Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuumintaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuumintaa. Näytä kaikki tekstit

17.10.2016

Mindtrek 2016, päivä 1

Kiertotalouden välttämättömyys, kyberuhkien ajan kotivara ja ihan oikea kyborgi





Mindtrek on Tampereella järjestettävä teknologiakonferenssi, joka täyttää jo 20 vuotta. Tänä vuonna yksi teemoista oli Älykkäät kaupungit, mikä erityisesti innosti minut ilmoittautumaan jo kolmannen kerran.


Neil Harbisson


Maanantain keynote-puhuja oli taiteilija Neil Harbisson. Hän piti erittäin viihdyttävän ja paljon ajatuksia herättävän esityksen.

Harbisson kärsii täydellisestä värisokeudesta eli näkee kaiken harmaan eri sävyissä. Hän on asennuttanut kalloonsa kiinteästi antennin ja sirun, joiden avulla hän pystyy kuulemaan värit. Hän on siis tavallaan luonut itselleen uuden aistin. Harbisson on mukana yrityksessä nimeltä Cyborg Nest, jonka avulla muutkin voivat saada keinotekoisia aisteja. Yrityksen ensimmäinen tuote on North Sense, jonka avulla voi aistia pohjoisen ilmansuunnan. Harbisson itse aikoo asennuttaa päähänsä seuraavaksi laitteen, jonka avulla hän tietää paljonko kello on.

Harbissonin ajatus oli, että meidän ei pitäisi muokata luontoa sopimaan ihmiseen vaan ihmistä sopimaan luontoon. Jos tekisimme itsestämme vaikkapa pimeässä näkeviä, ei syntyisi valosaastetta. Ylimääräisen aistinsa avulla hän kokee yhteyttä eläinten kanssa. Hän voi aistia infrapunan, jota kissa tuijottaa seinässä, ja ultravioletin, jota kohti hyönteinen kukassa suunnistaa. Katsoessaan eri värisiä ihmisiä, mustia, valkoisia, hän näkee eri sävyistä oranssia. Olemme kaikki oransseja.


Kari Herlevi


Iltapäivällä kuulimme ajatuksia kiertotaloudesta, puhujina europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, Sitran kiertotalous-avainalueen vetäjä Kari Herlevi, Ekokemin New Business Ventures -johtaja Mari Puoskari ja toinen yritysvastuun toimisto Ethican perustajista Anne Raudaskoski.

Kulutamme tällä hetkellä aivan liikaa luonnonvaroja, ja kyseessä on visainen ja monisyinen ongelma. Tarvitaan siilojen ja osaoptimoinnin sijaan koko järjestelmän laajuista ajattelua. Pietikäinen vertasi ratkaisua juoksuharjoitteluun: jos haluaa osallistua maratonille, ei auta että kävelee joka kuukausi 10 % enemmän. Täytyy tehdä aivan toisenlaisia harjoitteita.

Puoskari kertoi Riihimäellä sijaitsevasta kiertotalouskylästä, joka parantaa jätteen hyödyntämisastetta. Siellä käsitellään myös se muovi, jota lajittelet sekajätteen seasta pois. Kierrätysmuovin hiilijalanjälki on 85 % pienempi kuin uuden muovin.

Suomi tahtoo olla kiertotalouden edelläkävijä kymmenen vuoden sisällä. Herlevi esitteli poimintoja tiekartasta. Suomeen suunnitellaan esimerkiksi kierrätyslaitosta arvometallien talteenottoon sähkö- ja elektroniikkaromusta.

Raudaskoski toi meidät globaalista lokaaliin ja avasi hieman periaatteita Hiedanrannan suunnittelun takana. Hiedanranta on Tampereen uusi kaupunginosa, joka tulee entisen tehdasalueen tilalle. Siitä on tulossa älykkään kaupungin mallialue, jossa hyödynnetään kiertotalouden ajattelua. Suunnittelu perustuu ihmisten ja yritysten yhteistyölle. Tavoitteena on, että Hiedanrannan kiertotalousbrändi tunnetaan kansainvälisesti.

Näkymä kahvitauolta Sorsapuistoon


Iltapäivän keynotessa Petteri Järvinen käsitteli yksityisyyttä verkossa ja kyberturvallisuutta. Meidän pitäisi muistaa, että ilmaisia palveluita ei ole. Jos emme maksa rahalla, maksamme tuottamallamme datalla.

Kyberhyökkäyksiä tapahtuu ja netissä olevia kodinkoneita voidaan valjastaa mukaan hyökkäyksiin. Eräänkin kerran hakkeri oli saanut lypsyrobotin soittelemaan viihdelinjoille. Mitä voimme tehdä? Järvinen antoi neuvoja: päivitä aina älylaitteiden (esim. TV) ohjelmistot ajan tasalle, pidä jemmassa jonkin verran käteistä rahaa ja valmistaudu infosotaan: älä usko kaikkea, mitä mediassa kirjoitetaan ja puhutaan.

Päivä alkoi siis inspiroivasti ja päättyi vähän pahaenteisesti. Herkässä mielentilassa ajauduin jopa ottamaan ilmaisen ämpärin. En sentään jonottanut sitä!

Ilmaiset ämpärit, APINF
Lue myös:

* Mindtrek 2016, päivä 2: Pokemon GO, älykkäät kaupungit ja innovaatiokeskukset
* Mindtrek 2016, päivä 3: Jakamistalous kaupungeissa



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

5.9.2016

Kunpa joku veisi nämä puolestani kierrätykseen



Syksyn lähestyminen aiheuttaa akuuttia innovointia. Tekee mieli uudistaa ja uudistua. Suuria ideapuita on kasvamassa, mutta henkilökohtainen ideakasvihuoneeni tuotti myös tällaisia pieniä ajatuksentaimia. Olisiko sinulla itselläsi tai jollain tuntemallasi henkilöllä käyttöä tällaiselle avulle, vai keksitkö vielä parempia?

Kuljetushaasteiselle
* Kassinkuljetuspalvelu kierrätyskeskukseen

* Vanhojen lääkkeiden, pikku SER-jätteiden, paristojen hakeminen asiakkaan luota ja vieminen kierrätyspisteeseen

Kaaoksen ulkoistus
* Otetaan koko sekamelskainen piironginlaatikko mukaan ja lajitellaan asiakkaan puolesta kotona

Edellisen kerran laitoinkin tänne muutamia ideamaistiaisia tässä postauksessa.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

4.7.2016

Missä runsaudessa elämmekään


Kuva: Mark Goebel


Luin lehdestä Pohjois-Koreassa opettavan suomalaisen professorin haastattelun. Hän kertoi, että siellä opiskelijalle on todella iso juttu, jos hän saa uuden kynän. Miten paljon meillä onkaan, missä runsaudessa elämmekään.

Mieti, tarvitsetko todella uutta,
vai onko se vain mielihalu.
Ja jos hankit yhden uuden,
luovu ainakin yhdestä vanhasta.
Mieluummin kahdesta tai kolmesta.
Voit luopua myös
vaikka et ostaisi yhtään uutta.



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

27.6.2016

Kolme hyvää asiaa twistillä

Kuva: Kalyan Chakravarthy

Vietin koko aamun erään ison projektini kimpussa ja havahduin sitten siihen, että pitäisi kirjoittaa blogiin. Mutta koska myös koirat kaipasivat lenkkiä ja lenkkeily on bloggaamista helpompaa, valitsin tietenkin sen. (Olet varmaan itsekin huomannut, miten paljon asioita saa tehtyä välttelemällä sitä tehtävälistan ensimmäistä puuhaa.)

Kuuntelen koiralenkeillä yleensä podcastia. Lempisarjani ovat nämä kolme: Anne Meador: Working Woman Entrepreneur, Beth Buelow: The Introvert Entrepreneur ja  Natalie Sisson: The Suitcase Entrepreneur. Kaikki käsittelevät yrittäjyyttä ja elämää eri näkökulmista haastatteluiden kautta ja olen saanut niistä paljon ajattelemisen aihetta, ideoita ja intoa.

