Keskity olennaiseen ja opi rakastamaan arkea

Kuva: Sabrina M

Lapsiperheessä hyvän järjestyksen ylläpitäminen on haasteellista. Sukkien silittäminen on vaihtunut legopalikkojen onkimiseen vessanpytystä.

Vähennä stressitasojasi ja ota mallia niiltä, joilla homma toimii.

Ei yksin siivoamista. Jos sotkijoita on monta, tarvitaan monta siivoajaakin. Ota avuksi siivouspalvelu, robotti-imuri ja vähintään muut perheenjäsenet. Pienetkin lapset pystyvät tekemään heille sopivia askareita, kuten tyhjentämään astianpesukonetta ja poimimaan omia leluja lattialta. Jokainen perheenjäsen siivoaa omat jälkensä. Pese vain ne vaatteet, jotka on suvaittu tuoda likapyykkikoriin.

Ei huonojen välineiden kanssa tuhraamista. Jos teillä tulee paljon pyykkiä, tarvitset ison pyykkikoneen. Hyvään imuriin kannattaa satsata.

Ei turhaa työtä. Älä tee arjesta itsellesi liian hankalaa. Vaatteita, saati koko vaatekertaa, ei tarvitse laittaa pesuun heti ensimmäisestä pienestä tahrasta. Kurahaalareista voi harjata pahimmat pois ovella, niitä ei tarvitse pestä päivittäin. Laita likaiset astiat suoraan tiskikoneeseen ja puhtaat suoraan kaappiin. Leikkejä ei tarvitse siivota pois monta kertaa päivässä. Hanki leluille isot laatikot, jonne ne voi helposti heitellä päivän päätteeksi.

Ei tarpeettomia askeleita. Likapyykkikorit, pesukone, kuivuri ja puhtaitten vaatteiden säilytys kannattaa laittaa niin lähekkäin kuin mahdollista.

Ei kaikkea kerralla. Pidä osa leluista pois käytöstä ja kierrätä niitä, niin siivottava määrä on pienempi. Laita eri lasten pikkuiset vaatekappaleet omiin värikoodattuihin pesupusseihinsa, joissa voit pestä, kuivata ja viedä kaappiin.

Ei stressiä. On päiviä, jolloin ei vain ehdi kaikkea mitä pitäisi. Muista, mikä elämässä on tärkeintä. Haluatko, että lapsesi piirtää äitienpäiväkorttiin luuttuavan ja imuroivan hermoheikon haahkan, koska sellaisena hän sinut näkee? Isoäidilläni oli tapana sanoa: ”Istu kiireimmäksi aikaa.” Siinä on viisautta – istahda alas ja mieti mikä nyt oikeasti on polttavin ongelma, ja onko se loppujen lopuksi kovin polttava.

Ensin on haluttava ihan kaikki

Olen oleskellut jonkin aikaa eräässä maassa, joka on parhaillaan käymässä läpi voimakasta elintason nousua. Keskiluokalla on vihdoin rahaa ja se haluaa kuluttaa sitä.

Samalla kun meillä kotimaassa aletaan vähitellen ymmärtää, ettei talouskasvu voi jatkaa loputtomiin eikä maapallo kestä vanhoja kulutusmääriämme, täällä ei säästöistä näy merkkiäkään. Jättimäisiä kauppakeskuksia toinen toisensa vieressä. Hyvin merkkitietoisia ihmisiä, joilla kaiken täytyy olla uutta ja hienointa. Jokainen räplää älypuhelimiaan metrossa vaateliikkeen kassi kyynärvarressa. Töissä painetaan pitkää päivää ja haalitaan mammonaa. Vain köyhät joutuvat syömään riisiä ja vihanneksia eli vegeruokaa. Ympäristöstä viis, kunhan tehtaat tuottavat tavaroita innokkaille kuluttajille ja kasvattamot lihaa lautasille.

Helppo moista menoa tietysti on katsoa alaspäin. Mutta aika ison loikan saa asenteissaan ja ajatuksissaan tehdä siitä, ettei ole rahaa omistaa juuri mitään, siihen, ettei tarvitsekaan omistaa juuri mitään. Vähässä ovat ne ihmiset, jotka siihen pystyvät, ja he löytyvät melkein kaikki Tiibetin vuorilta mietiskelemästä. On eri asia downshiftata omasta halustaan kuin pakosta.

Onko ostohuuma, tavaroiden haaliminen ja vanhan halveksuminen vaihe, joka jokaisen kansan on käytävä läpi, ennen kuin pystyy katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen ja miettimään miten kestävällä pohjalla kaikki on? Ehkä kerskakulutuskauden yli ei vain voi hypätä. Ehkä tässäkin asiassa täytyy ihmisen vain tehdä itse omat valintansa ja oppia vasta niiden seurauksista. Toivon vain, ettei oppimiseen mene yhtä pitkään kuin meillä päin.

Lukemattomien ostajia täynnä olevien jalkinekauppojen ovien ohi kulkiessa mietin, että onnellinen on ihminen, jolle riittää kaksi sopivaa kenkäparia. Mutta se ihminen ei vielä löydy täältä.