8.2.2016
Älykotikokeilu alkaa
Älykodilla tarkoitetaan kodin ja asumisen automatisointia, jossa esimerkiksi valaistusta, lämmitystä ja turvajärjestelmiä voidaan ohjata etänä ja ne toimivat itsenäisesti erilaisten sääntöjen mukaan. Älykodissa pystyy vaikka yhdellä napinpainalluksella aktivoimaan kaikkien ovien lukituksen ja hiljentämään ilmastoinnin, kun lähdetään pois kotoa. Auton lämmityspistorasia voi mennä päälle ajan ja ulkolämpötilan mukaan. Valaistusta voidaan ohjata sinne, missä liikutaan. Mitä enemmän laitteita on mukana, sitä enemmän on mahdollisuuksiakin. Automaation tarkoitus on lisätä turvallisuutta ja helpottaa arkea, ja se voi myös säästää sähköä.
Meilläkin on nyt vähän älyä kotona, kun olemme mukana vakuutusyhtiömme järjestämässä kokeilussa. Vastaanotimme paketillisen erilaisia sensoreita ja valaisimia, jotka saimme järjestää oman mielemme mukaan. Kokeilussa haluttiinkin osaltaan tietää, miten ihmiset näitä laitteita käyttävät, jos heille annetaan vapaat kädet.
Laitteiden keskuksena on Cozify-merkkinen hubi. Siihen on liitetty palovaroitin, tiskikoneen alla oleva kosteusmittari, ledvalonauha, pistorasia, kauko-ohjain, avoimen oven tunnistin, liiketunnistin ja pari lämpömittaria.
Kaikkea tätä ohjataan sovelluksella, joka toimii tabletissa ja puhelimessa. Sovellukseen voi luoda teemoja kuten "Ilta" tai "Poissa" ja sääntöjä eri laitteiden päällä olemiselle. Olemme laittaneet yöksi kattovalon syttymään himmeästi liiketunnistimesta. Kosteusanturin tai palovaroittimen aktivoituminen välkyttäisi myös valoja ja lähettäisi viestin puhelimeen. Junnun valot saa illalla sammutettua nyt eri huoneesta (jos hän ei ole ottanut älypistorasiaa irti seinästä).
Hieman teknisiä ongelmiakin on ollut, olemme vasta opettelemassa sovelluksen käyttöä. Siinä on joitakin ominaisuuksia, joita olisin ehkä itse suunnitellut vähän eri tavalla. Laitteet saattavat tipahtaa verkosta ja lämpömittari näyttää edellisen päivän lämpötilaa. Sovellus avautuu myös melko hitaasti, eikä valojen sammutus tabletilta ole välttämättä helpompaa kuin seinäkatkaisijasta. Kauko-ohjain tosin auttaa vähän tässä asiassa. Siihen voi ohjelmoida muutamien laitteiden päälle ja pois -kytkimen.
Harjoitukset jatkuvat ja kokeilemme erilaisia käyttötarkoituksia koko ajan.
Onko teillä kokemuksia kotiautomaatiosta ja älyasumisesta?
***
English summary:
Our insurance company invited their customers to participate in a test. Participants got a set of all kind of sensors, remote controllable lights and power outlets. We would take them into use as we wanted for a period of time in exchange of feedback.
The center of the system was a Cosify hub. We attached the following things into it: fire alarm, water sensor under the dish washer, led light strip, power outlet, remote controller, door sensor, motion sensor and a couple of thermometers.
Everything was controlled by an app. You could make rules, for example the fire alarm could trigger flashing lights or the led strip turned soft green for the night.
The app was still a bit awkward to use for our logic and sometimes the appliances would drop off the network. Also it is not convenient to turn the lights on and off in an app only. In a truly smart home, also the light switches would be connected to the network. Overall the experience was interesting and I look forward to seeing new solutions.
Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!
5.2.2016
4.2.2016
Roskiksesta ruokapöytään
![]() |
| Kuva: Romuald Bokej |
Kävin kuuntelemassa Tampereen yliopistolla Näkökulmia kestävään kehitykseen -luentosarjaan kuuluvan luennon aiheesta Jäte. Luennoitsijat Turo-Kimmo Lehtonen ja Olli Pyyhtinen olivat sosiologian professoreita, joten sain vähän erilaisen kulman jäteasioihin kuin mihin olen tottunut.
Luennon alussa pohdiskeltiin filosofisesti mikä on jätettä, miten sen voi määritellä. Mary Douglasin kirjan Puhtaus ja vaara mukaan lika on "ainetta väärässä paikassa". Mikään ei ole sisäsyntyisesti jätettä. Ruoka, joka on lautasella, on ruokaa. Ruoka, joka on tippunut paidalle, onkin jätettä. Sitran Kari Herlevi on sanonut, että jäte sanana on vanhentunut, kyse on raaka-aineesta.
Jälkimmäinen osuus luennosta käsitteli erästä kestävän kehityksen ja kiertotalouden osaa ja ilmiötä, josta vain pienellä osalla ihmisillä on käytännön kokemusta - roskisdyykkausta ja erityisesti kaupoista pois heitetyn ruoan dyykkausta. Luennoitsijat olivat tutkineet dyykkausta mm. haastattelemalla dyykkareita.
