Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukut ja pussit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukut ja pussit. Näytä kaikki tekstit

2.5.2016

Esirakastettua luksusta

Kuva: bronwyn quilliam

Kaupungilla kävellessäni silmäni osuivat taas yhteen uuteen kirppisliikehuoneistoon. Käytettyjen tavaroiden kauppa on kovassa vauhdissa varmaankin sekä yleisen taloustilanteen että lisääntyneen ympäristötietoisuuden ansiosta.

Se mikä erityisesti ilahduttaa minua on että näen yhä enemmän "brändättyjä" siistejä kirppareita hyvännäköisine logoineen ja näyteikkunoineen. Ne ovat enemmänkin lifestyle-myymälöitä kuin kirppuisten kamojen kauppoja. Kauppakeskukset eivät ymmärtääkseni ole tähän mennessä suhtautuneet suopeasti kirppiksiin, mutta nämä uudenlaiset myymälät sopisivat hyvin mihin tahansa.

Oma lukunsa ovat käytettyä luksusta myyvät liikkeet. Talouselämä kirjoitti jo yli kymmenen vuotta sitten Corinne Peers de Nieuwburghin myymälän, Euroopan ensimmäisen käytettyjen laatuvaatteiden myyjän, hauskasta tarinasta.
Corinne kasvoi lapsuutensa Brüggessä valtavassa linnassa, missä ei haluttu heittää mitään hukkaan. Linnassa järjestettiin paljon juhlia, jonne osallistui aina sama suppea aristokraattien joukko. – Belgia oli tuolloin pieni kylä, jossa meidän säätyymme kuuluvat tunsivat kaikki toisensa. Juhlissa piti olla aina uudet vaatteet, joten ongelmaksi syntyi, mitä tehdä vanhoille, hän muistelee. Modernia taidetta opiskellut Corinne sai näin idean vaatteiden kierrätyksestä.
Pari esimerkkiä kansainvälisistä käytettyjen merkkitavaroiden online-markkinapaikoista ovat Vestiaire Collective ja High Fashion Society. Tavaroiden aitous varmistetaan asiantuntijoiden toimesta ja ostaja voi olla varma saavansa aidon merkkituotteen.

Minua lämmittävät erityisesti termit, joilla nämä kauppapaikat kutsuvat käytettyjä tuotteitaan: "pre-owned" (esiomistettu, aiemmin omistettu) ja "pre-loved" (esirakastettu).




Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

28.5.2015

Mitä tälle kaikelle tekstiilijätteelle pitäisi tehdä?

Ekokumppanit Oy isännöi 26.5. miniseminaaria nimeltä Käytetyt vaatteet, tekstiilien kierrätys ja työllistäminen.


Ekokumppanit Oy on Tampereen kaupungin, Pirkanmaan Jätehuollon ja Tampereen sähkölaitoksen omistama yhtiö, joka tuottaa Tampereen seudulla tiedotus-, neuvonta-, koulutus- ja asiantuntijapalveluja, joilla edistetään kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa ja yritystoimintaa.

Texvex-pajat

Seminaarin ensimmäinen puhuja oli Helena Käppi Suomen Poistotekstiilit ry:stä. Hän muistutti, että jokainen suomalainen vauvasta vaariin tuottaa keskimäärin 10 kg tekstiilijätettä vuodessa. Jos vuoden 2016 alusta tulee voimaan orgaanisen jätteen kaatopaikkasijoituskielto, se tarkoittaa, että tekstiileillekin on keksittävä muita loppusijoituspaikkoja.