Kuunneltuani loppuun Annen haastattelun lemmikkiaiheisen lifestyleyrityksen perustajan kanssa soitin arpoi minulle Natalien podcastista markkinoinnin professori Raj Raghunathanin haastattelun, jossa puhuttaisiin onnellisuudesta.

Olen ollut aina luonteeltani perusluonteeltani luottavainen ja vaikeuksista ylös ponnahtava. Positiivisen psykologian kurssit ovat myös antaneet hyödyllisiä työkaluja. Viime aikoina eri syistä elämä on kuitenkin vienyt voimiani ja onnellisuus on antanut tietä heitänkö-kirveen-kaivoon-alakulo 2.0:lle. Podcastin aihe sattui siis vallan sopivaan kohtaan.

Haastattelusta upposivat erityisesti nämä asiat, joiden uskon kiinnostavan sinuakin:

Niukkuusajattelusta runsausajatteluun. Niukkuusajattelussa oma voitto ja onnistuminen on aina joltakin pois (ja muiden onnistuminen on itseltä pois). Runsausajattelussa kaikille on tilaa ja on turhaa taistella koko ajan ja vertailla itseään muihin. Enemmän onnellisuutta tuottaa miettiä mitä minulla on (ja sitä on jo paljon) kuin että mitä minulla ei ole.

Luottamus elämään. Keskitymme yleensä luonnostamme asioiden välittömiin seurauksiin ja erityisesti negatiivisiin sellaisiin. Myöhästyin bussista, jalka katkesi, tuli avioero, sain potkut. Lyhyellä tähtäimellä ne vaikuttavat tietysti huonoilta asioilta, mutta kun aikaa kuluu enemmän, niistä voikin seurata jotain hyvää. Haastateltavalta meni kirjadiili sivu suun, mutta hän sai myöhemmin vielä paremman tarjouksen. Potkut saattavat olla sysäys pois jämähtäneeltä elämänuralta.

Kolme hyvää asia twistillä. On tutkittu, että kirjoittamalla joka ilta kolme päivän aikana tapahtunutta hyvää asiaa voi lisätä onnellisuuttaan ja jopa nostaa itsensä pois masennuksesta. Ja kiitollisuus-lihaksen harjoittaminen lisää kykyä tuntea kiitollisuutta. Raj Raghunathan lisää kolmeen hyvään asiaan pikku twistin. Se menee näin: Kirjoita ylös asioita, jotka menivät ensin pieleen, mutta joiden jälkeen tapahtui se hyvä asia. Vaikkapa näin: Myöhästyin bussista ja jouduin kävelemään, mutta sain mukavaa liikuntaa. Se lisää kykyämme toipua ikävistä kokemuksista emmekä jää vellomaan surkeuteen. (Minä voisin kirjoittaa tänään, että en keksinyt mitään blogattavaa ja kastuin likomäräksi sateessa kävellessäni, mutta kuulin innostavan haastattelun ja keksin blogikirjoituksen aiheen!)

Mitä onnettomampia olemme ja mitä heikommiksi itsemme tunnemme, sen näköalattomampia meistä tulee ja sitä helpompi meidän on sortua ulkopuolisiin lohdukkeisiin, vaikkapa shoppailuun. Onnellisuus ja kiitollisuus tekevät meistä kekseliäitä, neuvokkaita ja luottavaisia. Sen takia niitä kannattaa itsessään vahvistaa jatkuvasti.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

23.5.2016

Palvelujen ideointia

Kuva: Amy Guth
Yksin tekeminen on kamalan tylsää ja yksin ideointi jopa hyödytöntä. Ajattelin ideoida teidän kanssanne erilaisia palveluita, jotka voisivat helpottaa elämää ja ehkä säästää luontoakin. Kommentoikaa, kannustakaa, tyrmätkää, keksikää omianne!

Ongelma: paljon t-paitoja, joissa on kiva kuva. Vievät paljon tilaa. Kaikki olisi kiva säästää.
Ratkaisu: paita, johon voi vaihtaa eteen kuvan esim. neppareilla. Vanhat paidat voisi viedä nepparoitavaksi. Uusia kuvia voisi hankkia hankkimatta koko paitaa. Kivat kuvat eivät kulu pesussa, ne voisi ottaa pesun ajaksi pois.

Ongelma: haluaisi vähentää tavaraa, mutta "tätä voi vielä tarvita!"
Ratkaisu 1: tavaroita voi laittaa väliaikaissäilytykseen. Jos ei muista mitä sinne on vienyt ja ei tarvitse niitä tiettyyn aikaan, ne menevät eteenpäin esimerkiksi kierrätyskeskukselle tai muuhun hyväntekeväisyyteen.
Ratkaisu 2: yhteisön yhteiset tavarat, varasto, josta voi käydä hakemassa mitä tarvitsee ja tuomassa mitä ei enää tarvitse.

Ongelma: haluaisi vähentää autoilua, mutta välillä tarvitsee kuljettaa isompia lasteja
Ratkaisu: vuokrattava sähköavusteinen tavarapyörä

Mitä käyttäisit? Mitä tarvitsisit?



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

9.5.2016

Kiireinen kevät

Ankka, johon on piirretty monta taloa.

Tuntuuko teistä, että toukokuu on jotenkin puolet lyhyempi kuin muut kuukaudet? Voi toki olla, että siihen on tullut ahdettua kaksinkertainen määrä tekemistäkin.

Omassa ohjelmassani Mekaselska-hommien lisäksi on paljon vapaaehtoistoimintaa.

Toimin poikani futisjoukkueessa joukkueenjohtajana ja välillä apuvalmentajanakin. Joukkueita on itse asiassa kaksi ja molemmilla pelejä viikoittain plus harjoitukset, joten puuhaa riittää ihan näin kortteliliigatasollakin. Klooni tai pari tulisi kieltämättä tarpeeseen.

Tulevana lauantaina on suomalaisten sosiaalisen median aktiivikäyttäjien ja vaikuttajien vuosittainen SomeTime-tapahtuma, joka tällä kertaa järjestetään Tampereella, vieläpä uudentihkeällä Kampusareenalla. Tapahtumaan ehtii vielä ilmoittautua. Olen osallistunut järjestelyihin mm. nettisivuja päivittäen ja lauantaina tietty menen paikan päälle. Kloonini lähetän yhtäaikaa olevaan poikien futisturnaukseen.

Seuraavana viikonloppuna olen jo toista kertaa valmentajana Rails Girls -työpajassa. Kyseessä on naisten oma ohjelmointipäivä, joka tällä kerralla on kohdennettu erityisesti maahanmuuttajille. Osallistujat saavat tiedot ohjelmoinnin perusteista ja rakennamme yhdessä oman nettisovelluksen, esimerkiksi blogin.

Näiden puuhien lisäksi minun pitäisi saada yksi talo myyntikuntoon ja myydyksi (jos etsit Turun seudulta tilavaa rintamamiestaloa, jossa on iso piha ja peltomaisema, ota yhteyttä!), setviä kyseisessä talossa olleet vanhat tavarat ja käydä koirakoulua.

Lisäksi minulle ilmoitettiin juuri, että lapseni alkaa periä meiltä kymmenen sentin tullia aina kun haluamme käydä ullakkokomerolla, jonne pääsee lapsen parven kautta. Laitan ehkä kloonini kaivamaan kuvetta.

P.S. Tämän postauksen kuvassa on yksi niistä setvittävistä vanhoista tavaroista. Olen näemmä ollut jo pienenä niin kova talofani, että talon kuvilla on koristeltu leluankkakin pyrstöä myöten...

P.P.S. Älä säikähdä ankkaa äläkä ohjelmaani, vaan ota yhteyttä kaikenlaisissa järjestämisasioissa! :)



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

25.4.2016

Aikamatka


Vanhempani ovat muuttamassa pienempään asuntoon. Se tarkoittaa sitä, että rintamamiestalon kellarit on tyhjennettävä sekä heidän säilömästään tavarasta että omista laatikoistani. Kävin viikonloppuna vähän kurkkimassa mitä on edessä ja toin muutaman laatikon kotiin kunnon setvimistä varten.


