Näytetään tekstit, joissa on tunniste tehokkuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tehokkuus. Näytä kaikki tekstit

8.9.2016

Mitä sinun pitäisi olla tekemässä juuri nyt?



Hei, sinä siellä. Luet tätä tekstiä tabletilta, puhelimesta tai tietokoneen ruudulta. Eihän vain sen saman ruudun ääressä ole koskaan käynyt niin, että olet jäänyt lueskelemaan aivan yhdentekeviä linkkejä tai somepäivityksiä pitkäksi aikaa, vaikka olisi pitänyt tehdä jotain aivan muuta?

***

Kun joku toinen määrää ajastasi, kuten vaikkapa työpaikalla, tai ollessasi lapsi, ajanhallinta on helpompaa. Joku toinen kertoo sinulle, mitä sinun pitää tehdä ja milloin sen pitää olla valmis. Mutta kun olet itse vastuussa suunnasta ja keinoista, eikä kukaan ulkopuolinen oikeastaan välitä lopputuloksesta, olosuhteet haahuiluun ovat otolliset. Tähän tilanteeseen voi joutua monenlaisessa elämäntilanteessa kotivanhemmuudesta yksinyrittäjyyteen.

"Kun olet itse vastuussa suunnasta ja keinoista, eikä kukaan ulkopuolinen oikeastaan välitä lopputuloksesta, olosuhteet haahuiluun ovat otolliset."

Netin selailu on yksi, mutta ei suinkaan ainoa, päämäärättömän haahuilun väline. Haahuilla voi melkein minkä tahansa toiminnan parissa, mutta se tuntuu yleensä painottuvan aivokuolleeseen nappuloiden paineluun. (Vetkuttelu ja vitkastelu on vähän sama ja vähän eri asia. Joskus vetkuttelu ei olekaan huono juttu. Haahuilu yleensä on.)

Haahuilun vastakohdaksi määrittelen nämä kolme asiaa:

  • tehdä oikeita asioita
  • tehdä asioita oikealla hetkellä
  • tehdä asioita oikeasta syystä


Oikeita asioita. Jotta tiedän mitkä ne oikeat asiat ovat, minun täytyy tietää mikä tavoitteeni on. Täytyy olla kirkkaana silmissä se asia, mitä pitää saada tehtyä. Kirjaan tavoitteet ylös ja muunnan ne toteutettaviksi tehtäviksi. Omia suunnittelutyökalujani ovat Trello ja Workflowy.

Oikealla hetkellä. Kun päätän tehdä jotain, teen sitä ja vain sitä, sen ajan jonka olen varannut kyseiselle tekemiselle. Teen vain yhtä asiaa kerrallaan. Olen läsnä siinä, mitä olen tekemässä. Koko ajan ei tarvitse suorittaa. Kun lepään, lepään hyvällä omallatunnolla. Kaikelle on aikansa.

Oikeasta syystä. Internetin läpi lukemiseen tai puhelinpelin tökkimiseen voi olla hyvä syy. Se voi toimia taukona aivoja rasittavien tehtävien välillä tai se voi palauttaa stressaavasta tilanteesta. Haluan olla tietoisempi siitä miksi teen juuri nyt mitä teen. Tätäkin mietin yhtenä päivänä: Haahuilu on monesti toisten elämästä lukemista tai muiden tekemisten seuraamista. Miksi ihmeessä haluaisin laittaa toisten, ehkä jopa fiktiivisten hahmojen elämän oman elämäni edelle? Haluan luoda itse sisältöä omaan elämääni.

Haahuiltaisiinko vähän vähemmän tästä eteenpäin?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

16.5.2016

Nettisiivousta: Facebook Groups ja Googlen vanhentuneen sisällön poistotyökalu

Kuva: fisakov

Tänään jaan teille kaksi saamaani nettiin liittyvää raivausvinkkiä. Käytä itse tai pistä jakoon eteenpäin!


Sosiaalisen median sovelluksilla on joskus taipumus viedä enemmän aikaa kuin käyttäjällä oikeastaan oli tarkoituskaan niihin käyttää. Tiedättehän, pikkuisen vain nopeasti vilkaisette Facebookia ja kohta onkin kulunut tunti tai pari hassuja giffejä katsellen ja linkkejä seuraillen.

Tein itse niin radikaalisti, että poistin koko Facebookin puhelimestani. Käytän sitä vain tietokoneelta. Henkilökohtaisen uutisvirran selailun panos-tuotto-suhde oli aika surkea. Sen sijaan asensin sovelluksen nimeltä Facebook Groups. Käytän Facebookia eniten erilaisten ryhmien tiedotuksen seuraamiseen ja näen tästä sovelluksesta kätevästi niiden uusimmat päivitykset.




Oletko koskaan googlannut omaa, yhdistyksesi tai yrityksesi nimeä? Kannattaisi! Nettisivuja muutellessa ja muutenkin elämän viedessä voi käydä niin, että Googlen näyttämät hakutulokset eivät enää pidä paikkaansa. Linkit ovat vanhentuneet ja rikkoontuneet tai mukana on sisältöä, jonka ei tarvitsisi siellä enää näkyä.

Googlella on työkalu, jonka avulla voi poistaa vanhentunutta hakusisältöä väliaikaisesti kunnes hakurobotti on käynyt sivuston uudelleen läpi ja löytänyt uudet toimivat linkit. Minun kohdallani tuli aina esiin ensimmäinen blogini Tumblr-palvelussa, jota en enää päivitä. Poistin blogin kokonaan ja jätin osoitteen Googlen palveluun. Tässä linkki työkaluun:




Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

29.2.2016

Järjestyksestä syytä juhlaan - tai juhlasta syytä järjestelylle



Kuva: Maria Eklind

Järjestelyhommissa tulee usein vetkuteltua ja laiskoteltua, jos ei ole a) orjapiiskuria b) määräaikaa. Kokemukseni mukaan harva on itselleen tarpeeksi tiukka orjapiiskuri ja itsellensä asetetut määräajatkin venyvät ja vanuvat, kun niitä ei ole pakko noudattaa.

Kevät ja kesä ovat ilonpidon aikaa. On pääsiäistä, on äitienpäivää, on rippijuhlia, ja sitten tietenkin kaikki iloiset valmistujaisjuhlat. Kihlajaisia ja häitä vietetään, lapsia syntyy, ja heille pidetään kaste- tai nimijuhlat. Ehkä muutto uuteen kotiin antaa aihetta kutsua ystävät tupareihin.

Minulla on ehdotus:

Käytä tulevia juhlia tehokkaana syynä laittaa viimeinkin kotisi järjestykseen!

(Jos teillä ei ole sopivasti ketään valmistumassa tai vauvoja syntymässä, voit tietenkin pitää ihan vapaamuotoiset juhlat, illanistujaiset, vaatevaihtajaiset, leipojaiset tai mitä ikinä haluat. Pääasia on viettää mukavia hetkiä läheisten kanssa!)

Lähetä asianosaisille kirjalliset kutsut, niin sitoudut määraikaasi. Sinulla on silloin selkeä päivä, jolloin kaiken pitää olla valmista, etkä pysty lipsumaan siitä ilman selittelyä. Ha!

Olet ehkä aikaisemmin toiminut niin, että viikkoa tai päivää ennen määräaikaa on hätäisesti tungettu kaikki mahdollinen sopivaan ja sopimattomaan paikkaan. Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä asiat rauhassa ja kunnolla niin, että syntyy todellakin muutosta vanhaan. Voit mitata muutoksen suuruutta vaikka pölystä pyyhittyjen hyllyjen määrällä, kaappien ja varastojen läpikäymisessä täyttyneiden jäte- ja kierrätyssäkkien määrällä, tyhjentyneiden säilytyskorien määrällä.

Ehdit saada vielä tehtyä vaikka mitä ennen kesän alkua, jos aloitat nyt. Viikon päästä on viikko vähemmän aikaa. Jos tarvitset apua, täällä ollaan!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

14.12.2015

Koulutan tabletista komentokeskusta (ja pidän siellä salaa kanalaa)

Tässä voisi näkyä perheen jaettu tehtävälista.

