Näytetään tekstit, joissa on tunniste innostus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste innostus. Näytä kaikki tekstit

31.12.2016

Mitä luettiin 2016?



Tänä vuonna kirjoitetuista jutuista luetuimmat tähän päivään mennessä olivat seuraavat:

1. Älykotikokeilu alkaa (helmikuu)

Kokeilimme erilaisia älykkäämpään valaistukseen ja sensoreihin liittyviä laitteita kotonamme.

2. Kodin kuolleet vyöhykkeet (tammikuu)

Jos kodissa on paljon säilytyspaikkoja ja paljon tavaraa, sinne muodostuu helposti paikkoja, joihin ei ole katsottu aikoihin.

3. Roskapussista energiaa (maaliskuu)

Kävin katsomassa, miten roskamme muuttuvat energiaksi uudessa voimalaitoksessa.

4. Ammattijärjestäjä osana kokonaisuutta (helmikuu)

Ammattijärjestäjän palvelut täydentävät monia muita palveluita ja toisinpäin. Piirsin hienon kuvion siitä.

***

Erikoisin bloggaus oli ilmeisesti juttuni lohkoketjusta. Se oli päässyt mukaan Juha Viitalan asiaa koskevaan koosteeseen seuraavalla saatteella:
Lokakuussa tupsahti oiva artikkeli aiheesta hieman yllättävältä taholta. ”Tamperelainen ammattijärjestelijä” oli ottanut aiheen käsittelyyn Mekaselska-blogissaan ja lopputulos olikin erinomainen
Niin me "ammattijärjestelijät" voimme joskus yllättää tiedoillamme ja taidoillamme! (Tunnustan, että olen ehkä astetta teknisempi tapaus.)

***

Blogiini johtaneiden kyselyiden top-5 oli tänä vuonna

cozify kokemuksia
köyhäily
vaatekaapin järjestäminen
ostolakko
miten järjestää keittiön kaapit

***

Mitä seuraa ensi vuonna? Ei edelleenkään luvassa maagisia sukantaittelu- tai kalenterinkoristeluvinkkejä, mutta varmasti lisää ajatuksia tavaroiden omistamisesta, vähentämisestä, säilytyksestä, vuokraamisesta, jakamisesta, korjaamisesta ja kierrätyksestä. Koteihin ja kaupunkeihin kehitetään jatkuvasti paljon elämää helpottavaa ja resursseja säästävää teknologiaa, josta tulee takuulla juttua. Väliin jotain höpsöä, koska sellaista elämä on.

Suosittelen seuraamaan myös twitter-tiliäni @Mekaselska, jonne laitan paljon mielenkiintoisia linkkejä päivittäin!

Ihanaa vuodenvaihdetta sinulle, joka luet tätä, ja kiitos käynnistä! Nähdään ensi vuonna!

***

English summary:

My most read blog posts of 2016 were about

- experimenting with a smart home system including some sensors, smart lights and a controlling app
- the dead and unvisited zones at home
- visiting a local power plant turning trash into energy
- listing services and products which complement or have a connection to professional organizing

My blog post about blockchain was included in a review of blockchain articles. The reviewer seemed surprised by the fact that a professional organizer could write about the topic.

Happy and successful new year to all!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

26.12.2016

Tavaroiden järjestelyrobotti



Olisiko teillä käyttöä pienelle väsymättömälle järjestelyapulaiselle? Ihan vielä ei valitettavasti ole järjestelyrobotti valmis, mutta joululahjaksi saatu Lego Mindstorms -robotti osaa jo kahmia ahneesti palikoita itselleen. Kehitystyö jatkuu!


English summary:

Our Lego Mindstorms project is not quite ready to be sold as organizing robot yet, he seems a bit possessive...


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

2.12.2016

Tee oma joulukuusi teipistä, kankaasta tai javascriptistä


Askartelu on ihanaa, mutta se kaikki paperisälä, sinkoilevat helmet ja muu jälkisiivous... Kallistun itse diginäpertelyn puoleen.

Nykyään joulukuusen voi oikean havupuun sijasta tehdä pelkästä oksasta, joulukorteista tai vaikka pelkästä teippikuviosta seinällä. Nyt on ansiostani vieläkin enemmän valinnanvaraa. Jos olet netissä tietokoneella, klikkaa sanaa ja käy koristelemassa oma pikku


Kuusi kertoo sinulle myös, montako päivää jouluun on, jos otat valmistautumisen yhtä rennosti kuin minä eikä sinulla ole tarkkaa aikataulua.

Tällä askartelemallani pienellä koodinpätkällä haluan toivottaa teille mukavaa joulukuuta!
(Jos koodi ei demoefekti-syistä sattuisi juuri sinun kohdallasi toimimaan, niin toivotan sinulle silti mukavaa joulun odotusta!)

p.s. Askarteluaineksina olivat JavaScript ja Paper.js-kirjasto. 


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

27.6.2016

Kolme hyvää asiaa twistillä

Kuva: Kalyan Chakravarthy

Vietin koko aamun erään ison projektini kimpussa ja havahduin sitten siihen, että pitäisi kirjoittaa blogiin. Mutta koska myös koirat kaipasivat lenkkiä ja lenkkeily on bloggaamista helpompaa, valitsin tietenkin sen. (Olet varmaan itsekin huomannut, miten paljon asioita saa tehtyä välttelemällä sitä tehtävälistan ensimmäistä puuhaa.)

Kuuntelen koiralenkeillä yleensä podcastia. Lempisarjani ovat nämä kolme: Anne Meador: Working Woman Entrepreneur, Beth Buelow: The Introvert Entrepreneur ja  Natalie Sisson: The Suitcase Entrepreneur. Kaikki käsittelevät yrittäjyyttä ja elämää eri näkökulmista haastatteluiden kautta ja olen saanut niistä paljon ajattelemisen aihetta, ideoita ja intoa.

Kuunneltuani loppuun Annen haastattelun lemmikkiaiheisen lifestyleyrityksen perustajan kanssa soitin arpoi minulle Natalien podcastista markkinoinnin professori Raj Raghunathanin haastattelun, jossa puhuttaisiin onnellisuudesta.

Olen ollut aina luonteeltani perusluonteeltani luottavainen ja vaikeuksista ylös ponnahtava. Positiivisen psykologian kurssit ovat myös antaneet hyödyllisiä työkaluja. Viime aikoina eri syistä elämä on kuitenkin vienyt voimiani ja onnellisuus on antanut tietä heitänkö-kirveen-kaivoon-alakulo 2.0:lle. Podcastin aihe sattui siis vallan sopivaan kohtaan.