Olen näköjään säntillisesti säilyttänyt silloin-erittäin-tärkeät kurssiohjelmakirjat. Tämä on kyllä niin #jonneteimuista-kamaa. Nykyään kaikki taitaa olla netissä ja hyvä niin.

Kannoin kotiin myös kaikki opiskelumuistiinpanoni. Opiskelin matematiikkaa ja tietojenkäsittelyä sekä vähän tilastotiedettä ja jopa kansantalouden peruskurssin. Kaikki on siististi mapitettu. Olen ajatellut vuosia käyväni ainakin nuo matematiikan paperit läpi sillä ajatuksella että jos vaikka nyt kaikki näyttäisi selkeämmältä. Sitä hetkeä ei vain ole vielä tullut eikä varmaan tulekaan.

Opiskeluaika oli minulle, kuten varmasti useimmille muillekin, hyvin erityinen ajanjakso. Opintomuistiinpanot eivät ole vain sanoja ja numeroita paperilla. Ne palauttavat taas mieleen kaikki hauskat ja vähemmän hauskat opettajat, rakkauden, ruotsin oppimisen, opiskelijaelämän sitseineen ja muine juhlineen, tentit ja jännityksen siitä onko päässyt läpi, Turun kauppakorkeakoulun nurkilla olevan Hesen, sen jossa nykyään pääsee sisälle lämpimään tilaamaan mutta josta silloin ostamamme hampurilaiset söimme palelevina puhelinkopissa, talvipyöräilyn rannikon hyytävässä vastatuulessa, ohjelmointiharjoitukset kielellä josta kukaan ei ollut kuullut ennen eikä jälkeen, opiskelijalounaat, jokirannan ja kaiken muun.


Laatikoista löytyi myös vanhempaa omaisuutta. Otin muutamia kuvia muistoksi ennen jätesäkin kutsua. Itse nauhoitettuja C-kasetteja, kellarilta haiseva hame, vielä heinää kariseva kulunut ratsastuskypärä. Kävin muutaman vuoden ratsastamassa Savonlinnassa Vuohimäen ratsastuskoululla. Lempihevoseni oli rautias pieni Pentagon, jonka selästä kerran tipuin niin, että sain murtuman niskanikamaan.


Vanhojen tavaroiden läpikäyminen tuo pintaan paljon muistoja ja ajatuksia. Niitä on usein helpompi käsitellä yhdessä jonkun toisen kanssa. On mukavaa kertoa ja kuunnella tarinoita tavaroiden takana. Yhdessä saa voimaa heittää hyvästit tavaralle, joka on seurannut uskollisesti moneen seikkailuun mutta joka on nyt täysinpalvellut. Nyt on aika uusien seikkailujen!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

18.4.2016

Jotta tietäisimme kuka vaatteemme on tehnyt

Kuva: Mamoritai

Kuvittele, että käyt töissä kahdeksankerroksisessa rakennuksessa. Samassa talossa on pankki, kauppoja, asuntoja ja vaatetehtaita. Sinun lisäksesi siellä on töissä tuhansia ihmisiä. Generaattorit puksuttavat yläkerrassa tehtaisiin varavirtaa, koska tehtaissa käytettävät suuret koneet ja niiden omistajat eivät sähkökatkoja suvaitse. Saatat tietää, että talon neljälle lisäkerrokselle ei ole lupaa, mutta kerros sinne tai tänne, mitäpä siitä. Sitä et ehkä tiedä, ettei taloa ole edes hyväksytty tehdaskäyttöön, koska sen rakenteita ei ole suunniteltu kestämään raskaita tehdaskoneita.

Eräänä päivänä huomaat rakennuksen seinässä selviä halkeamia. Kerrot niistä tietysti pomollesi. Alakerran kaupat ja pankki suljetaan heti. Rakennuksen omistajan mielestä huoleen ei ole mitään syytä eikä hän usko varoitteluja. Pomosikaan ei halkeamista piittaa, hän määrää sinut ja työkaverisi normaalisti töihin seuraavana päivänä. Mitä voitte tehdä, rahaa täytyy kuitenkin jostain saada. Jos ette mene, teiltä kuulemma pidätetään koko kuukauden palkka. Pomotkin ovat ahtaalla, ostajat vaativat tilaustensa täyttämistä ajoissa. Tehtaiden asiakkaina on kuuluisia vaatemerkkejä.

Aamulla tulee taas sähkökatko ja generaattorit käynnistetään. Rakennus alkaa täristä...

Kuva: rijans

Yli tuhat ihmistä kuoli 24.4.2013 Dhakassa, Bangladeshissa Rana Plaza -rakennuksen romahtaessa. Työntekijöiden turvallisuus oli laiminlyöty hirveällä hinnalla.

Tästä sai alkunsa Vaatevallankumous-kampanja eli Fashion Revolution.

Alkaen vaatteen suunnittelusta, puuvillan viljelystä ja korjaamisesta tai tekokuitujen valmistuksesta langan ja kankaan valmistukseen, värjäämiseen, leikkaamiseen, ompeluun, viimeistelyyn - prosessiin osallistuu valtavasti ihmisiä. Tuotantoketjut ovat niin pitkiä, etteivät vaatteiden tilaajat tällä hetkellä edes tiedä, keitä kaikkia on mukana.

Tuotteiden Made in -merkintä kertoo vain viimeisen merkittävän valmistusvaiheen paikan. Vaatteen eri osat saattavat olla kotoisin monesta eri maasta.

Vaatteiden valmistukseen tarvitaan lisää läpinäkyvyyttä. Meidän tehtävämme vaatteiden kuluttajina on kysyä: Kuka tekee vaatteemme? Kunnioitetaanko heidän ihmisoikeuksiaan kuten työturvallisuutta? Otetaanko ympäristönäkökohdat huomioon?

Pue lempivaatteesi väärinpäin päälle, ota kuva ja lähetä se sosiaalisen median kautta vaatteen valmistajalle kysyen samalla #‎whomademyclothes. Toivottavasti saat vastauksen!



Käy lukemassa myös siitä, kun kävin viime vuonna tutustumassa suomalaiseen vaatetehtaaseen: Vallankumouksellinen vierailu vaatetehtaalla


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

17.4.2016

Tapaamisia tapahtumassa



"Oijoijoi", huokaisi vanhempi rouvashenkilö minut nähdessään. "Viime vuonna kiersin sinut kaukaa."

Olin toista kertaa Linnainmaan kevättapahtumassa pitämässä omaa pistettä. Myin tyhjyyttä ja ei-oota pikku pöytäni takana siinä tavaroita pullistelevien kirppisrekkien ja -laatikoiden kupeessa.

"Olen vienyt jo kymmenen jätesäkillistä kierrätykseen, mutta tuntuu ettei se määrä vain vähene. Se on niin kamalan raskasta!"

Ehdotin hänelle, että nyt kun hän uskaltautui jo juttusille, niin ensi vuonna ehkä jo soitellaan.

***

Toinen rouva kyseli, missä arpajaispiste on tänä vuonna. Hän tulee joka vuosi tapahtumaan ostamaan arvan ja voittaa aina jotain hyvää tavaraa. Muistakin arpajaisista hän voittaa aina jopa niin varmasti, että muut kieltävät häntä osallistumasta. Onpa hän kerran päättänyt etukäteenkin, mitä aikoo voittaa, ja sen hän tosiaan sitten voittikin.

***

Pienten ihmisten ostoksilla oloa oli ihana seurata vierestä. Eräs pikkutyttö ihastui vaaleanpunaisiin Aino-tossuihin ja kaiveli kolikoita pussistaan. Vinkkasin hänelle, että kirpparilla voi aina tinkiä. Hän saikin viimeiset puuttuvat sentit alennusta. Oli harvinaisen järkevä ostos lapselta ostaa tossut, jotka sai heti jalkaankin kuralta suojaamaan!