Mieheni tilasi meille muutama vuosi sitten kummallisen kapistuksen. Litteä musta elektroninen laite, jossa oli iso näyttöruutu - tabletiksi sitä sanottiin. Mieheni piti siitä, koska siinä oli sama käyttöjärjestelmä kuin hänen silloisessa puhelimessaan. WebOS on sen jälkeen haudattu (ja kaivettu esiinkin) ja puhelinkin on mennyt rikki, mutta tabletti on pyörinyt kirjahyllyissä ja laatikoissa. En oppinut käyttämään sitä, koska sen logiikka ei mennyt jotenkin oman pääni mukaisesti enkä oikein edes keksinyt mihin olisin mokomaa kapistusta tarvinnut. Sovelluksia ei ollut juuri saatavilla.

Jokin aika sitten kävi selväksi, että ollakseen mitenkään hyödyksi tablettiin oli saatava eri ohjelmistot. Pari kokeilua viisaampana mies laittoi siihen CyanogenModin, joka on eräs Android-versio. Nyt alkoi tabletti sauhuta. Junnu liittyi klaanisotiin ja eliksiiri pulppusi sohvalla.

Katselin aina välillä mainoksista tabletteja ja mietin mitä sellaisella voisi tehdä. Jotenkin tabletin käyttö kiinnosti, mutta en osannut tarttua meillä olevaan kapistukseen. Läppäri ja puhelin täyttivät isot ja pienet tietojenkäsittelytarpeet mainiosti.

Sitten mies lähti työmatkalle ja kaivoi läksiäisiksi esille tabletin langattoman lataustelineen. Sen jälkeen tapahtui jonkinlainen valaistuminen. Useissa kuuntelemissani podcasteissa kehuttiin sovellusta Cozi, joka on perheen organisointiappis jaettuine kauppa- ja tehtävälistoineen. Päätin kokeilla sitä ja asensin sen ensin puhelimeeni. Sitten minulla välähti, että voisin laittaa sen myös tuohon kummalliseen tablettivempeleeseen. Laitoin tabletin lataustelineineen keittiöön näkyvälle paikalle ja tajusin, että jukopliut, tässähän minulla on nyt alku kodin ohjauskeskukselle!

Siivouspäivänä laitoin parikymmentä pientä tai isompaa askaretta Cozin jaettuun todo-listaan, ja junnukin innostui napsuttelemaan tehtäviä valmiiksi tabletilta.

Seikkaillessani sovelluskaupassa löysin toisenkin kiinnostavan applikaation. Olen etsinyt jo pitkään jotain yksinkertaista mutta tehokasta kaiken-hallinta-sovellusta, mutten ole oikein löytänyt haluamaani. Nyt törmäsin sovellukseen Workflowy, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan lista. Listan bulletit ovat myös listoja, joita voi laajentaa loputtomiin. Pidän ajatuksesta, että kaikki asiat ovat samassa paikassa, ja yksinkertainen käyttöliittymä vetosi minuun. Laitoin sovelluksen läppärin lisäksi myös tablettiin. Lisää tehoa ohjauskeskukseen!

Sitten asiat alkoivatkin mennä viistoon. Junnu oli ladannut miekkaisten ja pyssyisten mobiilipeliensä joukkoon myös kanaisen ja viljaisen Hay Dayn. Erehdyin avaamaan sen yhtenä iltana enkä saanut laskettua farmiani enää käsistäni. Munia pitää kerätä! Pekonia pitää paistaa! Maissi kypsyy! Lato on täynnä! OH NO! Siinä bittikanoja ruokkiessani ja digilettuja paistaessani mietin, että tämä arki onkin vähän kuin Hay Day. Pyykkiä koneeseen, jaahans, kissa vaatii ruokaa, ping astianpesukone on valmis, harjoitukset alkavat, jääkaappi on tyhjä... Ilmankos peli tuntuikin niin tutulta.

Tässä näkyykin farmini. Moikka kanaset!
Kokeiluni arjen digitaalisen organisoinnin saralla jatkuvat tabletti uutena kaverina. Ohjauskeskus kehittyy ja uusia tapoja syntyy. Olen jälleen innostunut!


P.S. Jos haluat kokeilla ohjauskeskusta, mutta sinulla ei ole tabletille omaa jalustaa, voit tehdä sellaisen vaikka keittokirjatelineestä.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

30.11.2015

Näin varmistat, ettei mikään etene

Kuva: John Haslam

Olen viime aikoina todella alkanut huolestua siitä, miten toimeliaita ja aikaansaavia ihmiset ovat. Kun tekee tarpeeksi ahkerasti kaikenlaista, pahimmassa tapauksessa saattaa aiheuttaa ympäristöönsä - tai itseensä! - suuria muutoksia. Autotalli raivataan autonsäilytyskuntoon, perustetaan yrityksiä ja kansanliikkeitä, entinen jenkkakahvainen raahustaja osallistuu häpeämättömästi puolimaratonille, olen jopa kuullut että koko vuoden laatikon pohjalla pyörineet irtovalokuvat on liimattu kansioon!

Tämä on sietämätöntä aktiivisuutta. Miettikää nyt vähän naapureitanne ja läheisiänne! Miltä heistä mahtaa tuntua, kun saatte aloittamanne tehtävän loppuun, eivätkä he enää voikaan suhtautua teihin säälinsekaisesti ja ylemmyydentuntoisesti? Se on kuulkaa kova paikka.

Teille, jotka haluatte varmistua siitä, ettei mikään etene: tässä on nyt muutamia ohjeita.

Kuinka vältät etenemisen

1. Älä suunnittele. Suunnittelemalla saat turhan tarkan käsityksen siitä, mitä olet tekemässä. On aina parempi sukeltaa suoraan epämääräiseen touhuiluun, joka katkeaa siihen, ettei sinulla ole sopivia työkaluja tai aika loppuu kesken.

2. Suunnittele tosi paljon. Tee niin mittavat suunnitelmat, että projektisi alkaa muistuttaa katedraalin rakennusurakkaa etkä koskaan uskalla siirtyä toteutusvaiheeseen. Aseta itsellesi ja erityisesti muille paljon ehtoja ja vaatimuksia, jotka eivät tule täyttymään.

3. Tee väsyneenä ja nälkäisenä. Sopivasti univelkaisena saat ajatuksesi ja päätöksentekokykysi hämärrettyä. Nälän kurniessa vatsassa kasvatat äksyilyn ja hermoilun määrää niin korkealle, että saat ehkä jotain jopa rikki.

4. Älä varaudu häiriöihin. Aina tulee keskeytyksiä. Puhelin soi, lapsen vaippa pitää vaihtaa, täytyy käydä kaupassa, täytyy käydä Facebookissa, projektipöytääsi tarvitaan ruokailuun. Älä mieti yhtään etukäteen, miten saat työskentelyrauhan ja estät keskeytykset tai lyhennät niiden kestoa.

5. Yritä tehdä kaikki kerralla. Ei se ole mies tai nainen eikä mikään jos ei kahdenkymmenen vuoden kasaumaa ja epäjärjestystä pysty järjestämään yhdessä illassa tai viikonlopussa. Tyhjennä kaikki talon kaapit vain siihen yhteen kasaan olohuoneen lattialle, kyllä se siitä, tai sitten ei.

Lue myös: En saa mitään aikaiseksi, plääh


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

9.11.2015

Valuttaja


Kuva: Omer Unlu

Kuuluuko lähipiiriisi niin kutsuttu valuttaja? Tunnistat hänet välittömästi hänen keittiöstään.

Valuttaja on hyvä kierrättäjä. Hän huuhtaisee maitopurkit ja laittaa ne valumaan tiskialtaaseen. Yhteen tiskialtaaseen mahtuu uskomattoman monta putipuhdasta purkkia.

Valuttajalla on myös biojäteastia, jonne hän taittelee sanomalehdestä pussin. Hän laittaa sinne tunnollisesti hedelmien kuoret ja muut eloperäiset hidut. Käytettyjä kahvinsuodatinpusseja poroineen ei märkänä voi laittaa paperipussiin, joten hän laittaa suodatinpussin valumaan tiskialtaaseen. Yhteen tiskialtaaseen mahtuu uskomattoman monta hyvin kuivunutta suodatinpussia.