Haastattelusta upposivat erityisesti nämä asiat, joiden uskon kiinnostavan sinuakin:

Niukkuusajattelusta runsausajatteluun. Niukkuusajattelussa oma voitto ja onnistuminen on aina joltakin pois (ja muiden onnistuminen on itseltä pois). Runsausajattelussa kaikille on tilaa ja on turhaa taistella koko ajan ja vertailla itseään muihin. Enemmän onnellisuutta tuottaa miettiä mitä minulla on (ja sitä on jo paljon) kuin että mitä minulla ei ole.

Luottamus elämään. Keskitymme yleensä luonnostamme asioiden välittömiin seurauksiin ja erityisesti negatiivisiin sellaisiin. Myöhästyin bussista, jalka katkesi, tuli avioero, sain potkut. Lyhyellä tähtäimellä ne vaikuttavat tietysti huonoilta asioilta, mutta kun aikaa kuluu enemmän, niistä voikin seurata jotain hyvää. Haastateltavalta meni kirjadiili sivu suun, mutta hän sai myöhemmin vielä paremman tarjouksen. Potkut saattavat olla sysäys pois jämähtäneeltä elämänuralta.

Kolme hyvää asia twistillä. On tutkittu, että kirjoittamalla joka ilta kolme päivän aikana tapahtunutta hyvää asiaa voi lisätä onnellisuuttaan ja jopa nostaa itsensä pois masennuksesta. Ja kiitollisuus-lihaksen harjoittaminen lisää kykyä tuntea kiitollisuutta. Raj Raghunathan lisää kolmeen hyvään asiaan pikku twistin. Se menee näin: Kirjoita ylös asioita, jotka menivät ensin pieleen, mutta joiden jälkeen tapahtui se hyvä asia. Vaikkapa näin: Myöhästyin bussista ja jouduin kävelemään, mutta sain mukavaa liikuntaa. Se lisää kykyämme toipua ikävistä kokemuksista emmekä jää vellomaan surkeuteen. (Minä voisin kirjoittaa tänään, että en keksinyt mitään blogattavaa ja kastuin likomäräksi sateessa kävellessäni, mutta kuulin innostavan haastattelun ja keksin blogikirjoituksen aiheen!)

Mitä onnettomampia olemme ja mitä heikommiksi itsemme tunnemme, sen näköalattomampia meistä tulee ja sitä helpompi meidän on sortua ulkopuolisiin lohdukkeisiin, vaikkapa shoppailuun. Onnellisuus ja kiitollisuus tekevät meistä kekseliäitä, neuvokkaita ja luottavaisia. Sen takia niitä kannattaa itsessään vahvistaa jatkuvasti.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

5.6.2015

Liukuvärjättyjä sihijuomia ja laulavia tulostimia: 3D Crush Café


(Please scroll down for English summary - sammandrag på svenska längst nere)

Tampereen mahtavassa kahvilavalikoimassa on vohvelikahvilan, munkkikahvilan, koirakahvilan ja kissakahvilan lisäksi myös 3D-tulostuskahvila. Minun on pitänyt käydä siellä jo pitkän aikaa tutustumassa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Sitten näin tämän twiitin:


Tunsin heti piston sydämessäni. Ammattijärjestäjän palvelukin on näitä "uusia asioita" (vaikka ei oikeasti enää ole) joita vielä vähän arastellaan. Nyt oli ihan pakko näyttää hyvää esimerkkiä ja järjestää käynti kahvilassa. Sain Twitterin kautta heti rohkaisevan kahvikaverin ja onnistuin myös sopimaan treffit ystäväperheen kanssa samaan paikkaan, joten meitä lompsikin aika lössi paikalle.


Kahvilassa oli hieno akvaario ja oma poikani ihastui heti tähän imurikalaan, joka puhdisti ahkerasti lasia, kasvin lehteä ja tulivuorta ulkoa ja sisältä.


Ystäväni oli poikansa kanssa vetäissyt minua odotellessa jo makoisat juustokakun palaset, me tulokkaat tilasimme Italian Soodat ja annoimme baarimikolle vapaat kädet toteuttaa makuyhdistelmät. Saimme näin mahtavan näköiset (ja makuiset) juomat!



Ystäväni poika halusi tulostaa itselleen avaimenperän, jossa lukisi oma nimi. Kahvilassa annettiin kädestä pitäen apua kappaleen mallintamiseen oman mielen mukaiseksi.



Tässä tulos, kun nukkuvan koiran skannaa ja tulostaa. Aika söpö! Mallina siis ihan oikea haukku.


Tiedän mikä on WC mutta mikä ihme on 4D?


4D-huoneesta löytyi lisää istumatilaa ja hauska kirjoitusseinä, johon sai laittaa omat terveisensä. Oli pakko kiittää hienoista soodajuomista!


Tulostimien laulaessa katsoimme myynnissä ja mallina olevia valmiita esineitä. Oli delfiiniä ja Pacmania ja maskia ja kaikenlaista mikä teki mieli ripustaa korviksina korvaan!


Seiniltä löytyi esimerkkejä asiakkaille tulostetuista kappaleista. Tämän hampaattoman elefantin tarina oli jotenkin liikuttava. Surkealle ronsulle tehtiin uudet hampaat ja siitä tuli kuin uusi!


Päätin että haluan suunnitella ja tulostaa itselleni kaulassa pidettävän nimikyltin, johon liitän jotenkin Mekaselskan logon ja nimen. Nyt vain mallinnusohjelmalla harjoittelemaan!


3D Crush Café löytyy osoitteesta Itsenäisyydenkatu 10, Tampere.
Facebook-sivut: https://www.facebook.com/3DCrushCafe

In English:
I had been planning to visit the latest addition to Tampere café scene, the 3D printing café, for a long time. After reading a tweet from them I decided to finally do it. I gathered some friends including two 10 year old boys who were excited about all the things that were already printed - and the beautiful aquarium. One of the boys wanted to have a personalised name tag for himself, so the café owner helped him design one with a computer program and then 3D print it. We also got beautiful soda drinks mixed by the owner. I decided I want to design and print a name tag for my business that I can put on a lanyard.

The address is Itsenäisyydenkatu 10, Tampere.

På svenska:
Redan länge hade jag planerat att besöka det nya 3D-utskrivningskaféet, och efter att jag såg en tweet från dem bestämde jag att äntligen göra det. Jag fick med några vänner och vi hade också två tioåriga pojkar med. En av dem ville printa ut ett namnskylt. Ägaren hjälpte honom att rita skylten på datorn precis som han ville och sedan skriva ut den. Pojkarna var riktigt nyfikna på alla objekt som redan hade printats ut. Jag vill också själv designa och printa ut en namnbricka för mitt företag.