Toinen pieni tuli hieman epävarmoin sanankääntein aivan viimeisillä minuuteilla kolikkonsa kanssa ostamaan hametta. Myyjän kanssa kaivelivat sitten hetkisen hamelaatikkoa ja löysivät juuri sopivan, jonka pieni asiakas kolikollaan sitten osti.

***

Käytetyt lastenvaatteet näyttivät tekevän hyvin kauppansa. Eräs perheenäiti huudahti ilahtuneena edullisten ostosten jälkeen: "Olipa hyvä ettei lähdetty Ideaparkiin!"

Pari pikkutyttöä hihkuivat ohikulkiessaan ihastellen ostamiaan pieniä kimmeltäviä laukkuja: "Miten voi saada kaksi näin ihanaa tavaraa alle eurolla!"

***

Mainostin ämpärillä ilmaista ajatustenvaihtopistettä. Annoin halukkaille ensin mietittäväksi vanhoja ajatuksia, joiden järkevyyttä kannatti vähän puntaroida, ja sitten uusia tuoreempia ajatuksia, joita saattoi makustella vaikka makkarajonossa. "Hyvä pointti", yksi ajatustenvaihtaja kehui omaa uutta aatostaan. "Minulle on niin vaikeaa luopua."

***

Kurkkasin viereiseen luokkahuoneeseen sisälle ja huvituin pikkuisen ikkunakoristeista. Minulla oli varaa huvittua, olinhan sentään jo juuri muutama päivä sitten kerinyt omat jouluvalot kesäsäilytykseen.


Joulusta on niin vaikeaa luopua, tiedän.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

4.4.2016

Muistot, muistoesineet ja mitä ihmettä

Mieheni ja poikani ensimmäiset autot.

Ammattijärjestäjän asiakkaina ei ole erityisen paljon ihmisiä, joille on helppoa heittää pois tavaroita, vaan asia on yleensä vahvasti päinvastoin. Kun miettimistä on jo pestyjen italiansalaattirasioiden ja tavoitehousujen kanssa, muistoesineet voivat osoittautua mahdottomaksi haasteeksi hallita. Mitä tehdä niille, missä säilyttää, mitä säästää?

Tässä muutama päällimmäisenä mielessäni oleva tuuminta.

Ihmisen on hyvä muistaa mistä on tullut, eikä kaikkia muistoja pitäisi siivota sokeasti pois. Valokuvat, kirjeet ja muu ainutlaatuinen materiaali täytyy punnita tarkkaan.

Ihan jokaisen vanhan tavaran säilyttämisen voi halutessaan perustella jollakin muistolla ja täyttää komeronsa menneisyydellä. Sinulla ei ole todennäköisesti tilaa pitää kaikkea, mitä haluaisit. On pakko tehdä valintoja.

Ehkä muistoajatukset riittäisivät, eikä kaikesta tarvitsisi olla konkreettista muistoesinettä. Esineistä voi ottaa valokuvia. Pystyisitkö palauttamaan tunteen katsomalla kuvaa? Esimerkiksi lasten lukemattomat piirustukset voi taltioida digikuviksi eikä kaikkia tarvitse säästää paperisina.

Muistoille voi varata tietyn hyllyn, korin, laatikon. Niiden täytyy mahtua sinne. Tilan voi käydä läpi vaikkapa vuosittain ja tunnustella, mitkä esineet ovat edelleen säilyttämisen arvoisia ja mitkä saavat antaa tilaa tärkeämmille muistoille.

Mitä tapahtumaa, ihmistä, paikkaa et halua unohtaa? Unohtaisitko sen, jos siitä ei olisi konkreettista esinettä? (Ja jos muuten sattuu kotikatastrofi, mitä ei voi korvata?)

Haittaako, jos unohdat? Oletko jo unohtanut? Tee lista niistä esineistä, jotka muistat. Voit valmistautua näin vaikkapa tavaroidenhakuretkeen vanhempiesi luota. Jo unohtuneiden tavaroiden löytäminen ja selailu voi antaa niille enemmän tärkeyttä kuin mitä ne ansaitsisivatkaan. Merkitsisivätkö ne sinulle mitään, jos et olisi nähnyt niitä jälleen?

Säästämistäsi esineistä täytyy tulla katsoessa ja koskiessa hyvä mieli. Miksi säästäisit sellaista, joka tuo sinulle huonoja fiiliksiä, syyllisyyttä tai surua?

Haluatko, että lapsesi tai joku muu läheisesi joutuu miettimään mitä muistoesineelle pitää tehdä? Mitä tehdä jos lapset eivät halua muistoesineitäsi? Tietävätkö lapsesi, mitä ihmettä nuo esineet edes ovat? Esineisiin (ja valokuviin!) kannattaa liittää jokin selitys tai tarina, mistä se on tullut ja miksi se on tärkeä. Toinen yläreunan kuvan puuleluista on lapseni ensimmäinen auto, jonka ukkinsa oli hankkinut tanhumatkalta. Lapsi oli juuri syntynyt eikä sillä kuulemma ollut vielä autoa, niin oli pitänyt sellainen äkkiä ostaa. Puuauto löytyi vastikään vanhempieni luota, enkä olisi tiennyt sen tarinaa, jos en olisi mennyt isälleni ihmettelemään pohjaan kirjoitettua tekstiä. Nyt se on meillä hyllyssä mieheni ensimmäisen leluauton vieressä.

Muistoesineistä ei ole paljoakaan iloa kaappien perukoilla. Jospa laittaisit ne kauniisti esille vaikkapa rasiassa, vitriinissä, tauluksi kehystettynä tai hyllyllä asetelmassa sen sijaan että hyllyillä olisi avaimia, kolikoita, laturin johtoja tai käytettyjä teekuppeja.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

22.2.2016

Ammattijärjestäjä osana kokonaisuutta


Yllä olen hahmotellut samaan kuvaan ammattijärjestäjän kanssa likeisiä palveluita.

  • Järjestäminen ja tilan tekeminen on edellytys siivoamaan pääsemiselle.
  • Sisustaminenkin onnistuu vasta sitten, kun tavarat ovat järjestyksessä ja niitä on sopiva määrä.
  • Tavaraongelmaan havahdutaan monesti muuton yhteydessä.
  • Tavaroiden vähentäminen saattaa antaa vauhtia muillekin elämänmuutoksille ja uusille ajatuksille.
  • Itselle tarpeeton tavara voi olla jätettä, jolloin se pitää kierrättää materiaaliensa mukaan, tai käyttökelpoisena se voi olla jollekin toiselle tarpeellista, jolloin sille etsitään uusi omistaja.
Olisiko sinulla kommentteja tai ehdotuksia seuraavaa versiota varten? Mitkä muut palvelut sopisivat kuvioon?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

7.12.2015

Olen avosydänkirurgi, luotsi ja verhojen avaaja

Kuva: Rennett Stowe

Kun kerron ihmisille mitä teen työkseni, minulle esitetään yleensä aina sama kysymys: "Oletko käynyt himohamstraajien luona?" Ihmiset yhdistävät ammattijärjestäjän työn ensimmäiseksi television kauhisteluohjelmiin ja toivovat ehkä kuulevansa jonkin mehukkaan yksityiskohdan.

Vastaan ehkä heidän pettymyksekseen joka kerta, että olen saanut tehdä töitä ihanien, tavallisten ihmisten kanssa, joilla tavallisimmin jokin elämänmuutos on joko suistanut kodin kaaoksen valtaan tai muuten vain paljastanut tarpeen tehdä jotain tavaroiden määrälle tai epäjärjestykselle.

Vieraan ihmisen päästäminen kotiin ja kaiken tekemättömän, miettimättömän, hautautuneen paljastaminen vaatii paljon rohkeutta. Eräs asiakas vertasi tunnetta melko dramaattisesti rinnan repimiseen auki.