Jätehuollon periaatteena on niin sanottu etusijajärjestys.[lähde]
  • Ensisijaisesti on pyrittävä välttämään jätteen syntymistä.
  • Jos jätettä syntyy, se on valmisteltava uudelleenkäyttöä varten tai kierrätettävä.
  • Ellei kierrätys ole mahdollista, jäte on hyödynnettävä ensisijaisesti aineena ja toissijaisesti energiana.
  • Kaatopaikoille jäte voidaan sijoittaa vain, jos sen hyödyntäminen ei ole teknisesti tai taloudellisesti mahdollista.
Vaatteiden kohdalla tämä tarkoittaa, että vaate pitäisi hyödyntää ensisijaisesti kierrättämällä vaatteena, toissijaisesti materiaalina ja vasta viime hädässä polttaa energiaksi. Tällä hetkellä tekstiileille, jotka eivät kelpaa kirppareiden kautta uudelleenkäyttöön, ei ole tehokasta kierrätysväylää. Suomessa Dafecor Oy:llä on mekaanisen kierrätyksen laitos, jossa tehdään esimerkiksi öljynimeytysmattoja, mutta se on verrattain pieni. Tekstiilijätettä syntyy paljon enemmän kuin sitä hyödynnetään.

VTT kehittää uusia menetelmiä, joiden avulla vanhasta t-paidasta voisi liuotuksen kautta tehdä uutta lankaa, josta voisi tehdä ainakin uuden yhtä hyvän t-paidan. Näiden menetelmien hyödyntämiseen menee kuitenkin varmasti vielä vuosia.

Hieman tekstiilejä kierrätetään Texvex-poistotekstiilipankkien kautta, joissa lajittelu ja purkaminen tehdään käsityönä. Tekstiilipankeista voi ostaa materiaalia ja sieltä myös lahjoitetaan tekstiiliä askartelua varten mm. kouluille. Saimme kuulla Texvex-pajojen syntyyn johtaneesta polusta. Kaikki alkoi yhden tavallisen kuluttajan ihmettelystä, eikö käytetylle tekstiilille ole oikeasti muuta paikkaa kuin roskapönttö! Esityksessä käytiin myös läpi mitä kaikkea uusien työpajojen perustamisessa täytyy ottaa huomioon.

Pirkanmaalla ei poistotekstiilipajoja vielä ole, mutta Lempäälässä on suunnittelu käynnissä. Siitä lisää tietoa myöhemmin!

Kierrätyskeskukset

Pirkanmaan kierrätys ja työtoiminta r.y esitteli omaa toimintaansa. Tampereella on kolme kierrätyskeskusta: Nekalassa, Hervannassa ja Lielahdessa. Heillä on lajiteltavana joka arkipäivä noin 15 jätesäkillistä tekstiiliä. Yhdistyksellä tekee myös kuolinpesien tyhjennyksiä, ja valitettavasti niistä menee paljon tekstiiliä kaatopaikalle. Todettiin, että jos asunnon sisällä on tupakoitu, eivät siellä olevat tavarat ole kierrätyskelpoisia. Kierrätysyhdistyksellä olisi tekstiilipajakäyttöön sopiva halli, jos vain rahoitus järjestyisi.

Työllistämistuki

Tampereen kaupungin työllisyydenhoidon palveluyksikön kehittämispäällikkö Riina Hiipakka-Lahti esitteli Tampereen työllistämistukea, jota voisi tekstiilipajan pyörittämisessä hyödyntää.

Materiaalipankki

Sirpa Rivinoja Sorttausavusta kertoi Kierrätyskeskus 2020 -hankkeesta, jossa on mm. kehitetty tekniikkaa, jolla kierrätyskeskukseen tuodut tavarat kuvataan automaattisesti verkkokauppaan. Saimme ison tietopaketin myös Mpankista. Mpankki on "kuin yritysten Tori.fi", jossa voi ostaa ja myydä erilaisia materiaaleja. Toisen jäte on nimittäin kiertotalousaikana toisen raaka-aine. Tarvetta jätevirtojen hyväksikäyttämiseksi on, koska maapallon resurssit niukentuvat jatkuvasti. Eräs osallistuja sanoi ällistyneenä, että hän oli aiemmin kuvitellut meidän kierrättävän ettemme sotkisi ja pilaisi ympäristöä, mutta hän tajusi esityksen aikana, että syy kierrätykseen onkin se, ettemme välttämättä enää tulevaisuudessa saa samassa määrin muualta raaka-aineita.