Adressen är Itsenäisyydenkatu 10, Tampere.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

20.4.2015

4 asiaa, jotka kalenteristasi vielä puuttuivatkin

Kuva: kim

Elämme kiireisiä aikoja ja kalenteri täyttyy erilaisista tapahtumista ja menoista. Lasten harrastukset, mummon, tädin, kummilasten, veljenpoikien syntymäpäivät, taloyhtiön ja yhdistysten kokoukset...

Vaikka kalenterisi on jo täynnä - tai oikeastaan juuri siksi - suosittelen lisäämään sekaan nämä neljä asiaa, jotka liian usein unohtuvat.

❤ Aikaa puolison kanssa. Pidämme kaikkein rakkaimpia ihmisiä usein itsestäänselvyyksinä. Ajattelemme heidän kyllä roikkuvan mukana, kunnes kiireisin aika menee ohi. Ihmissuhteet, varsinkin parisuhde, tarvitsevat kuitenkin vaalimista ja hoitamista. Huolehdi siitä, että sinulla on säännöllisesti aikaa tehdä jotain mukavaa puolisosi kanssa, oli se sitten vaikka vain sohvalla lötköttelyä. Jos sinulla ei ole puolisoa, sama pätee kyllä vaikka parhaaseen ystäväänkin.

❤ Aikaa tehdä sitä mistä oikein nauttii. Kalenterisi on kyllä täynnä velvollisuuksia. Täytyy tehdä sitä ja täytyy viedä lapset sinne ja täytyy hoitaa se ja tämä ja tuo. Milloin on aikaa itselle? Asia on niin, että sinun täytyy suojella omaa aikaasi. Jos et puolusta sitä, kyllä joku toinen sen vie. Mukavien, hyvän olon tunteita tuovien asioiden säännöllinen tekeminen on omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Liikkuminen ja lihasten käyttäminen pitää kehon terveenä, hyvien asioiden ja positiivisten tunteiden säännöllinen nauttiminen pitää mielen terveenä. Ota ilokylpyjä!

❤ Aikaa miettiä syntyjä syviä. Kaiken suorittamisen ja matalalennon vastapainoksi ihmisen on hyvä pysähtyä välillä miettimään, mihin sitä onkaan niin lujaa vauhtia menossa ja miltä oikeasti tuntuu. Kiireettömyydessä ja hiljaisuudessa pystyy paremmin kuuntelemaan itseään ja pääsemään niiden peruskysymysten äärelle, jotka vauhdissa sulautuvat taustahuminaan.

❤ Aikaa yksinkertaistaa. Olet varmaan joskus puuskahtanut, että teillä on liikaa tavaraa ja olisi mukava elää yksinkertaisemmin. Mietit varmasti silloin tällöin että pitäisi käydä läpi kaikki vaatteet tai kaikki lelut, vähentää tavaroita olohuoneesta, raivata kellarivarasto. Urakka tuntuu liian suurelta. Näpertelet hetken jonkin nurkan parissa ja lannistut. Tarvitset säännöllisiä raivausmiittejä itsesi kanssa. Voit merkitä kalenteriisi, että joka torstai-ilta käytät puoli tuntia raivaamiseen ja tarpeettomien tavaroiden löytämiseen. Vie tarpeettomat tavarat mahdollisimman pian kierrätykseen, etteivät ne jää eteiseen pyörimään ja mahdollisesti jopa palaudu takaisin kaappeihin (kääk). Alkuun pääsemiseen voi käyttää ammattijärjestäjän sparrausta.

Nyt treffejä sopimaan!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

2.2.2015

Tappaako järjestys luovuuden?


Kuva: Claudia de Lucca

Aina välillä lähtee leviämään huimasti jokin artikkeli, jossa ylistetään sekaisuuden vaikutusta luovuuteen. Kaikki, joiden koti tai työpöytä ei ole aina niin tip top, riemuitsevat. Näettekö, tiedemiehetkin ovat nyt sen todistaneet: antaa kaaoksen rehottaa! Enpäs järjestäkään noita papereita!

Opiskelen parhaillani verkkokurssilla, jossa puhutaan tehokkaista oppimismenetelmistä. Kurssilla esiteltiin mm. oppimisen keskittynyt (focused) ja hajanainen (diffuse) tila ja niiden ero. Hajanaisessa ajattelussa mieli saa vaeltaa ja alitajunta tehdä töitä ongelmien ratkaisemiseksi. Ratkaisu voi pulpahtaa mieleen vaikka päiväunien aikana tai palloa hajamielisesti pompotellessa. Keskittyneessä tilassa tietoinen mieli luo ja vahvistaa toiston ja harjoittelun kautta asioiden yhteyksiä aivoissa.

Samalla tavalla tekemisemme voi olla luovaa tai keskittynyttä. Jos meidän pitää vaikkapa kehittää useita eri vaihtoehtoisia ratkaisuja ongelmaan, suunnitella legohirviö tai keksiä blogikirjoituksen aihe, tarvitsemme virikkeitä aivoillemme, mielen löysää.

Mutta kun ratkaisu on valittu ja sitä täytyy alkaa toteuttaa, siirrytään toisenlaiseen, tehokkaampaan tekemisen tilaan.

Kun suunnittelette vierashuoneen laittamista, sisustuslehdet ja tapetinpalat saavat levittäytyä pitkin lattioita. Mutta kun alatte oikeasti remontoida, kuinka paljon hyötyä on siitä, ettette kaaoksen vuoksi löydä vasaraa ja mittanauhaa, vaan on ostettava (taas) uudet? Kuvataiteilijan työ on luovaa, mutta miten taulut edistyvät, jos maalit ja pensselit ovat hukassa ja sekaisin?

Erään ystäväni kanssa tuli joskus juttua lastenhuoneen järjestyksestä. Hänen mielipiteensä oli, ettei lastenhuone saa olla liian siisti. Olen todennut sen itsekin. Olen nimittäin yrittänyt järjestää lapsen legoja eri aihepiirien mukaan laatikoihin. Hän pitää kuitenkin eniten "sekalaatikoista", joihin on viskottu satunnaisia palikoita huoneen nurkista. Ne ruokkivat eniten mielikuvitusta. Muistan myös lapsuudestani ison valkoisen lelulaatikon, jonka pohjalta veljeni kanssa kaivoimme kaikenlaista leikkeihin sopivaa.

Yllättävät yhdistelmät ja odottamattomat ärsykkeet todella auttavat luovuutta kukkimaan. Mutta jos haluat saada jotakin tehdyksi tehokkaasti, työvälineet täytyy pitää järjestyksessä.