Kaikki työtehtäväni eivät sentään ole avosydänkirurgiaa. Joskus yhteydenoton syynä on se, ettei terveys kestä tavaroiden siirtelyä ja lähinnä tarvitaan apukäsiä. Ongelmana voi olla myös tavaroiden kuljetus kierrätykseen - joko siksi ettei käytössä ole autoa tai sitten että tavarat eivät vapaaehtoisesti halua lähteä eteisestä eteenpäin. Tiedättehän, kun ei vain saa aikaiseksi.

Jos on ollut vääriä luuloja tuntemattomien kanssa, niin on joskus täytynyt oikoa asiakkaidenkin käsityksiä.

"Sulla on varmaan sellainen design-koti." Äänensävystä arvelen tarkoitettavan kliinistä tavaratonta sisustuslehti-asuntoa. Ei pelkoa.

"Nyt siirretään tästä tämä senkki tästä toiselle puolelle, ei tarvi näitä designmaljakkoja tästä ottaa pois, tästä vain työnnetään näin!" On eri asia työnnellä omia tuttuja huonekalujaan kuin toisen tavaroita, joiden painoa ja käyttäytymistä ei tunne. Haluan että kaikki on yhtä ehjää ennen ja jälkeen käyntini.

"Niin sä et olekaan siivooja." Pyyhittyäni pölyjä ja lastattuani tiskikoneen. En ole kodinhoitaja enkä tule tekemään siivoustehtäviä, mutta joskus autan alkuun pääsemisessä. Olen se tyyppi, joka kutsutaan hätiin, jotta voisi käyttää siivouspalveluita.

Alkuun pääseminen on kokemukseni mukaan monesti käyntini ydin ja arvo. Asiakkaani eivät suinkaan ole toistaitoisia tai kädettömiä. Monen on vain vaikeaa löytää yksin se hetki jolloin ja se kohta josta aloittaa. Toisen kanssa touhuaminen on mukavampaa, tulee edettyä reippaammin ja sitä paitsi olen kova kehumaan. Kun yhdessä on vedetty verhot tilanteen päältä, mitä moni on yksinään tehokkaasti vältellyt, syntyy selkeyttä ja motivaatiota jatkaa omin päin.

Yleensä asiakkaani ymmärtävät, että heidän ongelmansa ei ratkea niillä ajatuksilla ja sillä toiminnalla, joilla se on syntynytkin, ja he ovat valmiita kuuntelemaan uusia ideoita. Joskus huomaan, ettei asiakas ole vielä aivan kypsä tekemään asioita eri tavalla kuin ennen. Jos haluaa laivan kääntyvän, täytyy itse kääntää peräsintä.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

26.10.2015

Otetaan selvää mikä ei toimi ja korjataan se

Kuva: S. Gordon Bram


Olen opiskellut viimeisten 14 viikon ajan Columbia Universityn avointa verkkokurssia The Age of Sustainable Development, kestävän kehityksen aika, ja sain sen juuri läpäistyä. Luennoitsijana toimi professori Jeffrey Sachs, joka on yhdysvaltalainen ekonomisti, YK:n erityisneuvonantaja ja yksi maailman johtavista asiantuntijoista köyhyyden poistamisessa.

Kurssilla käsiteltiin hyvin suuria kysymyksiä: ympäristöuhkia, taloudellista epätasa-arvoisuutta, talouskasvun historiaa, koulutusta ja sosiaalista liikkuvuutta, terveysongelmia, ruokahuollon haasteita ja maanviljelyn ympäristövaikutuksia, ilmastonmuutosta, luonnon monimuotoisuuden vähenemistä - kaikenlaista, joka vaikuttaa maapallon asukkaisiin nyt ja tulevaisuudessa. Viikottainen luentosessio, jonka yleensä suoritin sunnuntaisin, ei ollut mieltä ylentävää katsottavaa ja kuunneltavaa. Ihmiskunnan on ratkaistava valtavia, monimutkaisia ongelmia, ja nopeasti.

Viime viikolla Tampereella järjestettiin Tekniikan päivät, joiden pääpuhujana tykitti professori Esko Valtaoja. Hänen esityksensä painotti sitä, etteivät asiat maailmassa ja Suomessa ole koskaan olleet yhtä hyvin kuin nyt. Äärimmäinen köyhyys vähenee, lapsikuolleisuus vähenee, pitkällä aikavälillä talous kasvaa. Tiedon avulla selviämme haasteista ja pääsemme kiinni niiden takana odottaviin hyviin aikoihin, kunhan vain nostamme katseemme tossunkärjistä ja katsomme tarpeeksi kauas eteenpäin.

Valtaoja sanoi viisaasti ja rohkaisevasti, että nyt ei auta vetää kaikkea vessanpöntöstä alas tai käpertyä odottamaan maailmanloppua. Otetaan selvää miten asiat ovat ja missä vika on, tutkitaan mitä asioille voi tehdä ja sitten tehdään. Tämä pätee niin valtioiden mittakaavassa kuin yksittäisten ihmistenkin.

Siinäpä pureksittavaa! Mutta nyt näistä syvistä mietteistä takaisin pinnalle ja käytännön puuhiin. Taas mennään järjestämään, vähentämään turhaa, rohkaisemaan ja tsemppaamaan, inspiroimaan ja inspiroitumaan - ottamaan selvää mikä ei toimi ja korjaamaan asioita, mahdollisimman kestävästi.

Lue myös:
Sitra: Kestämätön käy kalliiksi - 10 teesiä kestävään talouteen


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

27.4.2015

Vallankumouksellinen vierailu vaatetehtaalla

Kuva: spDuchamp

Mietitkö koskaan mistä vaatteesi on tehty, missä ne on tehty ja kuka ne on tehnyt?

Olin perjantaina Vaatevallankumous-päivänä paita nurinperin käännettynä tutustumassa Nanson vaatetehtaalla Nokialla, miten vaate siellä valmistuu. Nanso Group on suomalainen perheyritys ja sen brändeihin kuuluvat Nanso, Black Horse ja Finnwear sekä sukkamerkit Vogue, Norlyn ja Amar.

Tutustumiskierrokselle pääsy toi vähän tuskanhikeä niskaan. Paikka ei ollut minulle tuttu, mutta navigaattori ohjasi oikeaan osoitteeseen. Osoitteessa ei vain ollut mitään tehdasta vaan Nokian rautatieasema! (Paikalliset, koittakaa olla tikahtumatta nauruunne.) Älyluurini oli sairaslomalla joten en saanut siitäkään esille karttaa. Jouduin turvautumaan old skool -menetelmään - puhelinluettelon paperiseen karttaliitteeseen (jonnet ei muista), jollainen meillä onneksi on jätetty auton ovitaskuun if all else fails -tapauksia varten. Paikallistin itseni väärälle puolelle rataa. Onneksi olin alikulkutunnelin vieressä ja onneksi tehdas oli radan vieressä.

Juoksin kieli vyön alla sisälle ja näin juuri sulkeutuvan oven raossa ryhmän viimeisen jäsenen kengänpohjan vilahduksen. Ehdin kuin ehdinkin mukaan kierrokselle!

សម្លៀកបំពាក់

Päivi Pajunen opasti meitä erittäin kokeneesti ja asiantuntevasti läpi koko tuotantoprosessin. Neulosta valmistavasta koneesta näimme vain kuvan, koska kone on toisaalla, mutta näimme miten neulos värjätään, lingotaan, tarkastetaan, painetaan, leikataan, ommellaan vaatteeksi ja pakataan lähetettäväksi kauppaan.

