvat sentit alennusta. Oli harvinaisen järkevä ostos lapselta ostaa tossut, jotka sai heti jalkaankin kuralta suojaamaan!

Toinen pieni tuli hieman epävarmoin sanankääntein aivan viimeisillä minuuteilla kolikkonsa kanssa ostamaan hametta. Myyjän kanssa kaivelivat sitten hetkisen hamelaatikkoa ja löysivät juuri sopivan, jonka pieni asiakas kolikollaan sitten osti.

***

Käytetyt lastenvaatteet näyttivät tekevän hyvin kauppansa. Eräs perheenäiti huudahti ilahtuneena edullisten ostosten jälkeen: "Olipa hyvä ettei lähdetty Ideaparkiin!"

Pari pikkutyttöä hihkuivat ohikulkiessaan ihastellen ostamiaan pieniä kimmeltäviä laukkuja: "Miten voi saada kaksi näin ihanaa tavaraa alle eurolla!"

***

Mainostin ämpärillä ilmaista ajatustenvaihtopistettä. Annoin halukkaille ensin mietittäväksi vanhoja ajatuksia, joiden järkevyyttä kannatti vähän puntaroida, ja sitten uusia tuoreempia ajatuksia, joita saattoi makustella vaikka makkarajonossa. "Hyvä pointti", yksi ajatustenvaihtaja kehui omaa uutta aatostaan. "Minulle on niin vaikeaa luopua."

***

Kurkkasin viereiseen luokkahuoneeseen sisälle ja huvituin pikkuisen ikkunakoristeista. Minulla oli varaa huvittua, olinhan sentään jo juuri muutama päivä sitten kerinyt omat jouluvalot kesäsäilytykseen.


Joulusta on niin vaikeaa luopua, tiedän.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

1.9.2014

Älä rakasta tavaraa - mutta rakasta tavaroitasi!


Tavarat eivät rakasta meitä. Meidän ei tulisi kiintyä materiaan niin paljon, että se haittaa ystävyyssuhteiden hoitamista tai tulevaisuudesta unelmoimista. Ei ole kovin viisasta kerätä taloa niin täyteen tavaraa, ettei sinne kehtaa enää kutsua vieraita, eikä säilöä niin paljon menneisyyttä, ettei uusille ajatuksille ole enää tilaa.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisimme suhtautua tavaroihin kevyesti.

Meillä on nykyään paljon jäteasemia, kierrätyskeskuksia, kirpputoreja ja netin kauppapaikkoja, joten pääsemme tavaroistamme eroon helpommin kuin koskaan. Mutta johtaako tämä siihen, että ostamme uusia tavaroita miettimättä paljoakaan sitä, tarvitsemmeko me niitä, mahtuvatko ne meille, miten niitä huolletaan, mitä niille tapahtuu sen jälkeen, kun me emme niitä enää käytä?

Jos luopumisesta ja kierrättämisestä on tehty liian helppoa, saatetaan tukea lyhytikäisten tuotteiden valmistusta. Me kuluttajat haluamme maksaa tavaroista mahdollisimman vähän, joten kodinkoneemme hajoavat muutamassa vuodessa ja vaatteemme saumat ratkeavat ensimmäisellä käyttökerralla. Vuodesta 2016 alkaen vaatejätettä ei saa enää toimittaa kaatopaikalle. Tehdäänkö sen jälkeen kestävämpiä ja kalliimpia vaatteita, joita ei enää heitetä parin käytön jälkeen roskiin, vai lämmitetäänkö hikipajalla valmistetuilla halpapaidoilla jatkossa asuntoja?

Entä jos vaatisimme ja ostaisimme parempia ja laadukkaampia tavaroita? Laatu toki maksaa, mutta kustannukset voi myös jakaa. Esimerkiksi taloyhtiölle tai naapuruston kesken voi ostaa yhteisen laadukkaan painepesurin sen sijaan, että kaikki ostaisivat oman halvemman ja korjauskelvottoman.

Jos rakastamme omistamiamme tavaroita, huollamme, korjaamme ja hoidamme niitä niin, että ne palvelevat meitä pitkään. Ompelemme nappeja, puhdistamme ketjuja, rasvaamme, kiristämme ruuveja, kiillotamme, liimaamme. Tavaroiden pitäisi olla niin hyviä ja käyttökelpoisia, ettemme edes halua luopua niistä. (Kommentoi alle jos sinulla on tällaisia tavaroita!)