Välillä valuttaja pitää vähän hauskaa, kuten me kaikki. Hän saattaa ottaa oluen tai pari, ehkä siideri tai lonkerokin menee. Tölkin tyhjennyttyä hän ei suinkaan heitä sitä tahmeana muovipussiin (hän ei tuhlaa muovipusseja näin banaaleihin tarkoituksiin), vaan pyöräyttää siellä lorauksen vettä ja laittaa tölkin kuivumaan tiskipöydälle. Muutamassa kuukaudessa tölkkejä kertyy jo vaikuttava määrä.

Moneen valuttajaan yhdistyy myös liottaja. Innokkaiden ruoanlaittajien patoihin ja kattiloihin saattaa jämähtää vähän sitkasta tähdettä, jota sitten vähän pesuaineliuoksessa liotetaan ennen varsinaista pesua. Liottajalla näitä erittäin sitkaita jämiä löytyy ilmeisesti kaikista astioista maitolaseista veitsiin, koska niitä liotetaan tunti- tai päiväkaupalla.

Kun liottaja saa lopulta astiansa puhtaiksi, ne voikin nostaa vähän valumaan ennen epätodennäköistä siirtämistä säilytyspaikoilleen.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

22.6.2015

Opi uutta, innostu ideoista, järjestä ajatuksesi, osallistu ja jaa - ilmaiseksi verkossa

Kuva: Coen Dijkman

Netti sisältää söpöjen kissavideoiden ja kaikenlaisten väärien mielipiteiden lisäksi todella paljon hyödyllistä asiaa. Esittelen tässä muutaman palvelun ja työkalun, joista on ollut itselleni paljon iloa. Ole utelias ja tutustu!

Coursera

Coursera sisältää kaikille avoimia verkossa pidettäviä kursseja eli MOOCeja. Kursseja on kymmeniltä aihealueilta lääketieteestä taiteisiin. Videoiden kieli on useimmiten englanti, mutta jopa suomenkielinen tekstitys saattaa löytyä. Kursseja voi käydä vain videoita katsellen tai sitten tehtäviin paneutuen. Keskusteluosiossa voi jakaa ajatuksia muiden kurssilaisten kanssa. Lempikurssejani tähän mennessä ovat olleet sosiaalipsykologian peruskurssi, positiivisen psykologian kurssi, tehokkaan oppimisen kurssi ja uudenlaisen eettisemmän bisneksen kurssi. Mistä sinä haluaisit oppia lisää?

www.coursera.org

TED talks

TED on yhteisö, joka haluaa levittää ideoita ja herättää keskustelua lyhyiden, mielenkiintoisten puheiden välityksellä. Nettisivulla on katseltavissa valtava määrä puheita: sivistäviä, hauskoja, yllättäviä, rohkaisevia. Niihinkin on saatavissa tekstityksiä, joskus jopa suomeksi. Puheita voi myös ladata puhelinapplikaatioon ja kuunnella vaikka kävelylenkin aikana.

www.ted.com

Code.org

Mitä se ohjelmointi oikein on? Voisinko minäkin oppia ohjelmoimaan? Code.org on sivusto, joka on suunniteltu innostamaan erityisesti lapsia, mutta sieltä voi ohjelmoinnista kiinnostunut aikuinenkin aloittaa tutustumisretkensä. Kun pääsee kärryille, vähän edistyneempiä kursseja löytyy sitten osoitteesta Codecademy.

code.org

Evernote

Evernote on muistiinpanojen organisointityökalu, joka toimii sekä tietokoneella että puhelimessa tai tabletissa. Voit luoda useita muistikirjoja ja käyttää avainsanoja. Minulla on oma muistikirjansa esim. kotiasioille ja Mekaselskan muistiinpanoille. Laitan sinne muistiin esimerkiksi kirjoja, joita haluaisin lukea, ideoita, joita voisin käyttää markkinoinnissa...

www.evernote.com

Osallistujat.com

Toimin junnufutisjoukkueen joukkueenjohtajana ja käytämme treeneistä ja peleistä tiedottamiseen Osallistujat.com-palvelua. Se oli myös käytössä kaverikoiratoiminnassa. Toiminnan perusyksikkö on joukkue, jossa on jäseniä. Joukkueelle luodaan tapahtumia. Palvelun avulla voi helposti seurata kuka on kulloinkin ilmoittautunut ja kuka ei pääse tulemaan. Joukkueen jäsen ilmoittautuu mukaan tapahtumaan/harjoituksiin/peliin klikkaamalla nappia. Osallistujista voi tuoda kalenterilinkin vaikka omaan Google-kalenteriin.

osallistujat.com

Nappi Naapuri

Nappi Naapuri on uusi naapurustoja yhdistävä karttapohjainen palvelu, jossa voi pyytää ja tarjota apua, tutustua muihin, tiedottaa asioista, myydä, lainata, vaihtaa tavaroitaan tai mitä nyt keksiikään tehdä. Kartalle voi luoda oman puhekuplan ja lukea muiden kuplia. Osallistuin Nappi Naapurin joukkorahoituskampanjaan ja toivon, että palveluun tulee paljon puhekuplia! Mitä enemmän käyttäjiä, sen enemmän hyötyä.

nappinaapuri.fi

Lue myös: Digitaalista roskaa - omien digivarastojen raivaaminen


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

4.5.2015

Digitaalista roskaa


Kuva: Beth Kanter

Olet käynyt kotisi armottomalla silmällä läpi. Olet vienyt vuosia vanhat tavoitefarkut kirpparille. Olet repinyt kymmenistä kirjakerhon kirjoista kansia irti paperinkeräystä varten ja katkonut samalla muutaman kynnen. Kyytiä ovat saaneet avaamattomat muuttolaatikot, väljähtyneet mausteet, vanhentuneet meikit, kuntoiluvälineet jotka eivät kaapista käsin kuitenkaan tuoneet parempaa kuntoa, rikkinäiset kodinkoneet ja lukemattomat lehtivuosikerrat.

Tämä fyysinen maailmamme ei ole kuitenkaan ainoa paikka, joka tarvitsee tyhjennystä, tuuletusta ja virkistystä. Vietämme nykyään yhä enemmän aikaa digitaalisessa maailmassa ja keräämme "tavaraa" yhtä lailla sinne. Sitä ei tarvitse edes kantaa kotiinsa, sen kuin vain klikkailee. Ajan myötä osa näistäkin varastoista vanhenee ja muuttuu tarpeettomaksi, ja mikä pahinta, vaikeuttaa sen tarpeellisen ja olennaisen löytämistä. Onneksi niistä pääsee eroonkin parilla klikkauksella.

Tässä lista muutamista digitaalisista kohteista, joihin kannattaa luoda raivaajan ankara silmäys:

Digikuvat. Suurinta osaa et katso toista kertaa. (Vastapainoksi: muista ottaa tärkeistä kuvista varmuuskopiot ja/tai teettää ne paperikuviksi/kuvakirjoiksi.)

Seurattavat blogit, Instagram-käyttäjät, twittertilit. Mieti onko tavoitteenasi lukea kaikki vai aiotko vain törmäillä sattumalta mielenkiintoisiin juttuihin.

Facebook- ja LinkedIn-ryhmät. Sama kuin edellä. Keskity niihin ryhmiin, joiden keskustelut ovat antoisia ja innostavia. Tiedätkö missä kaikissa ryhmissä olet jäsenenä?

FB-kaverit. Joskus kaverilistoilla on tyyppejä, jotka sinne eivät enää kuulu jos ovat koskaan kuuluneetkaan. Kavereita ja sivuja voi myös järjestää erilaisille listoille.

MOOC-kurssit. On helppoa ilmoittautua kaikenlaisille kursseille, mutta riittääkö aika kaiken opiskeluun? Jotkut kurssit kannattaa opiskella kunnolla ja tehdä kaikki tehtävät, joissakin riittää videoiden katselu. Älä ahdista itseäsi, vedä rajat.

Puhelinappikset ja tietokoneen työpöytä.

Uutiskirjeet (ja sähköposti muutenkin). 

Ideakokoelmat, mukaanlukien Pinterest-taulut.

Digikohteita raivatessa on yhtä suuri vaara juuttua ihmettelemään kokoelmia kuin fyysistenkin tavaroiden kanssa. Laita itsellesi munakello soimaan, niin raivauksesi on tehokkaampaa.