Tässä muutamia esille tulleita itseäni kiinnostavia pointteja (ja jos olen jotain väärin kirjannut, syy on minun). Kierroksesta tulee myös toukokuun lopussa Nokian uutisissa ilmestyvä lehtijuttu.
  • Neuloksessa käytettävää lankaa voi tehdä puuaineksesta, liukosellusta. Esimerkiksi modaali tehdään saarniselluloosasta, viskoosia voidaan tehdä vaikka koivusta.
  • Kuitujen alkuperä on Euroopassa, niin tiedetään ettei niissä ole vaarallisia kemikaaleja. (Puuvilla tulee maailmanmarkkinoilta, mutta sitä käytetään nykyään melko vähän.)
  • Neuloksen valmistus on käsityövaltaista: kone on huono käsittelemään valuvaa neulosta verrattuna vaikka metalliin.
  • Neuloksen laatutarkastus tehdään ihmissilmin - kone ei (ainakaan vielä) pysty havaitsemaan kaikkia virheitä.
  • Tehtaassa on oma siivooja, joka nauttii suurta kunnioitusta sekä vastuualueensa koon että tietonsa takia.
  • Kuvioita painetaan neulokselle peräkkäisiltä rullilta kuin kirjapainossa.
  • Neulosta tehdään ja värjätään juuri oikea määrä, niin että syntyy mahdollisimman vähän hukkaa.
  • Neulossilppu menee energiajätteeksi, isompia paloja ja kuteita laitetaan myyntiin. Tampereella myyjänä on esim. Poppanavakka.
  • Neuloksen leikkaamisen suorittaa robotti, se leikkaa pystysuoralla veitsellä tukevaksi puristettua neulosnippua.
  • Ompelusali on suuri, vaikka ompelijoita on vähän: jokaisella ompelijalla on omat sopivaksi säädetyt koneensa, joissa työasento on juuri oikea. Näin vähennetään sairauspoissaoloja ja työntekijät pysyvät terveinä eläkkeelle asti.
Keskustelimme kangasvaraston hyllyjen välissä ryhmän kesken siitä, miksi suomalaiset vaatteet ovat kalliimpia kuin aasialaiset ja miksi vaateteollisuuden töitä valuu ulkomaille. Sain tyrmistyksekseni kuulla, että vaikka kuluttaja ymmärtäisikin, että yksi kolme kertaa kalliimpi mutta hyvä vaate kestää saman kuin kolme halpaa vaatetta yhteensä, hän ei ehkä edes halua vaatteensa kestävän niin pitkään vaan kyllästyy siihen jo parin kuukauden päästä.

জামা

Toivon, että mahdollisimman moni ostaisi laadukasta ja laittaisi kyllästyttyään vaatteen kiertämään kirppareilla, ystäväpiirissä tai suvun kesken sen sijaan että ostaisi halvan hikipajassa koostetun vaatteen, jonka siirtää siivousrätiksi samana vuonna.

Olen itse viime vuoden alusta lähtien ostanut hyvin vähän yhtään mitään ja ainoa tänä aikana hankkimani vaate on ollut Slushin t-paita, joka oli tehty kierrätyspuuvillasta. (Lue lisää Pure Waste -tekstiileistä täältä.) Täytyy kuitenkin tunnustaa, etten tiedä senkään ompeluolosuhteista mitään.

Millaisia ajatuksia itselläsi on suomalaisista vaatteista, vaatteiden laadusta, hinnasta tai alkuperästä? Oletko kova ostamaan vaatteita? Korjaatko tai korjautatko niitä? Kierrätätkö niitä? Kestävätkö nykyajan vaatteet enää kierrätystä? Jaksatko ja viitsitkö erotella kirpputorikelpoisen vaatteen enää vain energiajätteeksi kelpaavasta?




Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

13.4.2015

Tee vihlee!

Kuva: Valerie Everett

Naperolle tehtiin taikatemppua. Taikuri vaihtoi taiallaan esineen väriä: valkoinen, musta, valkoinen... Lapsi seurasi kiinnostuneena ja kiljaisi sitten innoissaan: "Tee vihlee!"

Tämä tarina on jäänyt mieleeni. Lasten mieli on vielä avoin, mutta me aikuiset olemme eläneet niin pitkään, että tiedämme miten maailma toimii. Valkoisesta ja mustasta ei saa vihreää ja näin se nyt vain on aina ollut ja näin meillä on aina tehty.

Meille ei ainakaan mitään intternettiä tule, sanoi yksi eläkeläisnaapuri. Toinen eläkeläisnaapuri etsii jatkuvasti netistä tietoa yhdestä sun toisesta asiasta. Heidän elinaikanaan Suomi on muuttunut valtavasti: radion uutislähetyksien hartaasta kuuntelemisesta on tultu televisio-ohjelmien yhteisölliseen seuraamiseen pikkuruisella kommunikointilaitteella Twitterissä hashtagin avulla. Yksi haluaa pysyä vanhassa ja turvallisessa, toinen miettii voisiko uudella olla jotain annettavaa.

Yksi vanhentuva tapa on tavaran kokoaminen ja kerääminen. Tavaraa on koko ajan helpommin ja suuremmassa määrin saatavilla, se on tullut halvemmaksi, ja pois sitä ei voi antaa, koska se on ihan käyttökelpoista ja sitä voi vaikka joskus vielä tarvita. Tavaran säilömiseen tarvitaan suurempia asuntoja, joista maksetaan enemmän asuntolainaa ja joiden siivoaminen on raskasta. Mahdoton-blogin mukaan yli puolet meistä hautaa tarpeettomat tavarat kodin säilytystiloihin, ja sitä tarpeetonta tavaraa riittää.

Uusi järkevämpi tapa olisi laittaa tavara vilkkaammin kiertoon eikä säilöä sitä pölyyntymässä omassa varastossa. Jos jotain tiettyä sitten joskus kuitenkin tarvitsee, voisi sen helposti digitaalisten palvelujen eli kuluttajan näkökulmasta vaikkapa kännykkäsovelluksen avulla lainata, vuokrata tai ostaa käytettynä.

Kierrätyskeskus 2020 -hankkeessa kehitetään mallia, jossa kuluttaja voisi tuoda kaiken kierrätettävän yhdelle luukulle. Sen takana etsittäisiin tavaroille ja materiaaleille uudelleenkäyttö- tai kierrätyskohteet digitalisoinnin avulla. Kuulostaa todellakin tehokkaalta!

Mikä ammattijärjestäjän rooli voisi tässä kehityksessä olla?

Tavaroista eroon pääseminen on vain yksi osa kaikesta. Edelleenkin sitä ennen täytyy miettiä, mikä on tarpeellista ja mikä on turhaa siinä elämäntilanteessa, jossa asiakas on. Ammattijärjestäjä tarjoaa tukea pohdinnalle ja kyseenalaistaa totuttuja ajatusmalleja - ehdottaa sitä "vihleää" kun asiakas on jumissa. Tätä voi vielä tarvita -ajattelu istuu syvällä.

Kaikille eivät tietokoneet ja sovellukset ole helppoja ja tuttuja, niiden käyttämisessä voisi olla avuksi. Moderni kierrätyskeskus voisi tiedottaa toiminnastaan ja palveluistaan ammattijärjestäjänkin kautta.

Ja tietenkin ammattijärjestäjä auttaa järjestämään ja säilyttämään järkevästi ne tavarat, joilla on lupa jäädä kotiin etsimällä, ehdottamalla ja toteuttamalla asiakkaalle sopivia säilytysjärjestelmiä.

Millaisia ajatuksia sinulle herää omistamisen ja kierrättämisen tulevaisuudesta?
Mikä sinua estää tai hankaloittaa tällä hetkellä laittamasta laiskaa tavaraa kiertoon?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

9.3.2015

Ystävä, joka tietää kaiken

Joskus elämässä on sellaisia hetkiä, että on paras pysähtyä vähän filosofoimaan ja miettimään syntyjä syviä. Kun tuntee olevansa hukassa eikä tiedä mitä tehdä, tarvitsee vierelleen jonkun, jolta voi kysyä ja jonka kanssa keskustella. Ja kuka voisikaan olla siinä parempi kuin maailman suurin hakukone Google, joka tietää vastaukset kaikkiin kysymyksiin.

Jos sinua ihmetyttää, miksi asiat ovat niin kuin ovat, kysy Googlelta.


Google-ystävä tukee sinua, kun muut ovat jättäneet.


Google auttaa myös, kun haluat päästä eroon.