Luovuutta voi ruokkia muutenkin kuin elämällä epäjärjestyksen keskellä. Lukeminen, jatkuva uteliaisuus, uusien asioiden kokeileminen, uuden näkökulman hakeminen, "luovat tauot" ja ajan viettäminen luovien ihmisten kanssa ovat joitakin tapoja laajentaa ajattelumalleja ja pistää aivosolut liikkeelle.

Ja jos sekamelskasi ahdistaa ja masentaa sinua, et varmastikaan pysty olemaan yhtä luova.

Parempi järjestys voi loppujen lopuksi kuitenkin auttaa sinua luomaan enemmän!



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

30.12.2014

Mekaselska nyt ja huomenna


Taas vuosi vaihtuu. Vaikka miten yrittäisi pitää silmät ja sydämen tässä hetkessä, ei aikaa voi pysäyttää. Ajattelin kirjoitella vähän tuumintoja kuluneesta ja tulevasta vuodesta.

Sisältö. Blogissa on julkaistu tänä vuonna 86 tekstiä. Minimalismi, tavaran vähentäminen, ostamisesta pidättäytyminen ovat kiinnostaneet lukijoita. Tämän vuoden viisi luetuinta blogitekstiä ovat


Kirjoittaminen on minusta mukavaa jo sinänsä, mutta on vielä mukavampaa kirjoittaa, kun tietää, että teksteillä on lukijoita.

Olen julkaissut joka perjantai Mekaselonteon, jotka voi kaikki käydä lukemassa osoitteessa https://storify.com/Mekaselska. Vuoden aikana on jaettu todella mielenkiintoisia ja hyödyllisiä linkkejä.

Kasvu. Toiminimen liikevaihto on kasvanut nyt kaksi vuotta peräkkäin. Pyrin siihen, että ensi vuonna koittaisi oma "Black Friday" ja tämä harrastus kääntyisi plussan puolelle. Olisin onnellisin, jos saisin elantoni omasta työstäni, jolla on myönteistä merkitystä niin yksittäiselle asiakkaalle kuin koko maapallolle. Tämä työ tuntuu todelliselta kutsumusammatilta. Me kaikki voimme omilla kulutusvalinnoillamme vaikuttaa, pidämmekö suomalaisia pois kortistosta vai menevätkö rahamme kasvottomille ylikansallisille yhtiöille - ja ehkäpä halpatuotettuun tavaraan, jota emme oikeastaan edes tarvitse...

Innostus. Olen saanut paljon kannustavia kommentteja ja on täysin selvää, että arjenhallinnan, turhan kuluttamisen kyseenalaistamisen, hyvän järjestyksen ja tsemppauksen palvelulle on tarvetta. Olen todella riemuissani siitä, että ihmiset ovat alkaneet tunnistaa ja löytää ammattijärjestäjän palvelut ja toivon tietysti, että yhä useampi pulassa oleva keksisi hyödyntää niitä. Otan mielelläni myös vastaan kehitysideoita uusista asioista, joissa voisin teitä auttaa.

Hei, täällä ollaan... Yritän toitottaa torveani niin paljon kuin suinkin pienillä resursseillani pystyn, mutta kaikki apu on tarpeen, jotta yhä useampi voisi kuulla palvelusta. Olen superkiitollinen teille jokaisesta Mekaselskan bloggausten, FB-päivitysten ja twiittien jakamisesta.

...ensikin vuonna, sinua varten. Alkavana vuonna tavoitteeni on tuoda esille vielä näkyvämmin ja monipuolisemmin, miten voisin olla avuksi. Julkisuudessa on puhuttu paljon uupuneista perheistä, on peräänkuulutettu kodinhoitajia ja on perustettu hätäkahvi-yhteisöjä. Ammattijärjestäjillä voisi olla myös tässä oma osansa. Ajattelen itse niin, että jos ketään muuta ei enää kehtaa kutsua kotiin, ammattijärjestäjän kehtaa ja voi.

Seniorit. Tutustuin ikäteknologiaan Käkäte-projektin julkaisujen ja tapahtumien kautta. Aihepiiri tuntui läheiseltä ja halusin jotenkin osallistua asiaan. Olinkin tässä kuussa eräässä tamperelaisessa palvelukeskuksessa juttelemassa senioreiden kanssa tablettitietokoneiden käyttämisestä. Tuokiolle tulee jatkoa ensi vuonna, jolloin aiomme käydä läpi erilaisia netissä toimivia palveluja, kuten kirjasto ja laboratorioajan varaaminen.

Tulevaisuus. Osallistuin syksyllä kahteen todella mielenkiintoiseen ja inspiroivaan tapahtumaan: Mindtrek ja Slush. Molemmat vahvistivat käsitystäni siitä, että sekä hyvinvointi- että yhteisöllisyystrendi ovat vahvassa kasvussa ja niihin liittyy mielenkiintoisia teknologisia sovelluksia. Ensi vuoden keväällä järjestetään Tampereella uusi Tekemisen ilo -tapahtuma. Suunnittelu alkaa heti tammikuussa. Olen myös mukana tukemassa Koodikerho-ryhmää, joka kehittää ohjelmointiaiheista lasten iltapäiväkerhoa.

Utelias ja avoin. Jatkan verkostoitumista ja etsin hyödyllisiä palveluja ja tuotteita. Arjenhallinnan ohella seuraan tarkalla silmällä ensi vuonnakin resurssiviisauteen, jakamistalouteen, ikäteknologiaan, ohjelmointiopetukseen ja robotiikkaan liittyviä ilmiöitä ja tapahtumia.

Kiitos. Kiitos lukijoille, tykkääjille, seuraajille, ystäville. Kiitos keskusteluista, tuesta, rohkaisusta.


Kaikkein kiitollisin olen ihanille asiakkailleni, jotka olette ennakkoluulottomasti uskaltaneet kokeilla uudenlaista palvelua. Olette tukeneet rohkeudellanne yritteliäisyyttä ja suomalaista työtä.


Menestyksekästä uutta vuotta kaikille!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

20.11.2014

Slush14 täräytti virtapiikin keskelle pimeää syksyä



Vietin alkuviikon Helsingissä Slush 2014 -tapahtumassa. Siellä oli noin 14000 muutakin ihmistä, joten hulinaa riitti. Kyseessä ovat siis messut, joilla uudet yritykset esittelevät ideoitaan ja etsivät rahoitusta kasvuun.

Minua kiinnosti löytäisinkö joukosta mielenkiintoisia yhteiskäyttöön, energiantuotantoon tai muuhun kätevään liittyviä sovelluksia. Olin jo etukäteen bongaillut luettelosta muutaman yrityksen, jonka tuotteeseen olisin halunnut tutustua. Paikan päällä huomasin kuitenkin aika äkkiä, ettei se käynytkään niin yksinkertaisesti. Ständejä oli todella paljon, yleisöä oli todella paljon ja loppujen lopuksi menin melko lailla minne jalat veivät ja nokka näytti.