Mihin sinulla kertyy digitaalista roskaa?



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

9.2.2015

Paikoilleen, valmiina, hep!

Kuva: Kris Gabbard - What's in Erin's Bag
(Valmiina selvästikin ihan kaikkeen.)


Yksi hyvän järjestyksen ja tarpeettoman roippeen karsimisen päämääristä on pystyä keskittymään olennaisiin asioihin ja näin saada arki sujumaan selkeämmin.

Minua kiehtoo sujuvassa arjessa eräs käsite, kunnioitettava tavoite, joka on kuitenkin liukas kuin saippua. Kutsutaan sitä vaikkapa Valmiustilaksi. (Jos keksin sille paremman nimen, vaihdetaan.)

Valmiustila on se ponnistelua vaativa, kovin katoavainen tilanne, jossa sinun on helppo reagoida tilanteeseen kuin tilanteeseen, koska olet valmistautunut. Sinun on helppo alkaa laittaa ruokaa, koska pidät astiat puhtaina paikoillaan ja tasot tyhjinä ja siisteinä. Sinun on helppo tehdä veroilmoitus, koska kuittisi ja muut dokumentit ovat tallella järjesteltyinä kansiossa (paperisina tai digitaalisina). Tiedät missä perheenjäsentesi pitää olla milläkin hetkellä minäkin päivänä, koska kalenterisi on ajan tasalla. Jos sinulle sattuu jotain, perheenjäsenesi tai ystäväsi löytävät tarvittavat esineet ja paperit helposti. (Ja sinulla on puhtaat ehjät alushousut ;))

Ajattelet ehkä, että tällainen on niitä OCD-tyyppejä varten, mutta sinä olet kuitenkin normaali.

Ihmiset sietävät luonnostaan eri määrää epävarmuutta. Jotkut tekevät varasuunnitelmia varasuunnitelmillekin, toiset menevät tuulten mukana päivästä toiseen. Impulsiiviset ihmiset itse asiassa hyötyvät eniten Valmiustilaan pyrkimisestä, miten vaivalloiselta ajatus aluksi kuulostaakin. Jos tekee yhtäkkiä mieli tehdä jotain, sen kuin aloitat, kaikki on valmiina.

Mahdotonta muille kuin täydellisille ihanneihmisille... vaiko sittenkin ammattilaisen tuella saavutettavissa oleva tilanne?

P.S. Vinkki, vinkki: Valmiustila ei ole paha tilanne toimistollakaan.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

2.2.2015

Tappaako järjestys luovuuden?


Kuva: Claudia de Lucca

Aina välillä lähtee leviämään huimasti jokin artikkeli, jossa ylistetään sekaisuuden vaikutusta luovuuteen. Kaikki, joiden koti tai työpöytä ei ole aina niin tip top, riemuitsevat. Näettekö, tiedemiehetkin ovat nyt sen todistaneet: antaa kaaoksen rehottaa! Enpäs järjestäkään noita papereita!

Opiskelen parhaillani verkkokurssilla, jossa puhutaan tehokkaista oppimismenetelmistä. Kurssilla esiteltiin mm. oppimisen keskittynyt (focused) ja hajanainen (diffuse) tila ja niiden ero. Hajanaisessa ajattelussa mieli saa vaeltaa ja alitajunta tehdä töitä ongelmien ratkaisemiseksi. Ratkaisu voi pulpahtaa mieleen vaikka päiväunien aikana tai palloa hajamielisesti pompotellessa. Keskittyneessä tilassa tietoinen mieli luo ja vahvistaa toiston ja harjoittelun kautta asioiden yhteyksiä aivoissa.

Samalla tavalla tekemisemme voi olla luovaa tai keskittynyttä. Jos meidän pitää vaikkapa kehittää useita eri vaihtoehtoisia ratkaisuja ongelmaan, suunnitella legohirviö tai keksiä blogikirjoituksen aihe, tarvitsemme virikkeitä aivoillemme, mielen löysää.

Mutta kun ratkaisu on valittu ja sitä täytyy alkaa toteuttaa, siirrytään toisenlaiseen, tehokkaampaan tekemisen tilaan.

Kun suunnittelette vierashuoneen laittamista, sisustuslehdet ja tapetinpalat saavat levittäytyä pitkin lattioita. Mutta kun alatte oikeasti remontoida, kuinka paljon hyötyä on siitä, ettette kaaoksen vuoksi löydä vasaraa ja mittanauhaa, vaan on ostettava (taas) uudet? Kuvataiteilijan työ on luovaa, mutta miten taulut edistyvät, jos maalit ja pensselit ovat hukassa ja sekaisin?

Erään ystäväni kanssa tuli joskus juttua lastenhuoneen järjestyksestä. Hänen mielipiteensä oli, ettei lastenhuone saa olla liian siisti. Olen todennut sen itsekin. Olen nimittäin yrittänyt järjestää lapsen legoja eri aihepiirien mukaan laatikoihin. Hän pitää kuitenkin eniten "sekalaatikoista", joihin on viskottu satunnaisia palikoita huoneen nurkista. Ne ruokkivat eniten mielikuvitusta. Muistan myös lapsuudestani ison valkoisen lelulaatikon, jonka pohjalta veljeni kanssa kaivoimme kaikenlaista leikkeihin sopivaa.

Yllättävät yhdistelmät ja odottamattomat ärsykkeet todella auttavat luovuutta kukkimaan. Mutta jos haluat saada jotakin tehdyksi tehokkaasti, työvälineet täytyy pitää järjestyksessä.

Luovuutta voi ruokkia muutenkin kuin elämällä epäjärjestyksen keskellä. Lukeminen, jatkuva uteliaisuus, uusien asioiden kokeileminen, uuden näkökulman hakeminen, "luovat tauot" ja ajan viettäminen luovien ihmisten kanssa ovat joitakin tapoja laajentaa ajattelumalleja ja pistää aivosolut liikkeelle.

Ja jos sekamelskasi ahdistaa ja masentaa sinua, et varmastikaan pysty olemaan yhtä luova.

Parempi järjestys voi loppujen lopuksi kuitenkin auttaa sinua luomaan enemmän!



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

30.10.2014

Toimintatorstai: Lakanan taittelu

Joillekin tehokkuus on sitä, että saa ahdettua samaan tilaan enemmän tavaraa tai enemmän tekemistä. Minä tykkään ennemminkin väljentää. Tässä hyvä esimerkki.

Jos sinulla on muotoonommeltuja lakanoita, niiden taittelu voi olla haastavaa. Allaolevalla videolla Jill Cooper näyttää, miten lakanan saa taiteltua pieneksi sieväksi paketiksi niin, ettei se vie paljoa tilaa kaapissa.



Taittelun taito on hyödyllinen osata, mutta lakanakaapin pullistelun ongelmaan on toinenkin ratkaisu.

Luovu turhista lakanoistasi!

Meillä on aikuisille kaksi aluslakanaa. Toinen käytössä, toinen pesussa. Eipä vie paljoa tilaa, vaikka säilytänkin sen mytyssä!


Miten pieneen tilaan teidän lakananne voisivat mahtua?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

23.6.2014

Ammattijärjestäjät! Eikö ne ole niitä, jotka tulee ja heittää kaiken pois?

Kuva: Patrik Jones (flickr)

 Ammattijärjestäjän palkkaaminen on jännää puuhaa. Televisiossa pyörineet himohamstraaja-sarjat ja naistenlehtien artikkelit ovat ehkä tuoneet tavarakaaosasiat vähän enemmän esille, mutta edelleen ihmisillä on paljon asenteita ja ennakkoluuloja, jotka vaikeuttavat avun hankkimista ja vastaan ottamista. Moni ei varmaankaan edes tiedä, mitä ammattijärjestäjä oikeastaan heidän kotonaan tekisi. Kun olen jutellut ihmisten kanssa, todella moni on luullut, että tulemme ja heitämme kaiken pois. Ei ihme, että tulee vastareaktio pitää tiukasti tavaroistaan kiinni. Näistä en ainakaan luovu! Meille eivät sellaiset ainakaan tule!