Käytännön haasteista nousi esille mm. pankissa tarjottavien ja tarvittavien materiaalien määrän mittakaavaerot - pieni käsityöyritys tarvitsisi vähäsen jämäpaloja, tarjolla on tuhansien kilojen erä, joka pitäisi ostaa kokonaan. Mpankki kaipaa lisää "tuotepäälliköitä" solmimaan kontakteja omalla materiaalialallaan.

Käsityöyritys

Viimeisenä antoi konkreettisen esimerkin tekstiilin kierrätyksestä syntyneestä liiketoiminnasta Down To Size, kuteista koreja, pusseja ja laukkuja tekevä kahden naisen yritys. Hekin ovat jo kaulaansa myöten tekstiilimateriaalissa eivätkä pysty ottamaan enempää vastaan. Kierrätystekstiilin hyödyntäminen on vaikeampaa kuin uuden kankaan: materiaalin väri ja laatu vaihtelee, kierrätysvaatteessa on saumoja jotka pitää ottaa huomioon, ja tuotteen valmistuksessa on ylipäätään enemmän työvaiheita. Valmiin tuotteen hinta nousee väistämättä korkeammalle.

Jos on ideoita, antaa kuulua!

Tekstiilijätteen hyödyntämisessä on vielä paljon tehtävää, ja kaikki hyvät ideat tulevat tarpeeseen. Parasta olisi, jos kuntouttavan työtoiminnan lisäksi syntyisi myös aitoa liiketoimintaa.



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

5.6.2014

Toimintatorstai: On kassia, pussia, nyssykkää

Torstai + hurja hellekeli + vapaata, mitäpä sitä muuta tekisi kuin järjestäisi säilytyskomeron!

Ylhäältä laskien toisen hyllyn tilanne on vähän repsahtanut,  asialle voisi tehdä jotain.


Näkymää sotkee enimmäkseen laatikko, joka on niin täynnä kasseja, ettei kansi edes mene kiinni, ja yksi reppu on jäänyt ulkopuolellekin. Laatikon päälle on pinottu futisjunnujen liivejä, jotka ovat meillä säilytyksessä, koska mies valmentaa.


No, tavalliseen tapaan ensin tehdään ruumiinavaus ja analysointi.


Sisältä löytyi

* kaksi reppua
* kaksi ikeakassia
* kolme pienempää kassia
* kymmenen kangaskassia
* kolme kankaista ja kaksi muovista kenkäpussia
* yksi kahvaton läpinäkyvä säilytyspussi

Se tekee 23 kassia! Jösses, joistakin on ehkä aika jo päästä eroon.

Ikeakassit ovat monikäyttöisiä (ystäväni käyttää niitä jopa hevosten tarhojen siivoamisessa) -> säästetään.
Reput ovat jatkuvassa käytössä -> säästetään.
Muoviset kenkäpussit sopivat hyvin reissuun pyykkipusseiksi, jollainen meiltä aina unohtuu matkasta -> säästetään. Mietin ensin hieman mikä niiden oikea paikka on, että ne tulisivat varmasti matkalle mukaan. Tietenkin matkakassien sisälle valmiiksi!

Karsinnan voittajat mahtuivat hyvin laatikkoonsa ja kansi meni vaivatta kiinni.


Säilytyskomerossa on roikkunut pitkään myös tällainen kassi, joka sisään olen kerännyt muita lahjakassin tyylisiä pussukoita. Monet säästävät saamansa lahjakassit ja antavat niissä omat lahjansa eteenpäin ja välttyvät näin paketoimiselta. Meidän lahjomistoimintoihimme ei näin paljon kasseja kuluisi edes loppuelämän aikana, ja halusin ripustaa koukkuun miehen siistin repun, joten koko kassillinen sai lähteä kiertoon.


Laitoin liivit erilliseen koriin ja laatikkojen päällä maanneen mattopaketin pystyyn nurkkaan. Lopputulos on siistimmän näköinen ja tavarat on helpompi ottaa.


Tämä pikku projekti ei kestänyt tuntiakaan. Minkä järjestelyn voisit teillä tehdä tunnissa?





Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!