Mielenkiintoisia juttuja löytyi kyllä etsimättäkin.
Katsokaapa vaikka nämä:

Toca Boca
Opettavaisia lastenpelejä

SugarLabs
Lasten oppimisalusta

Kano
Tietokone, jonka kuka tahansa osaa koota

KiDMEMO
Netissä täytettävä vauvakirja, jonka saa oikeana kirjana

Volumental
3D-skannauksen avulla juuri sinulle tehtyjä kenkiä

Cosmethics
Kosmetiikan sisällysluettelot ja vaaralliset aineet puhelinsovelluksena

Pure Waste
Kierrätetystä materiaalista tehtyjä tekstiilituotteita

iZettle
Pienen yrittäjän edullinen maksupääte
https://www.izettle.com/fi

LogMyDrive
Automaattinen ajopäiväkirja
https://www.logmydrive.com/

Cozify
Kotiautomaatiota ja -älyä

Biisafe
Avaimet ja lapset pysyvät tallessa

Naturvention
Ilmaa puhdistava aktiiviviherseinä

Ajatushautomo Demos Helsinki on koonnut listan lupaavista "smartupeista",  joita kannattaa seurata. Mukana on mm. tavaroiden kimppakyytiä tarjoava Piggybaggy ja netti-markkina-alusta Sharetribe.


Slushissa oli mielestäni ihan parasta positiivinen ja innostunut tunnelma, täysin päinvastainen kuin iltapäivälehtien masentavat KAIKKI MENI -lööpit. Tätä yritteliäisyyttä ja kekseliäisyyttä tarvitaan paljon lisää.

Mitä tapahtumasta voisi oppia tavallinen talliainen, joka ei ole teknologiastartupyrittäjä? Me muutkin voisimme kokeilla rohkeasti uusia asioita, emmekä tehdä aina samoin kuin ennenkin on tehty. Jotkut asiat toimivat ja jotkut eivät, eikä sitä tiedä ennen kuin testaa itse!







Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

13.10.2014

Muistelen joskus tehneeni jonkun virheen


Yritin kerran virkata ötököitä.

Luin juuri aamulla, että tänään on kansallinen epäonnistumisen päivä. Epäonnistumisen ei tarvitsisi olla häpeä vaan oppimistapahtuma ja jopa juhlimisen paikka - siitä juhlapäivän aihe.

Harrastin aikoinani pianonsoittoa. Jostain unhoon jääneestä syystä esitin eräänä keväänä itse keksimäni sävelmän koulun kevätjuhlassa. Kävellessäni esityksen jälkeen takaisin paikalleni kuulin, kun pari oppilasta puhui keskenään, että eipä ollut kummoinen. Harmitti, mutta käänsin mielessäni asian niin päin, että kuka meistä uskalsi säveltää ja esittää jotain ja kuka tyytyi mutisemaan yleisössä?

Kesätöissä mainospainon konttorissa maksoin todella ison laskun vahingossa kaksi kertaa, kun en heti oikein osannut käyttää pankkiohjelmaa. Luulin että taivas tippuu niskaan ja joudun velkavankeuteen ja jalkapuuhun, mutta soitto pankkiin paljasti ettei laskunmaksuja edes ajeta välittömästi ja asia oli täysin korjattavissa.

Mitä enemmän saa elämänkokemusta ja kypsyyttä, sitä paremmin kompastukset asettuvat oikeaan mittakaavaan.

Kuten kun Tampereelle muutettuani yritin jatkaa rivitanssiharrastustani. Ohjelmoin tanssiopetuspaikan navigaattoriin, nappasin buutsit ja vesipullon mukaan ja lähdin ajamaan. En koskaan löytänyt oikeaa paikkaa. Raivostuin suunnistustaidottomuudestani niin että heitin kypsästi buutsit komeron pimeimpään nurkkaan enkä ole vielä yrittänyt tunnille uudelleen.

Aamuyöllä kolmen aikaan ahdistuneena valvoessa ajatukset harvoin ovat järkevimmillään. Eräänä yönä taas taivas oli tippumassa niskaani, kun tajusin että lapsen passi oli vanhentunut ja hänen pitäisi lähteä aivan pian ulkomaille. Koska olin pankkiohjelmaepisodin jälkeisinä vuosina jo oppinut, että yleensä asiat selviävät kun alkaa vain selvittää niitä, niiskautin paniikit nenäliinaan, aloin hommiin ja ehdin hyvin hankkia hänelle pikapassin ennen matkaa.

On myös käsittämätöntä, miten yöllä aivan ylitsepääsemättömän kamalalta tuntuva asia on aivan hallittavissa seuraavana päivänä aamukahvin jälkeen. Käsi ylös, jos olet joskus vatvonut kolmelta tuskaisena kaikkia tekemättömiä hommia, jotka olet sitten seuraavana aamuna hoitanut ongelmitta pois päiväjärjestyksestä ennen kymmentä.

Jotkut asiat ovat niin isoja ja solmuisia, ettei oikein tiedä mistä päästä aloittaisi ja selviääkö niistä ikinä. Iso ongelmavyyhti pienenee ja selkenee, jos siitä pääsee juttelemaan jonkun kanssa. Kaikilta ajatusten avaaminen ei tule niin luonnostaan. Minäkin olen huono kuormittamaan muita huolillani, ja siitä on sitten seurannut "oma apu, paras apu" -periaatetta noudattaen erinäisiä suuria epäonnistumisia ja huonoja valintoja.

Eräs viisas ihminen on sanonut minulle, että ei sen väliä mitä tietä tähän pisteeseen on tultu jos nyt on hyvä olla. Jos joku mutka olisi mennytkin eri suuntaan, niin olisi voinut päätyä paljon hullumpaan paikkaan.

Voisiko siis jopa sanoa, että kuljemme epäonnistumisillamme kivettyä polkua tyytyväisyyden olotilaan? Jos tuntuu ettei ole ihan vielä perillä siellä itsensä ja valintansa hyväksyneenä, polku onneksi jatkuu.


Koti saattaa muuttua omien epäonnistumisten museoksi. Tuossa nuo kirjat, joita en ole ehtinyt vieläkään lukea. Tuossa tuo neulomus, joka ei vain etene. Tuossa tuo valokuva, josta äiti syyllistäen tuijottaa. Tuosta kohdasta puuttuu vieläkin jalkalista. Tuon kaapin hankimme ex-miehen kanssa yhdessä. Maksoin tuosta vaasista ihan liikaa. Tuolla sohvalla istun kaiket illat ja tuijotan tylsänä tuota telkkaria.