Ammattijärjestäjän tehtävä on nimensä mukaisesti lisätä järjestystä asiakkaan kodissa - tai missä hän toimiikaan - käymällä järjestelmällisesti haluttu tila läpi ja miettimällä paras tapa säilyttää se mitä asiakas haluaa siinä tilassa säilyttää. Jos tilaa on liian vähän kaikille tavaroille, joistakin täytyy luopua. Yhdessä tunnistamme ne tavarat, joilla ei ole niin paljon käyttöä että ne kannattaisi säästää viemässä tilaa enemmän käytössä olevilta tavaroilta. Tupaten täynnä olevat tilat ovat lähes käyttökelvottomat. Olet varmasti itsekin huomannut, kuinka helppoa ääriään myötä täynnä olevasta kaapista on ottaa vaatteita tai muita tavaroita.

Kaikki alkaa siitä, että otat minuun yhteyttä. Voit esimerkiksi soittaa tai lähettää sähköpostia. Ensi juttelemalla kuuntelen tarkasti, millaisessa asiassa tarvitset apuani. Voit esimerkiksi sanoa, että omakotitalon sekalaisena varastona pidetty yläkerta halutaan ottaa nyt käyttöön ja makuuhuoneet pitäisi raivata. Tai voit huokaista: kaikki on ihan sekaisin enkä enää pärjää. Kyselen sinulta yhteystietosi ja sovimme tapaamisen ajankohdan.

Joskus tavaroita ja sekasortoa on kertynyt niin paljon, ettei kotiin ole voinut aikoihin kutsua vieraita. Voi tuntua siltä, että tilanne on niin kaamea, ettei sinne voi päästää edes ammattijärjestäjää. Tähän mennessä huolet ovat olleet joka kerta aivan turhia. Mutta jos kuitenkin jännittää liikaa, voimme sopia tapaamisen vaikka läheiseen kahvilaan ja jutella ensin huolet pois.

Raivaus ja järjesteleminen vaativat onnistuakseen tavoitteiden asettamista ja suunnitelman tekemistä. Ensimmäinen tapaamisemme kestää tunnin. Olen antanut sille nimeksi Tuumasta toimeen. Sen aikana teemme tarvekartoituksen ja mietimme miten jatkamme eteenpäin. Joskus järjestelyprojektisi vaatii vain tällaisen alkusysäyksen ja pärjäät sen jälkeen itseksesi.

Yleensä asia on kuitenkin niin, että jos jaksaisit tehdä järjestelyn itse, olisit jo tehnyt sen. Ammattijärjestäjän avulla projektisi ei karahda kiville vaan etenee loppuun saakka. Jos päätät ottaa enemmän järjestelyapua, sovimme milloin tulen luoksesi seuraavan kerran. Apua saa kolmen tunnin erissä. Se on hyvä pätkä saada aikaan silminnähtäviä tuloksia.

Järjesteleminen vie aikaa. Jos omakotitaloon on kerääntynyt tavaraa kymmenien vuosien ajan, sitä ei järjestetä kuudessa tunnissa (paitsi jos heitellään kaikki poikkeuksetta roskalavalle - ja sitähän ei haluttu).

Budjettiin ei kuitenkaan tarvitse laskea mukaan järjestysapua kymmenille tunneille. Kun toimintasuunnitelma on alussa tehty ja tavoitteet ovat selvillä, voimme ajoittaa toisen järjestelykäynnin esimerkiksi kuukauden päähän ensimmäisestä. Näin saat kuuden tunnin järjestelyavulla tehtyä paljon enemmän. Kun tiedät, että olen tulossa taas katsomaan mitä olet saanut kuukaudessa aikaan, toimit tehokkaammin!

Vieri vieressä toimiminen voi olla parempi vaihtoehto työläiden kohteiden kuten vaatteiden ja muistoesineiden kanssa. Järjesteleminen on päätösten tekemistä, ja niiden tekemisessä auttaa keskustelu ja toisen tekemät kysymykset.

Viimeisen kerran jälkeen soitan sinulle vielä jonkin ajan kuluttua kysyäkseni kuulumisia. Jos olemme vaikkapa järjestäneet paperisi kansioihin, haluan tietää toimiiko uusi järjestys pitemmän päälle vai pitääkö systeemiä vielä viilata.



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

20.3.2014

Toimintatorstai: Nappaa aikavarkaat





Olet varmasti huokaissut joskus "Mihin tämä päivä oikein meni?" Voit tunnustaa rohkeasti jopa ettet oikein tiedä mihin koko viikko oikein kului. Jotakin kyllä ähräsit koko ajan, mutta ilmeisesti ei ihan sitä mitä piti, koska kaikki tärkeä on jotenkin jäänyt tekemättä.


Sitä kuvittelee tietävänsä mitä milloinkin tekee, mutta se on monen kohdalla toiveajattelua. Jos haluat oikeasti saada selville, mihin mustaan aukkoon päiväsi uppoavat, ota käyttöön aikapäiväkirja.

Minun aamupäiväni on kulunut siihen, että olen ährännyt tätä tiedostoa printtauskelpoiseksi, jotta pääsisit mahdollisimman nopeasti varasjahtiin.

Tulosta siis tästä itsellesi paperi, johon merkitset viidentoista minuutin tarkkuudella mitä teet. Pidä paperia vierelläsi ja merkkaa säännöllisesti kaikki tekemäsi asiat. Voit tehdä sen vain työpäivän ajan tai voit kirjata päiväkirjaan myös kotipuuhasi.


Pidä päiväkirjaa vaikkapa viikon ajan. Väritä toiminnot eri väreillä, jos se tuntuu kivalta.

Mitä opit? Mikä vie aikasi? Minkä askareen tai toiminnan osuus on liian suuri? Mikä tärkeä asia ei saa tarpeeksi aikaasi?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

24.2.2014

Miksi vetkuttelu ei olekaan aina huono juttu


Vetkuttelu ja asioiden lykkääminen on useimmille meistä tuttua. Pitäisi tehdä jotain tärkeää, mutta sitä jotenkin huomaa kaikkien muiden asioiden olevan paljon mielenkiintoisempia juuri sillä hetkellä. Huono omatunto painaa.

Haluan vähän keventää sydäntäsi ja tarjota toisen näkökulman. Vetkuttelu ei ole pelkästään huono juttu!

Vetkuttelu voi edistää luovuuttasi. Pitäisi kirjoittaa essee. Pitäisi suunnitella mainosjuliste. Pitäisi tehdä blogikirjoitus. Ideat eivät välttämättä tipu paperia tai ruutua tiukasti tuijottamalla. Irtautuminen ja muun touhuaminen voi laittaa luovat virtaukset liikkeelle.

Deadlinen lähestyminen vapauttaa tehopetosi. Jotkut saavat paljon (tai kaiken) aikaan vasta juuri ennen deadlinea. Jos kuulut tähän ryhmään, käytä ominaisuuttasi hyödyksi ja ajasta tekemisesi lähelle määräaikaa. Älä tunne huonoa omatuntoa vetkuttelusta.

Vetkuttelu hoitaa priorisoinnin puolestasi. Jos sinulla on kolme tuntia aikaa tehdä tunnin homma, siihen kuluu varmasti kolme tuntia. Vetkuttelun ansiosta meillä on lopussa aikaa vain tunti tai ehkä puoli tuntia, jolloin teemme vain sen mitä on ehdottomasti pakko ja turhat rönsyt jäävät pois.

". . . kuka tahansa voi tehdä miten paljon töitä tahansa, kunhan se ei ole sitä työtä, jota hänen pitäisi sillä hetkellä olla tekemässä." -- Robert Benchley

Saat tehtyä kaikkea muuta, mitä ei muuten tulisi tehtyä. Sinulla on varmasi mielessäsi jonkinlainen tärkeysjärjestys kaikille asioille, joita sinun pitäisi tehdä. Listan kärjessä on se kaamea tehtävä A, jonka tekemistä yrität vältellä. Vältellessäsi asiaa A saat tehtyä seuraavaksi tärkeimmät asiat B, C ja D, mikä on loistava asia. Jos haluat käyttää tätä seikkaa hyödyksi, lue mitä John Perry on kirjoittanut järjestelmällisestä vetkuttelusta. Pointti on nimittäin valita tehtävä A sellaisista tehtävistä, joilla ei ole selkeää määräaikaa eivätkä ne oikeasti ole niin tärkeitä kuin miltä vaikuttavat.



