Tänään blogin vieraskirjoittajana on henkilö, jonka kotona tapahtunut
katastrofi pakotti katsomaan kotiin kertynyttä tavaramäärää uudella
tavalla. Toivon, että hänen kokemuksensa kannustaisi lukijoita
raivaamaan ajoissa liiat tavarat ja antamaan ne niitä enemmän
tarvitseville.
 |
| Kuva: Kristen Bonardi Rapp, käytetään Creative Commons -lisenssillä
|
Muutimme yhteen avopuolisoni kanssa 12 vuotta sitten. Tyypilliseen tapaan siinä kannettiin saman katon alle kahden ihmisen omaisuus ja jotain hankittiin vielä lisääkin, kuten sohva ja kirjahylly. Puolisoni isä on puuseppä, joten hän teki meille joitain huonekaluja eikä meidän tarvinnut ihan kaikkea ostaa. Elämä sujui tamperelaisessa kaksiossa mukavasti vuokralla, mutta tarkkailimme meille sopivien kolmioiden myyntiä asuinalueellamme.
Sitten samassa taloyhtiössä tuli myyntiin kolmio. Tupatarkastus, tarjous välittäjälle ja jännitystä hyväksytäänkö tarjouksemme. Tarjouksemme meni läpi ja pääsimme tekemään pintaremonttia asuntoon. Muuttomatka oli lyhyt - vain yksi kerros alas, joten muuttokuormaa ei varsinaisesti tarvinnut pakata eikä tehdä sen kummemmin inventaariota. Meillä oli mukavasti aikaa kantaa tavaroita pikkuhiljaa uuteen asuntoon ennen kuin luovuttaisimme vuokra-asuntomme pois.
Uudessa asunnossamme oli säilytystilaa hieman vähemmän kuin vuokraamassamme kaksiossa oli ollut. Luonteeltani olen sellainen, että ostan silloin, kun saan halvalla (vaikka en juuri silloin kyseistä tuotetta tarvitsisikaan). Lisäksi työskentelin vaatetusalan yrityksessä, joten sain ostaa vaatteita aina alusvaatteita ja sukkia myöten paljon halvemmalla, kuin kaupasta. Jos en ostanut itselleni, niin sitten ostin puolisolleni tai jollekin lahjaksi, vaikka lahjan saajaa en vielä ollut päättänytkään. Ostamista helpotti vielä se, että tiesin ettei vaatteiden valmistuksessa käytetty lapsityövoimaa tai muuten riistetty työntekijöitä, joten ostokynnys oli erittäin matala. Niinpä kaapit alkoivat pursuilla uhkaavasti kaikkea mahdollista.
Muutoissa olin säästänyt melkein kaikki opiskeluaikaiset mapit, kirjat ja projektityöt. Vaatetusalan opinnoissa kertyi paljon suunnittelukansioista, erilaisia "taideteoksia" ja etenkin kankaanpaloja, joista tekisin jotain "sitku". Samoin työpaikaltani olin ostanut itselleni myös sopimattomia vaatteita ja lisää kankaanpaloja, joista aioin loihtia itselleni istuvia vaatteita "sitku". Vaatteiden ja kankaanpalojen lisäksi hamstrasin esimerkiksi lahjapaperikasseja ja lahjanaruja, saippuoita ja muuta kosmetiikkaa ja ihan mitä vaan, joka oli saatavilla edullisesti ja jota saattaisin tarvita joskus itse tai antaa lahjaksi.
Kaappitilan vähyyden vuoksi kaikki hyllyt ja lopulta nurkatkin alkoivat olla täynnä nyssäköitä ja laatikoita, joissa oli jos jonkin näköistä tavaraa, jota voisin joskus tarvita. Tilannetta pahensi se, että siivotessa tuli vain tungettua lisää tavaraa jo ahtaisiin kaappeihin eikä kaapeista oikein enää löytänytkään mitään. Kylässä käyvät vieraat saattoivat ajatella, että meillä oli kohtuullisen siistiä, mutta jos jonkin kaapin oven avasi, paljastu totuus. Kaappien perälle oli unohtunut paljon tavaroita, jotka olin ostanut pahan päivän varalle, mutta joiden olemassa oloa en enää edes muistanut.
Sitten se paha päivä tuli. Palasimme puolisoni kanssa hieman yli viikon kestäneeltä matkalta kotiin. Oli yö ja kello läheni kolmea. Avasimme asuntomme oven, emmekä ensin ymmärtäneet mitä on tapahtunut. Lopulta koko kaameus iski tajuntaan. Seisoimme matkalaukkuinemme asuntomme eteisessä ja jalkojemme alla oli useampi sentti keittiön tiskipöydän kautta tullutta likavettä. Asuntomme alapuolella kellarissa oli mennyt viemäriputki tukkoon ja seuraava vapaa reitti meidän yläpuolella olevan 6 kerroksen tiskivesille oli meidän tiskipöytämme ja meidän asuntomme. Haju oli kamala - ainoa hyvä puoli asiassa oli, että kyseessä ei ollut wc:n jätevesi.