Epäonnistumisia, huonoja valintoja ja mokia tulee tehtyä ja kaikki ei todellakaan mene suunnitelmien mukaan. Se on vain elämää. Virheissä on ihan turha rypeä! Tänään meni päin mäntyä, huomenna häntä pystyyn ja uusi yritys.

Kodin pitää mielestäni olla voimaa antava latauspiste, jossa mokistansa saa toipua ja haavojansa parannella, jossa voi suunnitella seuraavaa askelta, jonne voi vaikka kutsua ystävän teekupillisen ääreen parantamaan maailmaa ja jossa tuntee olevansa hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin on. Oletko samaa mieltä? Jos kotisi ei nyt lataa sinua, muutetaan asia yhdessä!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

4.8.2014

Köyhäily, ostolakko, tavarapaasto - tauolla kuluttamisesta


Olen ollut tänä vuonna materiaalisella paastolla. Puhutaan aina siitä miten on eri asia jättääkö ostamatta siksi että haluaa valita toisin vai siksi että ei ole varaa ostaa. Olen elänyt tänä vuonna varsin tiukalla budjetilla, joten periaatteessa kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Koska suhtautumiseni kuluttamiseen ja ostamiseen on viime vuosina muuttunut vahvasti, luen itseni kuitenkin mieluummin ensimmäiseen ryhmään.

Tämä vuosi on ollut kuin jonkinlainen psykologinen koe. Miltä paastoaminen tuntuu? En ole ollut hirmuisen kova shoppailemaan ennenkään, mutta olen kyllä oman osani alennusmyyntikasseista kotiin kantanut. Löytölaarit ovat houkuttaneet. Haluaisinko nyt ostella enemmän, kun se on kielletty?

VÄHENNYS, MUTTEI MENETYS

Jatkuva kuluttamisen uuden ostamisen paine on niin jokapäiväinen ja itsestään selvä asia, että sen ulkopuolella oleminen tuntuu aluksi omituiselta. Olen kävellyt ostoskeskuksissa ja katsellut ostoskassit käsivarsillaan kulkevia ihmisiä. Tekisivätkö taas yhdet uudet kengät minut onnellisemmaksi? Vähän ajan päästä vallitseva elämänmeno alkaa tuntua omituisemmalta. Totean ostoskeskuksen penkillä istuessani olevani onnellisempi, kun minun ei tarvitse miettiä mihin kaikki kenkäni saan mahtumaan ja millä maksan luottokorttilaskuni.

En ole ostanut tänä vuonna uusia vaatteita - ja olen jopa luopunut useista jo omistamistani - koska minulla on jo tarpeeksi ihan hyviä vaatteita. En ole ostanut sisustustavaroita, koska meillä on jo ne astiat ja huonekalut joita tarvitsemme ja käytämme. En ole ostanut meikkejä, koska huomaan niiden helposti jäävän vain meikkipussin pohjalle. En ole ostanut kirjoja - olen lainannut niitä kirjastosta.

Tänään kävin kirpparilla ja näin siellä kivan tyyliini sopivan puseron, joka ei maksanut juuri mitään. Kävin kovaa painia itseni kanssa ostaisinko sen vai en. Pideltyäni sitä käsissäni kahteenkin otteeseen päätin jättää sen tankoon roikkumaan. Kivoja puseroita tulee vielä myöhemminkin vastaan.

Shoppailu ei ole kuulunut omiin lohdutuskeinovalikoimiin aikaisemminkaan, joten sen tilalle ei ole tarvinnut keksiä mitään epämaterialistisempaa. En ole mitenkään immuuni ostosten tuottamalle ilolle, mutta tiedän, että se on yhtä katoavaista kuin Domino-keksi kielellä. Ostokset jäävät kaappiin ja Domino-keksi vyötärölle. Jälkimmäiset ovat oma paheeni. Kumpaakin parempi olisi vaikka kunnon aggressiivinen raivolenkki räntäsateessa.

Ainoa väliin jäänyt juttu, mitä ensin vähän harmittelin, olivat - jotenkin absurdisti - kesäkukat. Olen aina ostanut kesäksi kukkia istutuksiin. Nyt kesäkukkapenkki ja ruukut jäivät tyhjilleen. Mutta kas: pihassamme kukkii vaikka mitä monivuotisia perennoja, joiden loistosta voi nauttia aivan yhtä hyvin ja paremminkin kuin yksivuotisista kesäkukista. Jos minulla ei olisi tätä vaivalla aikoinaan perustettua ja tyhjyyttään möllöttävää kesäkukkapenkkiä, tuskin olisin asiaan hirveästi edes kiinnittänyt huomiota.

EI KALLISTA,  MUTTA ARVOKASTA

Rahalla saa ja hevosella pääsee, ja kaiken voi ostaa valmiina. Mutta kun rahaa ei ole käytettävissä paljoa, täytyy ottaa käyttöön muut konstit. Usein tarvitaan luovuutta, kätevyyttä, kekseliäisyyttä ja sinnikkyyttä, joita ei edes rahalla saa.

Lapsellani oli kesällä syntymäpäivä. Vaikka hänen toivomansa nopeampi läppäri olisi ollut helposti ja nopeasti hankittu lahja, se oli nyt poissuljettu ajatus. Sen sijaan lahjaksi syntyi jotain, mitä kuka tahansa paksulompakkoinen ei olisikaan voinut tuottaa: ikioma itse tehty tietokonepeli. Käytimme mieheni kanssa monen monituisia tunteja suunnitellen ja toteuttaen pienen seikkailupelin lasta varten Minecraft-pelin pohjalta.

Rahallisen vakavaraisuuden ja säännöllisen toimistotyöajan sijasta olen saanut mahdollisuuden osallistua todella mielenkiintoisiin seminaareihin (jotka ovat olleet täysin ilmaisia) ja tutustua ihmisiin, joiden kanssa tulevaisuus tuo tullessaan vaikka mitä kiehtovaa ja hyödyllistä.

MITÄ JATKOSSA?

Mitä teen sitten, kun minulla on rahaa yli välttämättömän tarpeen? Syöksynkö heti kauppaan tyydyttämään tavarapaaston aikana virinneet ostohaluni? Onko minulla sellaisia? Olen tutkiskellut itseäni ja tullut siihen tulokseen, että eipä juuri ole. Mainokset eivät vaikuta minuun. Katsoin tässä joku päivä postilaatikkoon saapuneita syksyn muotikuvastoja ja löysin sieltä paljon mukavan näköisiä vaatteita. Ne saavat kuitenkin jäädä kauppaan. Olen ehdollistanut itseni katsomaan kivaa esinettä ja sanomaan sen jälkeen: minulla on jo todella paljon kaikkea ja minun on ihan hyvä olla ilman tuotakin tavaraa.