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

13.1.2014

Sählääjästä tietoiseksi tekijäksi


 Olen synnynnäinen multitaskaaja eli monen yhtäaikaisen tehtävän suorittaja. Vien tavaroita huoneista toisiin, luen sähköposteja, viikkailen vaatteita, kirjoitan blogia, teetän lapsella puheharjoituksia, teen ruokaa, koulutan koiria, imuroin, maksan laskuja, juttelen perheen kanssa, kirjoitan kalenteriin menoja ja kaikki yhtäaikaa.  Oletko ehkä samanlainen? Töissä auki on neljä ohjelmaa ja kymmenen nettisivua, chatti ja sähköposti kilisevät jatkuvasti ja puhelin soi. Sitä on niin tehokas!

Vai onko? Sitä kuvittelee jotenkin saavansa paljon aikaan tekemällä sataa asiaa yhtä aikaa, mutta todellisuus on karumpi. Ihminen ei ole kovin kummoinen multitaskaaja. Olen itseäni nopeampi. Teen jotain enkä huomaa tehneeni sitä. Vasen käsi ei tiedä mitä oikea puuhaa.

Joulun tienoilla minulle koitui tästä harmiakin. Kävin ennen pyhiä vaihdattamassa lapsen rannekellon rikkoutuneen rannekkeen ja ajattelin antaa korjatun kapineen hänelle paketissa. En vain löytänyt rannekelloa enää mistään. Minulla oli hatara muistikuva siitä, että laitoin kellon samaan muovikassiin toisen paketointia odottavan esineen kanssa, muttei sitä sieltä löytynyt. Kyllä ärsytti.

Missä hetkessä elät?

Sähläämisen voi estää eräällä helpolla, mutta samalla vaikealla konstilla. Joillekin se tulee luonnostaan, me muut saamme tehdä asian eteen vähän enemmän töitä.

Kyse on tietoisuudesta, tietoisesta läsnäolosta ja tekemisestä.

Kello meni hukkaan, koska en ollut täysin läsnä laittaessani sitä johonkin. Ajattelin jotain ihan muuta, olin jo askelen edellä suunnittelemassa seuraavaa asiaa.

Luin syksyllä Eckhart Tollen Läsnäolon voima -kirjan. Se on tietoisen läsnäolon perusteoksia. Kirjassa puhutaan paljon melko mystisiäkin asioita sisäisestä valosta, kärsimyskehosta ja muusta, joka ei aukea ihan kertalukemisella, mutta minuun iski heti täysillä seuraava väite: Vain tämä hetki on todellisuutta. Menneisyys ja tulevaisuus ovat pelkkää kuvitelmaa. Sitä kannattaa miettiä jonkin aikaa. Sillä niin se on: tässä ja nyt on se mikä on totta ja konkreettista. Kaikki muu on joko menneitä muistoja tai jotain mitä ei ole vielä tapahtunut.

Miksi eläisit tässä hetkessä?

Jos suuntaat huomiosi nyt-hetkeen, tiedät koko ajan mitä olet tekemässä. Teet sitä millä on merkitystä. Jos olet tietoisesti läsnä, et jää väsyneenä painelemaan keskustelupalstan päivitysnappia odottaen että jokin muuttuisi, vaan menet nukkumaan. Et hukkaa esineitä sen takia, ettet oikein huomannut mihin ne laitoit. Sitku-ajattelusi vähenee.

Tietoinen läsnäolo on myös hetkeen pysähtymistä, omien ajatusten, tunteiden ja tuntemusten viileää ulkopuolista tarkkailua. "Vai niin, tuollainen ajatus. Jaaha, tällainen tunne." Läsnäolotaidot voivat parantaa tunteidenhallintakykyjä.

Miten keskittyä hetkeen?

Tietoisesta läsnäolosta (mindfulness) on kirjoitettu paljon ja suosittelen aiheeseen tutustumista.

Omalla kohdallani vähennän sähläystä ensinnäkin vähentämällä vauhtia. Ei ole mitään järkeä tehdä asioita hosumalla, kuten vanha sananlaskukin kertoo. Keskityn siihen mitä teen ja teen sen huolella. Minun on myös keskityttävä tekemään yksi asia loppuun ennen kuin aloitan seuraavan. Muuten käsillä on helposti kymmenen kesken olevaa projektia. Pysähdyn välillä miettimään mitä olen tekemässä. Onko se sitä mitä minun pitäisi tehdä? Mummini tapasi sanoa: istu kiireemmäks aikaa. Jos tuntuu ettei millään ehdi kaikkea, yrittää varmasti tehdä liian monta asiaa.

Hidastaminen ja hetkeen keskittyminen on minun haasteeni ja kouluni itselleni. Aion vuoden päästä olla siinä paljon parempi kuin nyt. Entä sinä?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

2.1.2014

Toimintatorstai: Vauhdilla turhattomampaan ja tehokkaampaan uuteen vuoteen

Tämän viikon toimintatorstaina usutan sinut viiteen konkreettiseen elämääsi helpottavaan tekoon, jotka voit hoitaa heti tänään.


1. Laita postilaatikkoosi tai -luukkuusi ei mainoksia -tarra. Mainosten tehtävä on saada sinut ostamaan jotain, mitä et tiennyt tarvitsevasi. Niistä kertyy myös kauheasti paperijätettä, joka sinun täytyy itse kantaa ulos asunnostasi.

2. Hanki tälle vuodelle kalenteri, jossa on tarpeeksi muistiinpanotilaa joka päivälle ja mahdollisuus tehdä suunnitelmia ja listoja. Siirrä siihen heti jääkaapin ovessa tai pöydillä olevista lipuista ja lapuista tärkeät päivämäärät ja muistettavat asiat.

3. Tee verkkopankissasi puuttuvat e-laskuvaltuutukset yrityksille, joiden kanssa sinulla on ollut suoraveloitussopimus. Muuten alat saada paperilaskuja, niin, niitä kirjekuoressa postin mukana tulevia, jotka hukkuvat mainoslehtisten joukkoon.

4. Osta Supi-sukkapidikkeitä. (Jos löydät jotain toista merkkiä, voit ostaa sitäkin. Tämä ei ole mainos.) Sinun ei tarvitse enää koskaan etsiä pesukoneen syövereihin kadonneita yksinäisiä sukkia.

5. Laita keittiöön esille kynä ja muistiinpanoblokki, johon kirjoitat heti jos jokin tarvittava aine tai asia puuttuu ja pitää ostaa. Näin sinun ei tarvitse ennen kauppaan lähtöä miettiä päätäsi puhki, mikä se nyt olikaan mikä puuttui.

Kaikki kunnossa? Loistavaa! Olet ottamassa hyvän startin uuteen vuoteen.

Ensi viikolla sukelletaan taas paperiin ja järjestetään kuitit ja takuutodistukset...


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

16.12.2013

En saa mitään aikaiseksi, plääh

Googlekin sen tietää.

"En ole saanut tänään mitään aikaan." Tehtävää olisi ollut vaikka kuinka, mutta käteen on jäänyt vain riittämättömyyden tunne.

Tällä hetkellä mielessä voi pyöriä joulusiivous tai viimeisten (tai kaikkien) joululahjojen hankinta, ehkä joku käy läpi tavaroitaan jos jostain voisi luopua vielä ennen joulua. Opiskelijoilla on viimeisiä tenttejä ja töissä väännetään ylimääräisiä raportteja tavallisten töiden lisäksi.

Mitä oikeastaan tarkoitat, kun sanot ettet saanut tänäänkään mitään aikaan?

Olet tehnyt jotain, mutta huomannut kaksi uutta asiaa, jotka pitäisi tehdä. Tehtävälistasi vain pitenee sen sijaan että saisit sen tyhjennettyä.

Olet tuhlannut ajan johonkin muuhun kuin tehtävälistasi asioihin.

Sinulla ei ole tehtävälistaa. Tiedät, että pitäisi tehdä vaikka mitä, mutta sinulla ei ole selkeää käsitystä siitä, kuinka monta asiaa on tekemättä ja miten pitkään niiden tekemiseen menisi.

Mitä se aikaan saaminen on?