Roskisdyykkaukseen liittyy mielikuva likaisuudesta, kurjuudesta ja köyhyydestä. Dyykkarit eli "freeganit" eivät kuitenkaan etsi pois heitettyä ruokaa siksi, että he olisivat kurjia ja köyhiä. Sen sijaan he haluavat protestoida ylikulutusta ja tuhlausta vastaan. Köyhyyden vuoksi roskiksia tonkivat häpeävät tilannetta ja tekevät sen yleensä yksin. Dyykkaus sen sijaan on yhteisöllistä. Porukan mukana opitaan käytännöt, käydään löytöretkillä, jaetaan saalis ja valmistetaan se yhdessä.
Minusta oli mielenkiintoista kuulla, että dyykkarit samalla tavalla kuin kaupan asiakkaat nauttivat löytämisen ilosta, rahan säästämisestä ja heräteostoksista. Tuli mieleen se, kuinka kirppareilla käyminen ei suinkaan välttämättä tarkoita sitä, että eläisi kohtuullisesti saati askeettisesti, vaan myös käytettyihin tavaroihin voi tuhlata rahaa ja hamstrata niitä.
Vaikka dyykkaaja protestoi ylikulutusta, hän on riippuvainen toisten tuhlauksesta. Pitemmällä aikavälillä hän kuitenkin toivoo, että tämä yhteiskunnan "vika" korjaantuu, vaikka dyykkaus siihen sitten loppuisikin.
Dyykkaus kyseenalaistaa jätteen "jätteisyyden" ja vetää uudelleen rajan puhtaan ja likaisen välillä. Dyykkaaja luottaa aistihavaintoihinsa syömäkelpoisuuden määrittelyssä.
Dyykkarit taivastelivat haastatteluissa jäteastioihin laitetun ruoan ylenpalttisuutta. Kalliitakin ruoka-aineita voi löytyä. Ruokavalio muuttuu kokeelliseksi, kun käytetään ravinnoksi sitä, mitä sattuu löytymään. Banaanien ja pilalle menemättömäksi käsitellyn vaalean leivän löytymiseen voi kuulemma aina luottaa.
Dyykkarit taivastelivat haastatteluissa jäteastioihin laitetun ruoan ylenpalttisuutta. Kalliitakin ruoka-aineita voi löytyä. Ruokavalio muuttuu kokeelliseksi, kun käytetään ravinnoksi sitä, mitä sattuu löytymään. Banaanien ja pilalle menemättömäksi käsitellyn vaalean leivän löytymiseen voi kuulemma aina luottaa.
Lue lisää:
Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!
1.2.2016
Kuinka vessapaperi ei lopu koskaan
![]() |
| Kuva: emdot |
Suomalainen vessapaperivalmistaja Serla heittää paperipeliin uuden valtin - jatkossa rullissa on 30 prosenttia enemmän arkkeja. Serlan Brand Manager Mari Rautio kertoo Talouselämän uutisessa: "Tutkimuksemme mukaan kuluttajat toivovat vessapaperilta ennen muuta riittoisuutta. Heitä harmittaa kesken loppuva vessapaperirulla ja wc:ssä tyhjänä odottava hylsy."
Tutkimuksesta luettuani näin silmissäni kaikki ne tuhannet raukat haromassa harmistuneina hylsystä viimeisiä riittämättömiä paperiarkkeja. Emmekö me kaikki olekin olleet siinä tilanteessa!
No, oikeastaan ei. Meillä ei lopu vessapaperirulla kesken eikä wc:ssä odota hylsy tyhjänä. (Joskus kansi on ylhäällä, mutta sitä en ole vielä ratkaissut.) Näin se käy:
1. Vessassa on varattu tila vararullille. Meillä on talouspaperiteline, johon menee juuri kaksi wc-paperirullaa. Tietty tila on tärkeä, jotta näkee heti, onko siinä vararullia vai ei.
2. Viikkosiivoukseen kuuluu käsisaippua-annostelijoiden ja vararullatelineen täyttäminen. Säännölliset rutiinit vähentävät muistamisen tarvetta.
3. Viimeistään silloin kun vararullatelineen täyttämisen jälkeen rullat ovat loppu, kirjoitetaan kauppalistaan "wc-paperi" ja täytetään varastot mahdollisimman pian.
Vaikka rullassa olisi miten paljon paperia, aina se viimeinen arkki sieltä kuitenkin tulee vastaan. Sen sijaan että ostaisit 30 % pidempiä vessapapereita, paranna rutiinejasi 30 %, niin vessapaperisi ei lopu koskaan.
P.S. Juuri tulleen tiedon mukaan vessapaperin loppumista voi viivyttää myös sillä, ettei kukaan ota viimeistä arkkia. Allaolevissa kuvissa on havainnollistettu, kuinka monta käyttäjää voi välttyä hylsyn tyhjenemiseltä, jos kukin käyttää aina puolet jäljelläolevasta arkista.
+++
P.S. Juuri tulleen tiedon mukaan vessapaperin loppumista voi viivyttää myös sillä, ettei kukaan ota viimeistä arkkia. Allaolevissa kuvissa on havainnollistettu, kuinka monta käyttäjää voi välttyä hylsyn tyhjenemiseltä, jos kukin käyttää aina puolet jäljelläolevasta arkista.
Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)