Minimalismia itsessäni en kuitenkaan tunnista. Tavoitteeni ei ole vähentää omistamiani tavaroita aivan minimiin. Ostan varmasti jatkossa yhtä jos toista, mutta harkitsen ostoksiani hyvin. Minulla on ollut aikaa käydä läpi ja miettiä mitä jo omistan, onko se hyvää, miksi olen sen hankkinut, miksi se on jäänyt ehkä käyttämättä.

Laadutonta roinaa, tarpeettomia kaupanpäällisiä ja impulssiostamista minulle on turha tarjota. Sen sijaan tulen käyttämään rahani vaikkapa kampaajaan, keikkoihin ja konsertteihin, elokuviin ja teatteriin, ravintoloihin, jalkahoitoon, sähköasentajaan, vanhan tuolin kunnostukseen. Ostan varmasti vaatteitakin, mutta en halua hankkia hikipajoilla tuotettuja huonolaatuisia riepuja.

MITEN SINULLE KÄVISI?

Hyvähän minun on ammattijärjestäjänä olla ostamatta mitään, kun minut on marinoitu tavaratuskassa. Mutta entäs sinä? Oletko koskaan miettinyt, miltä sinusta tuntuisi olla ostamatta mitään ylimääräistä vaikkapa puolen vuoden ajan? Olisit menemättä alennusmyynteihin, tilaamatta nettikaupoista mitään, tuomatta matkalta matkamuistoja tai halpoja nahkalaukkuja. Lehdet jäisivät lehtihyllyyn ja kirppareilla kävisit korkeintaan katselemassa. Ostaisit sen, mitä ilman et selviä, mutta et muuta.


Mikä olisi vaikeinta vastustaa?
Mitä jäisit kaipaamaan?
Mitä oppisit itsestäsi?
Huomaisitko tehneesi paljon ostoksia hetken mielijohteesta? Voisitko lykätä jonkin tavaran ostamista puoleksi vuodeksi?
Pidätkö enemmän hankkimistasi tavaroista vai ostamisen tunteesta?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

12.7.2014

Pohjois-Kurun Kyläkirpparisuunnistus 2014


Tänään tutustuin vähän erilaisiin kirppareihin kuin keskustan isoihin itsepalvelumyymälöihin. Viiden pohjoiskurulaisen kylän alueelle ulottuvan Kyläkirpparisuunnistuksen rataan kuului yhteensä 11 popup-myyntipaikkaa, joista kävin viidessä ensimmäisessä. (Kuvat avautuvat klikkaamalla isommiksi!)

Kirppis nro 3 (Itä-Aureentie 2) oli Luoteen kylän entisellä koululla. Koululla on ollut oppilaita viimeksi 70-luvun puolessavälissä, nyt rakennuksessa on asuntoja ja pieni käsityömyymälä. Kirppiksellä oli myynnissä muutamia vanhoja lamppuja, joista yksi painoi kuin synti. Se koostui varmaan sentin paksuisista lasilevyistä. Sellaista ei mihin tahansa paneelikattoon laitetakaan, täytyy olla kunnon kattohirsi!



Kirppis nro 2 (Itä-Aureentie 218) oli Terralan talolla. Talon on kuulemma suunnitellut amerikkalainen arkkitehti, josta se on erinäisten vaiheiden jälkeen päätynyt lapsiperheen pitkäaikaiseksi kodiksi. Isäntä oli jonkinlainen jäsenkorjaaja, joten talossa on varmasti käynyt kaikenlaisia hoidettavia vuosien varrella. Uusilla omistajilla on suunnitelmia talon kohentamiseksi. Siitä tulee varmasti upea!





Kirppis nro 1 (Itä-Aureentie 321) tuli eteen vähän yllättäen. Se oli nimittäin perustettu tien laitaan pienelle levennykselle, ja melkein ajoimme ohi. Pitäjäpariskunta myi siellä vaatteita, grafiikkaa ja autotarvikkeita. Olisin saanut ostaa sieltä museon intendentin vanhan marimekko-puvun! Vanhoilla tavaroilla on usein hauskoja tarinoita kerrottavanaan. Isännän kanssa tuli paljon juttua tavaroiden hamstraamisesta.



Kirppis nro 5 (Liikalantie 312) oli Liikalan maatilan pihassa. Tilan jättimäiset tupsujalkaiset shirenhevoset vetävät tilauksesta kärryjä vaikka polttareilla tai synttäreillä. Tänään yksi heistä toimi kilttinä lasten talutusratsuna. Tilalle oli juuri syntynyt supersuloinen shirenvarsa. Hevosista voi lukea enemmän tilan kotisivuilta www.fingiant.fi. Pihassa oli myös pupunpoikasia. Niitä oli syntynyt kaikkiaan kymmenen, jos oikein muistan! Kolme oli vielä jäljellä. Sain silitellä Kastanja-heppaa ja muistella lämmöllä omia heppatyttövuosiani.






Kirppis nro 4 (Länsi-Aureentie 675) oli mahtava päätös kierrokselle. Tyhjälän lavalla oli paljon kirppispöytiä ja lavan pihassa soitti paikallinen bändi! Pojat olivat nuoresta iästään huolimatta jo varsinaisia showmiehiä. Äidit kannustivat eturivissä. Tunnustan laulaneeni itsekin mukana. Harmi, etten tullut kysyneeksi bändin nimeä!




Kyläkirppiksillä on ihan mahtava tunnelma! Kannustan järjestämään vastaavia tapahtumia kaupunkeihinkin, eikä vain keskustaan vaan kaukaisempiinkin kaupunginosiin.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

3.3.2014

Oletko lehtokerttu vai leppäkerttu?


Yksi tapa ryhmitellä ihmisiä on sen mukaan, ajattelevatko he asioita enemmän kokonaisuuden vai yksityiskohtien kannalta. Kutsun näitä tyyppejä nyt korkealta katseleviksi lehtokertuiksi ja ruohonjuuritasolta tarkasteleviksi leppäkertuiksi.