Ennen vanhaan kun ostettiin kengät, ne olivat The Kengät. Nyt halpiskenkiä voi olla kymmeniä ja taas kymmeniä pareja. Voihan ne aina laittaa kirpparille tai heittää roskikseen, jos ei tykkääkään! Entä jos muutettaisiin ajattelutapaa ja alettaisiin taas rakastaa tavaroita?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

11.8.2014

5 siistiä tapaa, joista lapsesi hyötyy

Kuva: Christina Kessler (Flickr)
Vauvojen ensimmäisen lelun tarjoaa yhteiskunta - naamakuvioinen helistin on varmasti kaikille tuttu. Siitä se vyöry sitten lähtee. Tulee pehmoleluja, hampurilaisaterioiden oheisleluja, legoja, synttärilahjaleluja, joululahjaleluja, lisää legoja, hahmoja, taloja, paloja, siruja, muruja...

Lopulta lapsen huone näyttää aivan siltä kuin joulupukin säkki olisi räjähtänyt siellä.

Kuulostaako tutulta?

Järjestyksen ylläpito ei ole mikään synnynnäinen taito vaan sitä voi ja kannattaakin harjoitella pienestä pitäen. Päiväkodeissa järjestykseen kannustetaan eri tavoin, ja kotona kannattaa jatkaa samaa hyvää rataa.

Tässä viisi siistiä tapaa, jotka on hyvä opettaa lapselle:
 
Yksi leikki kerrallaan. Ennen kuin aloitetaan uusi leikki, siivotaan edellinen leikki pois tieltä. Jos meneillään on viisi leikkiä yhtä aikaa, kaaos voi yltyä sellaiseksi, ettei sitä erkkikään ja varsinkaan lapsi jaksa kerätä enää pois. Myös nukkumaan mennessä on hyvä kerätä leikit kasaan. Jos yöllä pimeässä tulee asiaa vessaan, ei ole kiva astua terävän lelunpalasen päälle.

Kukin leikki omassa säilytyslaatikossaan. Kauppaleikkiä, pehmoleluleikkiä, eläinleikkiä ja muita varten on hyvä olla omat joko nimellä tai kuvalla merkityt laatikot, joihin kyseisen leikin varusteet kootaan yhteen. Näin leikki on helppo aloittaa ja lopettaa. Lajittelu on taito, jota aikuisenakin tarvitaan.

Joistakin leluista voi luopuakin. Kaikkea ei tarvitse säästää. Harjoittelu on hyvä aloittaa vaikka sellaisista leluista, joista on jo vähän kasvanut ulos. Vaikkapa kerran kuukaudessa voi jutella lapsen kanssa löytyisikö joku lelu, jolla ei enää oikein tule leikittyä. Jos se on ehjä, samalla voi yhdessä miettiä voisiko sen kierrättää eteenpäin jollekin toiselle lapselle. Jos leluja on liikaa, ei enää oikein tiedä millä leikkisi - eivätkä ne mahdu mihinkään.

Kaikkia leluja ei tarvitse saada omaksi. Itsehillintä ja kiusausten voittaminen on tärkeä taito, jota tarvitaan pitkin ikää. Lelua voi katsella nätisti kaupassa ilman että sitä tarvitsee saada omaksi. Lelua varten voi säästää viikkorahaa tai sellaisen voi tienata vaikka hyvän käytöksen tarramerkeillä, mikä opettaa säästämistä ja kärsivällisyyttä. Lelu, jota on vähän joutunut odottamaan, tuntuu hienommalta kuin sellainen, jonka on saanut tuosta vain sormella osoittamalla. Lastakaan ei kannata koukuttaa uuden tavaran tuomaan hyvänolontunteeseen.

Tavaroita kohdellaan hyvin. Lapset ovat lapsia ja lelut saavat tietenkin välillä kovaa kohtelua. Laadukkaat lelut kestävät pienen heittelyn, huonot hajoavat käsiin tavallisessakin leikissä. Lapsen kanssa kannattaa puhua hyvä- ja huonolaatuisten tavaroiden eroista. Hänet voi opettaa tunnistamaan ns. krääsän ja hylkimään sitä. Laadukkaita tavaroita voi korjata ja niitä kannattaa huoltaa. Kun tavaroita kohtelee hyvin, ne kestävät pitkään.



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

12.7.2014

Pohjois-Kurun Kyläkirpparisuunnistus 2014


Tänään tutustuin vähän erilaisiin kirppareihin kuin keskustan isoihin itsepalvelumyymälöihin. Viiden pohjoiskurulaisen kylän alueelle ulottuvan Kyläkirpparisuunnistuksen rataan kuului yhteensä 11 popup-myyntipaikkaa, joista kävin viidessä ensimmäisessä. (Kuvat avautuvat klikkaamalla isommiksi!)