Aikaan saamisen määritelmä riippuu täysin sinusta. Isot tehtäväthän suositellaan jaettavaksi osatehtäviksi, joten oletko saanut jotain aikaan vasta kun olet siivonnut koko asunnon, vai onko aikaansaamista jo vessan siivous? Onko aikaansaamista vessanpytyn putsaus? Onko aikaansaamista siivousvälineiden esille ottaminen?

Milloin voit sanoa, että olet saanut jotain aikaan?

Tehtävä on suoritettu silloin, kun se on sekä aloitettu että viety loppuun eikä se vaadi enää mitään. Pyykit on täysin pesty vasta kun ne ovat puhtaina takaisin kaapissa.

Se, ajatteletko saaneesi jotain aikaan, on vähän sama kysymys kuin onko vesilasi puolitäysi vai puolityhjä. Jos haukut itseäsi sisäisesti hitaaksi ja laiskaksi ja aikaansaamattomaksi, se tuskin lisää tehokkuuttasi. Olet saanut pyykit kerättyä koneeseen ja koneen päälle. Joo, et voi vetää vielä koko pyykinpesua yli listasta, mutta olet hyvässä vauhdissa. Kannustaminen ja kehuminen on aina tehokkaampaa kuin moite. "Laitoinpa hienosti tuon tavaran paikoilleen!" "Tuntuupa kivalta kun tyhjensin tuon pöydän!" "Hyvä minä!" Jos tuntuu hullulta ajatella tällaisia, mieti onko viisaampaa latistaa ja masentaa itseään, koska sitä ihminen tekee kuitenkin jatkuvasti, jos ei pidä varaansa. Kuuntelepa vain itseäsi! Opettele kehumaan omaa ahkeraa minääsi, niin se alkaa kukoistaa.

Miten paljon pitää saada aikaan?

Tehtävälistoissa on monesti se valuvika, että ne ovat listoja asioista jotka haluaisit tehdä eivätkä asioista joita aiot saada tehdyksi tietyssä ajassa, vaikkapa tämän päivän aikana.

Listoissa ei myöskään ole tietoa siitä, miten pitkään jokin kestää. Saatat aliarvioida tehtäviin kuluvan ajan ja yliarvioida oman tehokkuutesi.

Pitkät tehtävälistat ovat kauhistus. Jos sinulla on 20 kohdan lista joista saat tehtyä 3, lopputulos näyttää kovin vaatimattomalta ja lannistavalta. Mutta olisiko sinulla ollut mitään realistisia mahdollisuuksia tehdä kaikki 20?

Kun tehtäviä on paljon, jaa ne eri päiville. Kahden kohdan listasta on todennäköisempää saada kaikki tehtyä ja voit todeta saaneesi jotain aikaan. Mieti myös, onko ihan kaikki ihan pakko tehdä.

Tahto on vahva mutta liha on heikko

Meillä on ympärillämme kaikenlaisia houkuttimia, nykyaikana vielä enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten. On vanha tuttu jääkaappi, jonne pitää kurkistaa jos sinne olisi vaikka yllättäen materialisoitunut jotain herkkua. On telkkari, josta voi katsoa vaikka ostos-tv:tä jos ei muuta tule. Tietokoneissa, puhelimissa ja tableteissa on koko suuri ja ihmeellinen internet, joka imaisee sisäänsä.

Jos sinun pitää tehdä jotain, suosittelen että laitat houkuttimet niin piiloon kuin mahdollista. Voi ottaa yllättävän koville! Selaimeen saa lisäosia, jotka estävät määritellyille sivuille menemiseen muuten kuin tiettynä aikana. Sähköpostin ja pikaviestimen voi laittaa vaikka tunniksi pois päältä. Kalenteriin voi laittaa treffejä itsensä kanssa tietyn asian hoitamista varten niin että se näyttää muille varattua. (Jos sinulla on omia kikkoja, jaa ne ihmeessä!)

Järjestyksellä on väliä

Niin työ- kuin kotielämässä käy monesti niin, että isompia tehtäviä tehdessä sotkeutuu pienten asioiden lillukanvarsiin. Jotkut asiat vaativat huomiotamme, vaikka ne eivät ole tärkeitä. Erota ne oikeasti tärkeistä asioista. Jos palovaroitin pirisee, kannattaa toimia. Jos puhelin pirisee, siihen ei ole pakko aina vastata. Jos sähköpostin merkkiääni kuuluu, siihen ei todellakaan tarvitse reagoida heti. Pidä katse tavoitteessa ja tee niitä asioita, jotka vievät eteenpäin.

Muista palkinto!

Kuka sitä jaksaisi vain raataa. All work and no play makes Jack a dull boy, tiedettiin jo 1600-luvulla. Kun olet saanut jotain pois listaltasi, juhlista sitä. Entisessä työpaikassani lause kuului "Celebrate success", ja saimme tuotejulkistusten tai muiden kehitystyön huippukohtien kunniaksi kakkua. Jos mätät kitaasi herkkuja joka pienen tehtävän jälkeen, lihot palloksi, mutta palkita voi muillakin tavoin. Käy lukemassa lempikeskustelupalstaasi tai iltapulun sivua, katso lempisarjaasi levyltä, juttele työkavereiden kanssa. Mitä isompi saavutus, sen isompi palkinto.

Pidä myös taukoja työskentelyn lomassa. Vähintään kerran tunnissa pitäisi nousta ylös tuolista. Pieni kävely virkistää aivoja. Juo päivän aikana tarpeeksi vettä ja pidä ruokahetki poissa työpisteeltä.

Aikaansaavaa viikkoa kaikille!

P.S. Tutustu pikku työkaluun nimeltä http://idonethis.com/ Aivan lempparini!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

21.10.2013

Robotteja kotonasi?

http://www.flickr.com/photos/hokutosuisse/4777167904/, Creative Commons -lisenssi

 Robotit ja automatisaatio ovat olleet viime aikoina uutisissa useasti. Tietokirjailija, voittamisvalmentaja ja Robottiviikon kuraattori Cristina Andersson on nostanut aiheen Suomessa puheeksi ja herätellyt keskustelua siitä, miten paljon robotisaatio tulee muuttamaan maailmaamme ja miten meidän tulisi valmistautua siihen.

"Jos toimimme älykkäästi, voimme kehittää uudenlaisen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa ihmisillä on mahdollisuus toteuttaa itseään ja luoda runsautta ympärilleen."

Robotit eivät ole mitään kaukaista scifiä. Jo nyt tehtaiden kokoonpanolinjoilla käytetään paljon robotteja. Sotarobotteja kehitellään. Ihmisillä on kotonaan imuri- ja ruohonleikkuurobotteja. Tämä on kuitenkin vielä pientä. Jokin aika sitten Yle uutisoi, että Oxfordin yliopiston raportin mukaan lähes puolet työpaikoista voidaan Yhdysvalloissa korvata roboteilla ja keinoälyllä 20 vuoden aikana. Sama on edessä Suomessakin. Ihmiset pärjäävät niissä töissä, joissa tarvitaan luovuutta ja inhimillisyyttä. Ihmis-putkimiehiä tarvitaan kuulemma jatkossakin, mutta jopa juristit ja lääkärit voisi korvata tehokkaammalla koneälyllä, jotka pystyvät hakemaan ja seulomaan olennaista tietoa paljon ihmistä nopeammin. Siinä on miettimistä, miten robottien ja automaation tuomat edut ja säästöt saadaan mahdollisimman monen hyödyksi eivätkä ne päätyisi vain harvojen taskuun.

Tänään luin uutisen, jossa Porschen tehtaalla on vähennetty työntekijöiden työaikaa tunnilla viikossa, koska tehdas on niin tehokas. Jo vanhempi uutinen on japanilainen kosketukseen reagoiva ja liikkuva suurisilmäinen Paro-robottihylkeenpoikanen, jota on käytetty avuksi dementikkojen hoidossa. Australialaisessa vanhainkodissa eräs vanhus oli kaksi vuotta täysin puhumatta eikä hänellekään enää lopulta puhuttu. Yhtenä päivänä hänelle annettiin siliteltäväksi Paro-hylje. Vanhuksen silmät alkoivat loistaa ja hän silitteli sitä. Kun Paron oli aika lähteä kotiin, vanhus puhui ensimmäistä kertaa: "Hyvästi, Paro." Robotti ei tietenkään korvaa ihmiskontaktia, mutta robottien avulla ihmiset voivat pärjätä pidempään omillaan.