Lehtokertut


  • You can quickly see patterns in complex problems.
  • You like to come up with new ideas and new projects.
  • You have a low tolerance for busywork, tedious errands, and filling out forms.
  • You are great at outlining what needs to be done, but filling in the details can feel exhausting.
  • - See more at: http://quickbase.intuit.com/blog/2011/03/17/are-you-a-big-picture-thinker-or-detail-oriented/#sthash.71c6rbly.dpuf
    * keksivät helposti uusia ideoita ja projekteja, mutta toteutus voi jäädä hieman vajavaiseksi
    * hyppäävät liian helposti johtopäätöksiin huomatessaan kaavoja
    * eivät jaksaisi keskittyä pikkutarkkaan näpertämiseen kuten lomakkeiden täyttelyyn
    * määrittävät helposti mitä tarvitsee tehdä, mutta yksityiskohtien miettiminen tuntuu rasittavalta
    * eivät pidä pikkuasioihin takertumisesta

    Leppäkertut
    * miettivät asioita yksityiskohtaisesti ja saattavat jättää kokonaisuuden huomiotta
    * tykkäävät ennemminkin parannella valmista suunnitelmaa kuin aloittaa suunnittelun alusta
    * jättävät helposti huomiotta asioiden ja ideoiden väliset suhteet - "eivät näe metsää puilta"
    * yliviivaavat korostustussilla opiskelumateriaalista kaiken
    * eivät pidä epätarkkuudesta

    Myers-Briggsin persoonallisuustestissä lehtokerttu on yleensä N (intuitiivinen) ja leppäkerttu on S (tosiasiallinen).


  • You can quickly see patterns in complex problems.
  • You like to come up with new ideas and new projects.
  • You have a low tolerance for busywork, tedious errands, and filling out forms.
  • You are great at outlining what needs to be done, but filling in the details can feel exhausting.
  • - See more at: http://quickbase.intuit.com/blog/2011/03/17/are-you-a-big-picture-thinker-or-detail-oriented/#sthash.71c6rbly.dpuf


    Liittyykö tämä jotenkin kodin järjestyksessä pitämiseen ja raivaukseen?

    Lehtokertut saattavat aloittaa järjestelyprojekteja vähän siellä sun täällä, mutta tulokset voivat jäädä laihoiksi. On mukavaa vaihtaa sohvan paikkaa, mutta kun pitäisi käydä läpi nippu pieniä paperilappusia, lehtokertun into lopahtaa.

    Leppäkerttu taas saattaa nyhertää yhden laatikon kimpussa tuntikausia ja miettiä parasta koriratkaisua sisällön jaotteluun.

    Tunnistatko itsessäsi lehtokerttua tai leppäkerttua? Millaisia haasteita sinulla on ollut omissa järjestelytoimissasi?



    Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

    13.9.2013

    13. perjantai: 13 keinoa luoda oma onnesi

    Mahtavaa perjantaita kaikille vielä hengissä oleville!

    Epäonnenpäivän iltapäivätauolle tarjoilen


    1. Ole ystävällinen itsellesi. Älä aina moiti itseäsi, vaan kehu hyvin tehdyistä asioista, vaikka ne olisivat pieniäkin. "Keitinpä hyvät kahvit."
    2. Ole ystävällinen muille. Muiden auttaminen lisää omaa onnellisuuden tunnettasi. Lahjoita vaikka Nälkäpäivä-keräykseen. http://www.nalkapaiva.fi/
    3. Pidä huolta ystävistäsi. Sosiaaliset verkostot pitävät sinut pinnalla huononakin päivänä.
    4. Silittele lemmikkieläimiä. Pehmeän turkin sormeilu laskee stressiä. Puolison tai lapsen hiuksienkin silitys auttaa.
    5. Tartu tilaisuuteen. Ole rohkea.
    6. Tutustu uusiin ihmisiin, etsi uusia kokemuksia. Saat mielenkiintoista jutunjuurta keskusteluihin.
    7. Tee työtäsi iloisena. Ole ylpeä siitä mitä teet. Jos työsi ei sinua miellytä, mieti voisitko muuttaa siinä jotain.
    8. Pidä huolta raha-asioistasi. Älä tuhlaa turhuuksiin.
    9. Ole läsnä tässä hetkessä. Tulevaisuus ja menneisyys ovat mielikuvia, vain nykyisyys, tämä hetki on todellista.
    10. Ole määrätietoinen. Luo itsellesi tavoite ja kulje askel kerrallaan kohti sitä.
    11. Kehitä itseäsi. Opiskele uutta, ratko ristikoita, käy lenkillä.
    12. Suhtaudu elämään luottavaisesti. Usko omaan kykyysi ratkaista vastaan tulevat ongelmat joko omin tai yhteisin voimin.
    13. Nuku hyvin! Levänneenä näet maailman täynnä mahdollisuuksia.


    Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

    4.12.2012

    Kodin imu

    Kuva: Fabio Bruna

     Työn imu on uudehko käsite työ- ja organisaatiopsykologiassa. Se tarkoittaa työstä nauttimista, työintoa ja omasta työstä koettua ylpeyttä. Työn imun kokeminen edistää työviihtyvyyttä, terveyttä ja luovuutta. Sen avulla ihminen jaksaa haastavissakin työoloissa ja nauttii työstään.

    Haluan nostaa sen rinnalle myös kodin imun.

    Jos työn imu on sitä, että on innostunut uuden työpäivän alkaessa ja työstä saa nautintoa, kodin imu olisi vastaavasti innostusta kotiin pääsemisestä ja nauttimista omasta kodista ja läheisistä ihmisistä.

    Tunnetko että kotisi on
    • innostava
    • merkityksellinen
    • energiaa antava
    • nautinnollinen
    • luovuuttasi ruokkiva?
    Puutteellinen työhyvinvointi on yhteydessä mm. huonompiin työsuorituksiin ja aikomukseen vaihtaa työpaikkaa. Puutteellinen kotihyvinvointi taas saattaa johtaa huonompiin rentoutumissuorituksiin, aikomukseen vaihtaa parisuhdetta, jopa sairastumiseen.

    Millä voisit lisätä kotisi ja perheesi imua?

    Auttaisiko elämän yksinkertaistaminen tavaroita ja sitoumuksia vähentämällä, oleelliseen keskittyminen, ajan antaminen läheisillesi?


    Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

    20.7.2012

    Kyllä, KYLLÄ, K-Y-L-L-Ä!!!

    Kuva: Alexandre Normand

    Repeätkö velvollisuudentunnosta tai muista syistä liian moneen paikkaan ja kärsit aikapulasta ja mielenkiinnon puutteesta? Derek Sivers kirjoittaa uudesta ajattelutavasta, joka hänellä on kokeilussa.

    Jos mietit lähdetkö johonkin mukaan, kuuntele itseäsi.

    Jos reaktiosi ei ole KYLLÄ, KYLLÄ, KYLLÄ!!!, älä tee sitä.

    Kun siivoat elämästäsi laimeat no joo -asiat pois, sinulla on tilaa KYLLÄ!!-jutuille, mitkä todella sytyttävät sinut.

    Lue alkuperäinen juttu: Derek Sivers: No more yes. It’s either HELL YEAH! or no.



    Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!