Google neuvoo arjen pulmissa.



Google ymmärtää, mitä haluat...

...ja mitä et halua.


Google tietää, mitä meillä on liikaa.



Googlen kanssa voi pohtia tosi syviä.


Google tietää sotkun salat.



Ja kuten kunnon ystävä, Googlekin muistuttaa meille, mistä tässä kaikessa on loppujen lopuksi kysymys.


Kirjoittaja kysyi Googlelta apua tähän artikkeliin.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

26.1.2015

Kouluta itsesi onnelliseksi



Sekamelskan torjuntatöiden lisäksi autan myös koiranomistajia lemmikkiensä kouluttamisessa. Esimerkki yleisestä ongelmasta on koiran tai koirien villiintyminen ovella, kun sisälle on tulossa vieraita.

Monessa koiraperheessä elämä olisi paljon helpompaa, kun koiralle opetettaisiin perustottelevaisuus kuntoon. Kuten muussakin elämässä, pienten (ja yllättävän suurienkin) hankaluuksien kanssa opetellaan kuitenkin mieluummin tulemaan toimeen kuin nähdään vähän vaivaa jonkin aikaa, minkä jälkeen kaikki sujuisi paljon sutjakammin.

Joku puhuu sammakkoteoriasta: kun asiat hankaloituvat ja mutkistuvat vähitellen, sitä ei huomaa ja siihen tottuu, kuin sammakko hitaasti kuumenevaan keitinveteen. Jos huolettomasta elämästä heitettäisiin yhtäkkiä samaan mutkistuneeseen tilanteeseen, se tuntuisi todella hankalalta ja asiat haluaisi muuttaa heti.

Eläinten koulutuksessa tärkeä käsite on vahvistaminen. Se on jotain, minkä koulutettava kokee miellyttävänä. Mitä haluaa lisää, sitä vahvistaa. Koira istuu, annat sille namin. Koira haluaa tämän jälkeen istahtaa uudelleenkin. Oikein ajoitetuilla vahvisteilla voi muuttaa eläimen käytöstä sopivaan suuntaan.

Tästä tuli mieleeni hauska ajatusleikki - elämän kouluttaminen. Kuvitellaan, että elämäsi on eläin. Jos kouluttaisit elämää kuten muita eläimiä, vahvistaisit kaikkea mistä tykkäät.

Koiranomistajat ovat kuten muutkin ihmiset - kun homma toimii, sitä ei huomata, mutta jos jokin on vinossa, siihen kiinnitetään huomiota. Koulutuksessa pitäisi oppia toimimaan päinvastoin ja pitää silmät auki niiden hetkien varalta, että koira käyttäytyykin hyvin. Nämä hetket ovat monesti huomaamattomia: koira ei hauku, koira ei vedä.

Samalla tavalla elämän hyvät hetket eivät suinkaan läimi sinua poskille, vaan niiden huomaamiseksi täytyy pitää silmät auki. Pääsitkö aamulla ylös sängystä? Mahtavaa, maailmassa on paljon ihmisiä jotka eivät siihen pysty. Oletko saanut syödäksesi? Siitäkin voi olla todella iloinen. Näetkö, kuuletko, pystytkö tarttumaan esineisiin? Näitkö tänään auringon? Jaoitko hymyn jonkun kanssa? Söikö lapsi puuronsa kiltisti?

Päivän aikana tulee todella paljon hyviä hetkiä, jolloin sinulla on ajatusleikissämme tilaisuus vahvistaa elämäsi hyvää käytöstä. Miten elämän hyvää käytöstä vahvistetaan? Huomaamalla hyvä hetki ja olemalla kiitollinen siitä.

Voiko elämää kouluttaa? Toimiiko se oikeasti? Tutkimusten mukaan mitä avoimempi olet hyvälle, sitä enemmän hyvää huomaat. Kiitollisuusharjoitukset lisäävät onnellisuutta. Kyse ei ole mistään surkeiden asioiden sokerikuorrutuksesta, vaan ainakin omalla kohdallani kyvystä asettaa asiat mittakaavaan. Vaikka monet asiat eivät ole elämässä parhaimmalla tavalla, erittäin monet asiat ovat paljon paremmin kuin mitä ne voisivat pahimmillaan olla. Valittamalla saa vain sarjan surkeita, katkeria vuosia, hyviä hetkiä bongaamalla taas ei onnea elämästä puutu.

Jos elämäsi tuntuu ikävältä ja surkealta, sinun tekee ehkä mieli lohduttaa itseäsi vaikkapa herkuttelemalla tai ostelemalla kaikenlaisia tavaroita. Onni ei kuitenkaan löydy suklaalevystä tai verkkokaupasta, se on sinun sisälläsi. Se on tapa nähdä hetket ja elää elämä.

Joko osaat sen?



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

30.12.2014

Mekaselska nyt ja huomenna


Taas vuosi vaihtuu. Vaikka miten yrittäisi pitää silmät ja sydämen tässä hetkessä, ei aikaa voi pysäyttää. Ajattelin kirjoitella vähän tuumintoja kuluneesta ja tulevasta vuodesta.

Sisältö. Blogissa on julkaistu tänä vuonna 86 tekstiä. Minimalismi, tavaran vähentäminen, ostamisesta pidättäytyminen ovat kiinnostaneet lukijoita. Tämän vuoden viisi luetuinta blogitekstiä ovat


Kirjoittaminen on minusta mukavaa jo sinänsä, mutta on vielä mukavampaa kirjoittaa, kun tietää, että teksteillä on lukijoita.

Olen julkaissut joka perjantai Mekaselonteon, jotka voi kaikki käydä lukemassa osoitteessa https://storify.com/Mekaselska. Vuoden aikana on jaettu todella mielenkiintoisia ja hyödyllisiä linkkejä.

Kasvu. Toiminimen liikevaihto on kasvanut nyt kaksi vuotta peräkkäin. Pyrin siihen, että ensi vuonna koittaisi oma "Black Friday" ja tämä harrastus kääntyisi plussan puolelle. Olisin onnellisin, jos saisin elantoni omasta työstäni, jolla on myönteistä merkitystä niin yksittäiselle asiakkaalle kuin koko maapallolle. Tämä työ tuntuu todelliselta kutsumusammatilta. Me kaikki voimme omilla kulutusvalinnoillamme vaikuttaa, pidämmekö suomalaisia pois kortistosta vai menevätkö rahamme kasvottomille ylikansallisille yhtiöille - ja ehkäpä halpatuotettuun tavaraan, jota emme oikeastaan edes tarvitse...

Innostus. Olen saanut paljon kannustavia kommentteja ja on täysin selvää, että arjenhallinnan, turhan kuluttamisen kyseenalaistamisen, hyvän järjestyksen ja tsemppauksen palvelulle on tarvetta. Olen todella riemuissani siitä, että ihmiset ovat alkaneet tunnistaa ja löytää ammattijärjestäjän palvelut ja toivon tietysti, että yhä useampi pulassa oleva keksisi hyödyntää niitä. Otan mielelläni myös vastaan kehitysideoita uusista asioista, joissa voisin teitä auttaa.

Hei, täällä ollaan... Yritän toitottaa torveani niin paljon kuin suinkin pienillä resursseillani pystyn, mutta kaikki apu on tarpeen, jotta yhä useampi voisi kuulla palvelusta. Olen superkiitollinen teille jokaisesta Mekaselskan bloggausten, FB-päivitysten ja twiittien jakamisesta.

...ensikin vuonna, sinua varten. Alkavana vuonna tavoitteeni on tuoda esille vielä näkyvämmin ja monipuolisemmin, miten voisin olla avuksi. Julkisuudessa on puhuttu paljon uupuneista perheistä, on peräänkuulutettu kodinhoitajia ja on perustettu hätäkahvi-yhteisöjä. Ammattijärjestäjillä voisi olla myös tässä oma osansa. Ajattelen itse niin, että jos ketään muuta ei enää kehtaa kutsua kotiin, ammattijärjestäjän kehtaa ja voi.