Miten robotit ja keinoäly ja kehittyneempi teknologia ylipäänsä voisivat olla avuksi raivauksessa, järjestelyssä, ajanhallinnassa ja yksinkertaistamisessa?

Käytämme jo nyt paljon taianomaista teknologiaa päiviemme järjestämisessä. Meillä on kalenteri kännykässä, älypuhelimeen saa kaikenlaisia sovelluksia ajan- ja projektinhallintaan, katsomme netistä reseptit tai tilaamme ne sähköpostiin. Jollakin on älytalo, joka osaa säätää lämpötilaa ja valaistusta sopivaksi sen mukaan, missä huoneessa ollaan.

Älykkäämpi kalenteri voisi oppia miten pitkään sinulla kestää valmistautua ja päästä perille ja hoputtaa sinua niin, ettet myöhästy.  Avaimet olisivat yhteydessä kotiverkkoosi ja niiden sijainti olisi aina tiedossa. Toisaalta ovesi voisi toimia myös sormenjälki- tai iiristunnistimella, etkä edes tarvitsisi avaimia, jotka voisit hukata. Voisit vaihtaa älyseiniisi kuviot napin painalluksella, sinun ei tarvitsisi ostaa tapettia. Katselisit kotiasi ja maailmaa lisätyn todellisuuden lävitse. Sinun ei ehkä tarvitsisi ostaa niin paljon fyysisiä tavaroita, jos voisit koristella kotisi virtuaalisilla esineillä. Niitä voisi vaihtaa niin usein kuin haluaa, eikä mitään menisi kaatopaikalle. Voisit toisaalta valmistaa itsellesi juuri oikeanlaisia tavaroita 3D-tulostimella. Jossain vaiheessa hankkisit oman kotitalousrobotin, joka voisi valmistaa ruoat, poimia lelut ja vaatteet lattioilta ja siivota. Pitäisikö alkaa jo säästämään sitä varten?

C. Anderssonin ja muiden terävien pohtijoiden Intellectual Transit Zone -blogissa on kirjoitus Kirottu downshiftaus, joka liittyy hyvin aiheeseen. Alun lainaus on heidän toisesta kirjoituksestaan Robokalypse vai mahdollisuus hyvään elämään?

Robotteihin voi tutustua Robottiviikolla 25.11.–1.12. Pasilassa Ylen Studio 7:n tiloissa. Aion itse mennä katsomaan tapahtumaa, jos mikään ei estä.

Millaisia ajatuksia robotit sinussa herättävät? Mitä tekisit omalla robotilla?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

9.9.2013

Sensaatio! Kuinka kuka tahansa pystyy tekemään mitä tahansa milloin tahansa


Tänään kerron teille pettämättömän keinon saada aikaan mitä tahansa haluattekin. Haluatko timmit lihakset? Haluatko tehdä kauniita betonitöitä? Haluatko alkaa ommella tyylikkäitä vaatteita? Kaikki onnistuu, olit miten kiireinen tai saamaton tahansa.


Sinä kuntoilija. Osta itsellesi käsipainot, kuntopyörä ja dieettikirja. Tunnet miten kilot alkavat karista heti kun saat kassalta kuitin käteesi.

Betonitaiteilijalle suosittelen paria kahdenkymmenen kilon sementtisäkkiä ja opusta "Kauneimmat betoniporsaat". Näen herkät luomuksesi jo sieluni silmillä.

Tulevan vaatemuotoilijan kannattaa tietenkin kerätä varastot täyteen erilaisia kankaita ja investoida kalliiseen ompelukoneeseen. Myös saumuri kannattaa hankkia. Tänä vuonna joululahjoja ei tarvitse miettiä, kaikki saavat sinulta ihania itsesuunniteltuja designvaatteita.
 
Ainakin kuvitelmissa. Kyse on tietenkin suuren luokan itsepetoksesta.

Läski ei sula jos kuntopyörää ei käytetä säännöllisesti. Betonijauhe ei kivety ruusuiksi ja porsaiksi vaikka miten odottaisi. Eikä kankaista tule itsestään vaatteita vaikka niitä olisi miten paljon. Jos sinulla ei ole aikaa tehdä jotain, pelkkä tarvikkeiden hankkiminen ei sitä aikaa sinulle raivaa.

Jaa mistä tiedän? Olen hankkinut itselleni Wii-kuntoilupelejä, betonia ja kankaita. Minulla ei ole edelleenkään timmejä vatsalihaksia, betonit on käytetty kaivon korjaukseen, eikä retroverhosta tullut tunikaa.

Toiveiden ja haaveiden shoppaaminen kannattaa tunnistaa ajoissa ja käyttäytymismalli murtaa. Kovin paljon varusteita ei kannata pitää tilaa viemässä sitä päivää odottelemassa, että sinulla olisi vihdoin aikaa käyttää niitä.

Tässä se todellinen keino saada aikaan mitä haluat:

Jos haluat tehdä betonitöitä, tee betonitöitä. Mieti etukäteen mitä haluat tehdä, hae säkki ja toteuta suunnitelma. Älä tuhlaa rahaa ja tilaa pelkkiin haaveisiin. Haaveile, suunnittele ja toteuta!

(Ja nyt kannattaa käyttää ne omenat johonkin ennen kuin menevät pahaksi!)


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

23.8.2013

4 syytä miksi olet aina myöhässä


Taas myöhästyttiin, show alkoi jo!
Oletko usein myöhässä? Minäpä kerron sinulle miksi näin on ja miten sinusta tulee täsmällinen kansalainen.

1. Et tiedä mitä kello on. Onhan sinulla kännykän kello ja mikron kello ja tietokoneen kello ja mitä vielä, mutta sinulla ei ehkä ole kelloa siellä missä eniten touhuilet ennen lähtöä: vessassa. Hiusten laitto, meikkaus, viimeinen istunto jännityksen möyriessä mahassa - et voi tehdä niitä ajallisessa mustassa aukossa. Laita seinälle iso kello!

2. Et tiedä miten pitkään sinulla menee. Yleensä ihmiset arvioivat itsensä tehokkaammaksi kuin ovat. He aliarvioivat ajan, joka heillä kestää tehdä erilaisia aamutoimia tai kuinka pitkä aika täytyy varata ajamiseen tai kävelemiseen. Oletko koskaan mitannut, kuinka pitkään sinulla menee tukka pystyssä sängystä nousemisen ja laitettuna ulko-ovesta ulos kävelemisen välillä, jos et pidä erityistä kiirettä mutta et haahuilekaan? Kannattaisi ehkä mitata. Katso milloin sinun pitää olla perillä. Vähennä siitä matka-aika. Vähennä siitä valmiiksilaittautumisaika. Nyt sinulla on kellonaika, jolloin sinun on alettava tehdä lähtöä. Varaa itsellesi siitäkin vielä vähän puskuriaikaa, jos kohdalle sattuu jotain odottamatonta. Jos ei satukaan, voit käyttää ajan valmistautumiseen. Katso kuitenkin myös seuraava kohta.

3. Et keskity lähtemiseen. Tämä on oma suosikkini, tai pikemminkin epäsuosikkini, koska syyllistyn siihen itse. Myöhästyin melkein oman isoäitini hautajaisista, koska minulla oli hyvin aikaa - ja aloin ripustaa pyykkiä! Kun olet menossa johonkin, keskity siihen ja tee asioita, jotka edistävät lähtöäsi. Älä ripusta pyykkiä.

4. Et usko voivasi olla täsmällinen. Pidät itseäsi myöhästelijänä etkä edes yritä parantua. Ystäväsi ovat oppineet lisäämään tapaamisaikoihinne aina vartin, koska et vain ole koskaan ajoissa. Sinulle itsellesi vartti sinne tai tänne ei ehkä ole tärkeää, mutta muista haaskaavasi myös ystäviesi kallisarvoista aikaa. Osoitat arvostavasi läheisiäsi, kun saavut ajoissa tapaamiseen.

Mistä oma myöhästelysi johtuu? Mitä aiot tehdä tavan muuttamiseksi?

Lue myös kirjoitukseni siitä, kuinka olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!