Kirppis nro 3 (Itä-Aureentie 2) oli Luoteen kylän entisellä koululla. Koululla on ollut oppilaita viimeksi 70-luvun puolessavälissä, nyt rakennuksessa on asuntoja ja pieni käsityömyymälä. Kirppiksellä oli myynnissä muutamia vanhoja lamppuja, joista yksi painoi kuin synti. Se koostui varmaan sentin paksuisista lasilevyistä. Sellaista ei mihin tahansa paneelikattoon laitetakaan, täytyy olla kunnon kattohirsi!



Kirppis nro 2 (Itä-Aureentie 218) oli Terralan talolla. Talon on kuulemma suunnitellut amerikkalainen arkkitehti, josta se on erinäisten vaiheiden jälkeen päätynyt lapsiperheen pitkäaikaiseksi kodiksi. Isäntä oli jonkinlainen jäsenkorjaaja, joten talossa on varmasti käynyt kaikenlaisia hoidettavia vuosien varrella. Uusilla omistajilla on suunnitelmia talon kohentamiseksi. Siitä tulee varmasti upea!





Kirppis nro 1 (Itä-Aureentie 321) tuli eteen vähän yllättäen. Se oli nimittäin perustettu tien laitaan pienelle levennykselle, ja melkein ajoimme ohi. Pitäjäpariskunta myi siellä vaatteita, grafiikkaa ja autotarvikkeita. Olisin saanut ostaa sieltä museon intendentin vanhan marimekko-puvun! Vanhoilla tavaroilla on usein hauskoja tarinoita kerrottavanaan. Isännän kanssa tuli paljon juttua tavaroiden hamstraamisesta.



Kirppis nro 5 (Liikalantie 312) oli Liikalan maatilan pihassa. Tilan jättimäiset tupsujalkaiset shirenhevoset vetävät tilauksesta kärryjä vaikka polttareilla tai synttäreillä. Tänään yksi heistä toimi kilttinä lasten talutusratsuna. Tilalle oli juuri syntynyt supersuloinen shirenvarsa. Hevosista voi lukea enemmän tilan kotisivuilta www.fingiant.fi. Pihassa oli myös pupunpoikasia. Niitä oli syntynyt kaikkiaan kymmenen, jos oikein muistan! Kolme oli vielä jäljellä. Sain silitellä Kastanja-heppaa ja muistella lämmöllä omia heppatyttövuosiani.






Kirppis nro 4 (Länsi-Aureentie 675) oli mahtava päätös kierrokselle. Tyhjälän lavalla oli paljon kirppispöytiä ja lavan pihassa soitti paikallinen bändi! Pojat olivat nuoresta iästään huolimatta jo varsinaisia showmiehiä. Äidit kannustivat eturivissä. Tunnustan laulaneeni itsekin mukana. Harmi, etten tullut kysyneeksi bändin nimeä!




Kyläkirppiksillä on ihan mahtava tunnelma! Kannustan järjestämään vastaavia tapahtumia kaupunkeihinkin, eikä vain keskustaan vaan kaukaisempiinkin kaupunginosiin.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

28.4.2014

Tarvitsisitko apua kirppiksen kanssa?

https://flic.kr/p/fejivH
Onko sinulla niin paljon ylimääräistä lastenvaatetta, -tarviketta ja lelua, että pelkkä ajatus sen kirpparimyynnistä uuvuttaa? Hinnoittelussa on kova urakka, samoin myyntipöytää täytyy pitää jatkuvasti järjestyksessä ja täydentää. Tekisi ehkä mieli viedä vain kaikki kerralla kierrätyskeskukseen.

Lastenkirppis Into Ylöjärvellä on tarjonnut palvelun, jossa asiakkaan tuoma vaate- ja tavaraerä hinnoitellaan ja pannaan esille myyntiä varten asiakkaan puolesta. Nyt Intossa on kuitenkin niin ihanan kiireistä, etteivät intolaiset ehdi jatkaa täyspalvelua.

Voisin tarjota sopivaa kirppisapupalvelua, kun tietäisin mille sinulla on eniten tarvetta! Kommentoi alle tai laita minulle sähköpostia milla.havanka@mekaselska.fi

Lastenkirppis Into sijaitsee osoitteessa Mastontie 4, Ylöjärvi.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!