Vähennä vähitellen, karsi kypsytellen

Kuva: whologwhy (Flickr)

Taivaalta iski salama, sotatorvet soivat ja linnut laskeutuivat olkapäillesi sirkuttamaan, ja silloin ymmärsit, että sinun täytyy luopua kaikesta omistamastasi. Soitit siitä paikasta tavaroillesi kuljetuksen hyväntekeväisyysjärjestön katon alle. Illalla kääriydyit onnellisena nukkumaan valkoiseen lakanaan, jota jatkossa käytät vuoteesi lisäksi toogana ja pyyhkeenä.

Vaikka innostuisit miten minimalismista tai edes siististä vaatekaapista, homma ei todellakaan mene noin. Kerralla tavaransa minimoineet ovat yleensä kokeneet jonkin tulipalon tapaisen katastrofin tai he ovat päättäneet hypätä kerta kaikkiaan pois oravanpyörästä ja lähteä kiertämään reppu selässä maailmaa.

Tavallisempi tarina on se, että kotona jotenkin ahdistaa ja tukahduttaa. Pitäisi alkaa järjestää jostakin päästä, mutta tavaraa on paljon ja kaikkea voi vielä tarvita.

Vähentäminen on kuin sipulin kuorimista. Joistakin tavararyhmistä on helppo löytää ylimääräisiä. Jos sinulla on 15 settiä lakanoita (eikä 15 perheenjäsentä), niistä ei ole vaikeaa vähentää. Joitakin aivan ilmiselvän turhia esineitä näkyy joka puolella. Rikkinäisiä, rumia, väärän kokoisia, käyttökelvottomia. Tulee hyvä mieli, pääsit noistakin eroon. Mutta mitenkähän nuo housut? Kivat ovat, mutta et ihan enää mahdu niihin (tai itse asiassa viimeiseen kymmeneen vuoteen).

Katselet housuja jonkin aikaa ja päätät sitten, että housut ansaitsevat omistajan, joka saa napin kiinni ja sinä ansaitset lisää tilaa vaatekaappiin. Sinne meni! Mitäs muuta voisit samalla viedä? Alkaa seuraavan kerroksen kuoriminen.

Kerros kerrokselta löydät enemmän esineitä, joita et käytä, et rakasta etkä tarvitse. Ydintä lähestyttäessä se käy aina vain hankalammaksi. Päätökset ovat kovempia. Säästätkö tämän lapsen piirroksen? Entä mummon villahousut? Kirjoista et ainakaan luovu.

Suin päin ei saa heittää mitään pois. Hätiköidessä tekee usein vääriä ratkaisuja. Anna prosessille aikaa.

Ensin jokin esine näyttää välttämättömältä, sitten tärkeältä, sitten samantekevältä ja lopulta näet, että se on täysin turha. 

Säilytin itse pitkän aikaa vanhaa nahkavyötä. Ajattelin käyväni koirien kanssa juoksemassa ja voisin käyttää sitä hihnojen kiinnittämiseen. Joka kerta varustelaatikkoa siivotessani katselin vyötä ja mietin olematonta koirajuoksuharrastustani, jonka ajattelin juuri aloittaa. Kerta kerralta vyö alkoi näyttää turhemmalta. Viimeisen kerran sitä katsoessani näin miten kulunut ja suoraan sanottuna rikki ja ruma se oli. Jos juoksisin koirien kanssa, en edes haluaisi käyttää sitä. Vyö sai lähteä.

Luopumista pitää joskus kypsytellä pitkäänkin. Tavaroihin pitää kypsyä, sanan kaikissa merkityksissä. Kun hetki on oikea, ne irtoavat sinusta kuin kypsä hedelmä puusta.