13.5.2016
9.5.2016
Kiireinen kevät
![]() |
| Ankka, johon on piirretty monta taloa. |
Tuntuuko teistä, että toukokuu on jotenkin puolet lyhyempi kuin muut kuukaudet? Voi toki olla, että siihen on tullut ahdettua kaksinkertainen määrä tekemistäkin.
Omassa ohjelmassani Mekaselska-hommien lisäksi on paljon vapaaehtoistoimintaa.
Toimin poikani futisjoukkueessa joukkueenjohtajana ja välillä apuvalmentajanakin. Joukkueita on itse asiassa kaksi ja molemmilla pelejä viikoittain plus harjoitukset, joten puuhaa riittää ihan näin kortteliliigatasollakin. Klooni tai pari tulisi kieltämättä tarpeeseen.
Tulevana lauantaina on suomalaisten sosiaalisen median aktiivikäyttäjien ja vaikuttajien vuosittainen SomeTime-tapahtuma, joka tällä kertaa järjestetään Tampereella, vieläpä uudentihkeällä Kampusareenalla. Tapahtumaan ehtii vielä ilmoittautua. Olen osallistunut järjestelyihin mm. nettisivuja päivittäen ja lauantaina tietty menen paikan päälle. Kloonini lähetän yhtäaikaa olevaan poikien futisturnaukseen.
Seuraavana viikonloppuna olen jo toista kertaa valmentajana Rails Girls -työpajassa. Kyseessä on naisten oma ohjelmointipäivä, joka tällä kerralla on kohdennettu erityisesti maahanmuuttajille. Osallistujat saavat tiedot ohjelmoinnin perusteista ja rakennamme yhdessä oman nettisovelluksen, esimerkiksi blogin.
Näiden puuhien lisäksi minun pitäisi saada yksi talo myyntikuntoon ja myydyksi (jos etsit Turun seudulta tilavaa rintamamiestaloa, jossa on iso piha ja peltomaisema, ota yhteyttä!), setviä kyseisessä talossa olleet vanhat tavarat ja käydä koirakoulua.
Lisäksi minulle ilmoitettiin juuri, että lapseni alkaa periä meiltä kymmenen sentin tullia aina kun haluamme käydä ullakkokomerolla, jonne pääsee lapsen parven kautta. Laitan ehkä kloonini kaivamaan kuvetta.
P.S. Tämän postauksen kuvassa on yksi niistä setvittävistä vanhoista tavaroista. Olen näemmä ollut jo pienenä niin kova talofani, että talon kuvilla on koristeltu leluankkakin pyrstöä myöten...
P.P.S. Älä säikähdä ankkaa äläkä ohjelmaani, vaan ota yhteyttä kaikenlaisissa järjestämisasioissa! :)
Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!
6.5.2016
2.5.2016
Esirakastettua luksusta
![]() |
| Kuva: bronwyn quilliam |
Kaupungilla kävellessäni silmäni osuivat taas yhteen uuteen kirppisliikehuoneistoon. Käytettyjen tavaroiden kauppa on kovassa vauhdissa varmaankin sekä yleisen taloustilanteen että lisääntyneen ympäristötietoisuuden ansiosta.
Se mikä erityisesti ilahduttaa minua on että näen yhä enemmän "brändättyjä" siistejä kirppareita hyvännäköisine logoineen ja näyteikkunoineen. Ne ovat enemmänkin lifestyle-myymälöitä kuin kirppuisten kamojen kauppoja. Kauppakeskukset eivät ymmärtääkseni ole tähän mennessä suhtautuneet suopeasti kirppiksiin, mutta nämä uudenlaiset myymälät sopisivat hyvin mihin tahansa.
Oma lukunsa ovat käytettyä luksusta myyvät liikkeet. Talouselämä kirjoitti jo yli kymmenen vuotta sitten Corinne Peers de Nieuwburghin myymälän, Euroopan ensimmäisen käytettyjen laatuvaatteiden myyjän, hauskasta tarinasta.
Corinne kasvoi lapsuutensa Brüggessä valtavassa linnassa, missä ei haluttu heittää mitään hukkaan. Linnassa järjestettiin paljon juhlia, jonne osallistui aina sama suppea aristokraattien joukko. – Belgia oli tuolloin pieni kylä, jossa meidän säätyymme kuuluvat tunsivat kaikki toisensa. Juhlissa piti olla aina uudet vaatteet, joten ongelmaksi syntyi, mitä tehdä vanhoille, hän muistelee. Modernia taidetta opiskellut Corinne sai näin idean vaatteiden kierrätyksestä.
Pari esimerkkiä kansainvälisistä käytettyjen merkkitavaroiden online-markkinapaikoista ovat Vestiaire Collective ja High Fashion Society. Tavaroiden aitous varmistetaan asiantuntijoiden toimesta ja ostaja voi olla varma saavansa aidon merkkituotteen.
Minua lämmittävät erityisesti termit, joilla nämä kauppapaikat kutsuvat käytettyjä tuotteitaan: "pre-owned" (esiomistettu, aiemmin omistettu) ja "pre-loved" (esirakastettu).
Minua lämmittävät erityisesti termit, joilla nämä kauppapaikat kutsuvat käytettyjä tuotteitaan: "pre-owned" (esiomistettu, aiemmin omistettu) ja "pre-loved" (esirakastettu).
Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)