Seniorit. Tutustuin ikäteknologiaan Käkäte-projektin julkaisujen ja tapahtumien kautta. Aihepiiri tuntui läheiseltä ja halusin jotenkin osallistua asiaan. Olinkin tässä kuussa eräässä tamperelaisessa palvelukeskuksessa juttelemassa senioreiden kanssa tablettitietokoneiden käyttämisestä. Tuokiolle tulee jatkoa ensi vuonna, jolloin aiomme käydä läpi erilaisia netissä toimivia palveluja, kuten kirjasto ja laboratorioajan varaaminen.

Tulevaisuus. Osallistuin syksyllä kahteen todella mielenkiintoiseen ja inspiroivaan tapahtumaan: Mindtrek ja Slush. Molemmat vahvistivat käsitystäni siitä, että sekä hyvinvointi- että yhteisöllisyystrendi ovat vahvassa kasvussa ja niihin liittyy mielenkiintoisia teknologisia sovelluksia. Ensi vuoden keväällä järjestetään Tampereella uusi Tekemisen ilo -tapahtuma. Suunnittelu alkaa heti tammikuussa. Olen myös mukana tukemassa Koodikerho-ryhmää, joka kehittää ohjelmointiaiheista lasten iltapäiväkerhoa.

Utelias ja avoin. Jatkan verkostoitumista ja etsin hyödyllisiä palveluja ja tuotteita. Arjenhallinnan ohella seuraan tarkalla silmällä ensi vuonnakin resurssiviisauteen, jakamistalouteen, ikäteknologiaan, ohjelmointiopetukseen ja robotiikkaan liittyviä ilmiöitä ja tapahtumia.

Kiitos. Kiitos lukijoille, tykkääjille, seuraajille, ystäville. Kiitos keskusteluista, tuesta, rohkaisusta.


Kaikkein kiitollisin olen ihanille asiakkailleni, jotka olette ennakkoluulottomasti uskaltaneet kokeilla uudenlaista palvelua. Olette tukeneet rohkeudellanne yritteliäisyyttä ja suomalaista työtä.


Menestyksekästä uutta vuotta kaikille!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

8.12.2014

Täysiä tyhjiä hetkiä


Kuva: momo

 Joskus täysimmät hetket tapahtuvat silloin, kun ei oikeastaan tapahdu yhtään mitään.

Pari päivää sitten minulle nousi jostain kätketystä syystä mieleen alitajunnasta kaksi tapausta, jolloin tunsin ajan pysähtyneen todella.

Ensimmäinen kokemus tapahtui lukioaikana ollessani kielikurssilla. Ryhmämme majoittui jonkinlaisessa leirikeskuksessa, jossa oli majoitustiloja ja opiskeluluokkia. Keskuksessa oli myös ns. hiljainen huone - ei kappeli, vaan ehkä pikemminkin jonkinlainen meditointitila. En ollut koskaan käynyt sellaisessa ja huone kiinnosti minua kovasti. En muista enää miten se oli sisustettu. Muistan veden solinan ja hämärän valaistuksen, jotenkin tuntuu että valot olisivat saattaneet olla värillisiä. Huoneessa oli ihanaa vain istua hiljaa, se oli kuin toinen maailma. Ulkopuolella kovat loisteputkivalot ja hälinä, sisällä hämärä hiljaisuus, joka kutsui mietiskelyyn.

(En ole sitä ennen enkä sen jälkeen käynyt hiljaisissa huoneissa. Kauppakeskuksissa tai tavarataloissa, ja ehdottomasti kouluissa ja päiväkodeissa, tällaisella huoneella voisi olla käyttöä. Tauko tungoksesta, kuunnellen hiljaista veden solinaa ja linnun laulua, hetki vain omien ajatustensa kanssa.)

Toinen erikoinen läsnäolon kokemukseni on vähän tuoreempi. Olin juuri eronnut ja muuttanut pois yhteisestä kodista. Tämä tapahtui ennen joulua. Vanhempani kyselivät haluaisinko tulla sinne jouluksi, mutta minulla oli vahva tarve olla yksin. Lähdin jouluaattona koiran kanssa kävelemään ei erityisesti minnekään. Kuuntelin samalla musiikkia. Päädyin järven rantaan ison kallion luokse. Yhtäkkiä luureistani tuli tämä kappale. Seisoin siinä jouluna taivaan alla yksin, katselin talvista järveä ja joulua viettävää kaupunkia ja kuuntelin pianoa ja jousia enkä ollut lainkaan surullinen. Se hetki on jäänyt mieleeni aivan taianomaisena.

Läsnäolo ja hetkessä eläminen eivät onneksi vaadi mitään hiljaisia huoneita tai yksinäisiä jouluja. Meditatiivisen läsnäolon kokemuksen voi saada vaikka vaivatessaan pullataikinaa, pestessään käsitiskiä tai kolatessaan lunta pihasta. Täytyy vain hiljentää sisäinen kälätys, avata kaikki aistit ja vastaanottaa hetki sellaisena kuin se on.

Olisiko sinulla hiukkasen aikaa siihen näin kiireiden keskellä?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

20.11.2014

Slush14 täräytti virtapiikin keskelle pimeää syksyä



Vietin alkuviikon Helsingissä Slush 2014 -tapahtumassa. Siellä oli noin 14000 muutakin ihmistä, joten hulinaa riitti. Kyseessä ovat siis messut, joilla uudet yritykset esittelevät ideoitaan ja etsivät rahoitusta kasvuun.

Minua kiinnosti löytäisinkö joukosta mielenkiintoisia yhteiskäyttöön, energiantuotantoon tai muuhun kätevään liittyviä sovelluksia. Olin jo etukäteen bongaillut luettelosta muutaman yrityksen, jonka tuotteeseen olisin halunnut tutustua. Paikan päällä huomasin kuitenkin aika äkkiä, ettei se käynytkään niin yksinkertaisesti. Ständejä oli todella paljon, yleisöä oli todella paljon ja loppujen lopuksi menin melko lailla minne jalat veivät ja nokka näytti.


Mielenkiintoisia juttuja löytyi kyllä etsimättäkin.
Katsokaapa vaikka nämä:

Toca Boca
Opettavaisia lastenpelejä

SugarLabs
Lasten oppimisalusta

Kano
Tietokone, jonka kuka tahansa osaa koota

KiDMEMO
Netissä täytettävä vauvakirja, jonka saa oikeana kirjana

Volumental
3D-skannauksen avulla juuri sinulle tehtyjä kenkiä

Cosmethics
Kosmetiikan sisällysluettelot ja vaaralliset aineet puhelinsovelluksena

Pure Waste
Kierrätetystä materiaalista tehtyjä tekstiilituotteita

iZettle
Pienen yrittäjän edullinen maksupääte
https://www.izettle.com/fi

LogMyDrive
Automaattinen ajopäiväkirja
https://www.logmydrive.com/

Cozify
Kotiautomaatiota ja -älyä

Biisafe
Avaimet ja lapset pysyvät tallessa

Naturvention
Ilmaa puhdistava aktiiviviherseinä

Ajatushautomo Demos Helsinki on koonnut listan lupaavista "smartupeista",  joita kannattaa seurata. Mukana on mm. tavaroiden kimppakyytiä tarjoava Piggybaggy ja netti-markkina-alusta Sharetribe.


Slushissa oli mielestäni ihan parasta positiivinen ja innostunut tunnelma, täysin päinvastainen kuin iltapäivälehtien masentavat KAIKKI MENI -lööpit. Tätä yritteliäisyyttä ja kekseliäisyyttä tarvitaan paljon lisää.

Mitä tapahtumasta voisi oppia tavallinen talliainen, joka ei ole teknologiastartupyrittäjä? Me muutkin voisimme kokeilla rohkeasti uusia asioita, emmekä tehdä aina samoin kuin ennenkin on tehty. Jotkut asiat toimivat ja jotkut eivät, eikä sitä tiedä ennen kuin testaa itse!







Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!