Siitä alkoikin asioiden selvittely, soittorumba ja omaisuuden inventointi. Kaikki paikat piti tyhjentää ja omaisuus siirtää muualle. Kaapit keittiöstä, eteisestä ja toisesta makuuhuoneesta piti purkaa kokonaan. Yksi lastulevystä tehty irrallinen vaatekaappi meni kokonaan hävitykseen, sillä se oli imaissut likavettä ihan kunnolla. Myöhemmin selvisi, että kaikki muut huonekalumme säästyivät hävittämiseltä, sillä ne olivat umpipuuta ja kestivät hyvin likaveden hyökkäyksen. Siitä kiitos kuuluu myös puolisoni puuseppä-isälle!
Kotivakuutuksemme korvasi omaisuutemme pakkaamisen, kuljetuksen varastoon, puhdistuksen ja kuljetuksen takaisin kotiimme, kun se oli muuttovalmis neljä kuukautta kotikatastrofin jälkeen. Saimme puhdistuksesta ja varastoinnista vastaavalta yritykseltä listan tekstiileistämme, jotka oli viety pesulaan. Lista oli järkyttävä. Vaikka olimme jo ennen tavaroiden pakkaamista ja pois vientiä ottaneet mukaamme vaatteita, joita käyttäisimme evakkoaikana, niin tekstiilejä oli vielä jäänyt kaappeihimme paljon. 51 T-paitaa, 15 pöytäliinaa, 25 tyynyliinaa, 17 pikkupyyhettä, 13 kauluspaitaa, 18 solmiota ja 10 mekkoa muutamia mainitakseni.
Vaatteiden ja kodintekstiilien lisäksi kaikki keittiössämme olleet kuivaelintarvikkeet oli luetteloitu vakuutusyhtiötä varten, sillä ne piti hävittää. Lista oli 2,5 A4-arkkia pitkä. Listalla oli runsaasti erilaisia tee- ja kahvilaatuja, mausteita, jauhoja, suurimoita jne. Kaiken huipuksi valmistamme noin kerran viikossa ruokaa kotona, joten suurin osa tuostakin listasta oli käytännössä turhaa ja hankittu vain, jos joskus sattuu tarvitsemaan.
Kotiin palaaminen neljän kuukauden evakkoajan jälkeen oli silmät avaava kokemus. Muuttofirma kantoi omaisuuttamme takaisin ja sitä vain riitti ja riitti. Pelkkiä muuttolaatikoita oli 53 kpl. ja ne olivat täynnä kirjoja, CD-levyjä, astioita jne. Jopa toinen muuttomiehistäkin kommentoi, että vaatteita on paljon. Olimme sopineet puolisoni kanssa ennen muuttoa takaisin kotiin, että nyt käymme kaiken omaisuutemme läpi ja hävitämme tai annamme pois kaiken meille tarpeettoman. Lisäksi sovimme, että inventoimme kaikki pankki-, vakuutus- ja muut tärkeät paperit. Vanhentuneita papereita ja kuitteja oli meille kummallekin kertynyt vuosien mittaan valtava määrä.
Oli vapauttava tunne kärrätä SPR:n kirpputorille useamman ostoskärryllinen meille turhia tavaroita ja vaatteita, joita joku muu voi tarvita. Tavaroiden joukossa oli muun muassa kaksi mikroskooppia, täysin käyttämätön vohvelirauta ja kerran käytetty mehulinko. Lisäksi sukulaisille annoimme yhteensä neljän jätesäkillisen verran vaatteita ja verhoja.
Olen oppinut, että kaikkea ei tarvitse ostaa ja vähemmälläkin pärjää. Vaikka kaapit tursuilivat vaatteita, ei silti koskaan tuntunut olevan mitään päälle pantavaa. Mikroskoopit olivat halpismikroskooppeja, joten ne jäivät kaappiin lojumaan, sillä niiden avulla en nähnytkään veren punasoluja tai hiuksen suomurakennetta. Jos joskus vielä innostun tutkimaan mikroskoopilla hiuksia, tekstiilikuituja, verta jne., niin silloin olkoon työkaluna oikea ammattilaisten mikroskooppi, jota saan lainata! Eikä kotia tarvitse sisustaa jouluksi, talveksi, pääsiäiseksi, vapuksi, kevääksi, kesäksi ja syksyksi eri väreihin ja erilaisilla tekstiileillä.
Kun kaikelle on paikkansa, on niiden löytäminenkin helpompaa. Kun sakset, kirjekuoret, kenkälankki tai liima on aina samassa paikassa ja ne sinne aina käytön jälkeen palauttaa, säästyy aikaakin turhalta etsimiseltä. Siivoaminen ja kodin siistinä pitäminen on helpompaa, kun nurkat eivät ole täynnä koriste-esineitä, keskeneräisiä käsitöitä, säilytystilaksi muutettuja matkalaukkuja ja kenkiä, jotka eivät enää mahtuneet mihinkään.
Kaupoissa käynti on nyt helppoa, sillä maailmassa on paljon materiaa, jota minun ei tarvitse omistaa. Toisaalta kaupoissa käynti ahdistaa, sillä maailmassa on paljon materiaa, jota kukaan ei oikeasti tarvitse!
Meillä kaikilla on tarina kerrottavanamme. Haluatko jakaa omasi muiden kanssa? Ota yhteyttä milla.havanka@mekaselska.fi
