19.6.2013
Mitä amppelikukka opetti minulle elämästä
Amppelikukkani, valkoinen kaunis rehevä kellokasvi, oli mennyt huonoon kuntoon. Tilanne hyppäsi sananmukaisesti silmille, kun taas kerran löin kulkureitillä roikkuvaan ruukkuun pääni. Katsoin kasvia tarkemmin. Kaikki sen kukat olivat lakastuneet vaaleanruskeaksi tahmaksi. Olin varma että se oli kuollut.
Otin kasvin alas huonosti sijoitetusta koukustaan ja tarkastelin sitä. Tilanne näytti pahalta. Voisiko kukan vielä pelastaa? Olin jo siirtänyt sen turvaan paahtavalta auringolta varjon puolelle, mutta ei se näyttänyt viihtyvän sielläkään.
Muistin äkkiä, että kasvista kuului nyppiä kuolleet kukat pois. Jos lakastuneet kukat jättää paikoilleen, ne alkavat kehittää siemeniä ja vievät kasvilta energiaa.
Aloin nyppiä kuolleita kukkia pois. Niitä oli paljon ja urakka näytti toivottomalta. Kukanroippeiden takana ja alla oli lisää kukanroippeita. Nypin ja nypin ja nypin ja manailin, miksei tätäkään ollut tullut mieleen tehdä aiemmin.
Yhtäkkiä huomasin, että kaikkien lakastuneiden kukkien alla on uusia nuppuja. Jokaisen kuolleen kukan alla piilotteli ainakin viisi nuppua.
Jatkoin nyppimistä. Sormet menivät tahmeiksi ja selkä jäykistyi, mutta paljastin joka nyppäisyllä lisää pikku kukanalkuja.
Kun olin valmis, kasvi näytti täysin uudistuneelta ja valmiilta avaamaan kymmenittäin uusia valkoisia kelloja.
Miksikö kerron sinulle kukkien hoidosta? Tuolla kukalla ja sinulla on jotain yhteistä. Sinunkin on hyvä nyppiä säännöllisesti lakastuneet ja turhat asiat ja esineet elämästäsi pois ja antaa tilaa uudelle. Tavarat, harrastukset, sitoumukset, joita et tarvitse ja joista et enää nauti, vievät sinulta aikaa ja energiaa, jota voisit käyttää uusista elämyksistä nauttimiseen.
Minä aion nyt nyppiä amppelikukkani useammin, jotta se jaksaa kukkia kauniina koko kesän. Mitä tarpeetonta sinä voisit poistaa kodistasi ja elämästäsi tänään?
P.S. Kukka opetti myös sen, että milloin vain voi tapahtua jotain odottamatonta, joten kannattaa nauttia kesäsateen tunnusta kasvoilla. Ja sen, että kiireisen autoilijan ajoreitin lähellä ei kannata pitää kukkaa kesäsateessa, voi jäädä alle.
Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!
7.6.2013
Miljoona, miljoona, miljoona lomakuvaa
Kesälomakausi on pyörähtänyt käyntiin ja lomakansa napsii lomakuvia häkellyttävällä tahdilla. Kameroiden muututtua digitaaliseksi kuvien ottamista ei tarvitse enää pidätellä. Ei ole pakko tyytyä loman viralliseen pönötykseen mökin portailla, vaan muistikortti täyttyy mustikanvarvuista, maalatuista varpaankynsistä, kärähtäneestä makkarasta, kärähtäneestä nenästä, pikku uimaoppilaista viidestä eri kuvakulmasta, Musti edestä takaa istuu makaa…
Jossain vaiheessa kamera sanoo, ettei muistikortille enää mahdu yhtään kuvaa auringonlaskusta, uima-allasdrinksuista tai mummon raparpereista. Tyhjennä se tai menetät mahdollisuuden ikuistaa lapsesi seitsemännen lomapäivän iloinen loiskinta rannassa. Sinä tyhjennät ja jatkat kuvaamista. Loman jälkeen ihmettelet, mistä näitä digikuvia oikein tulee ja mitä niille oikein pitäisi tehdä. Ennen oli helppoa kun postissa saapui 24 tarkkaan harkittua otosta koko loman ajalta, nyt tietokoneellasi ilkkuu 2400 lomakuvaa.
Seitsemän järkivinkkiä lomakuvaajille:
1. Digikuvia on helppo ottaa sadoittain. Älä silti ota.
2. Tyhjennä kuvat kamerasta päivittäin tai ainakin viikoittain kuvaustahdistasi riippuen. Saat kuvat menemään automaattisesti omiin kansioihinsa päivämäärän mukaan. Tee vuosillekin omat hakemistonsa, niin kuvamassa ei ole liian suuri käsitellä.
3. Karsi heti tuplat, triplat ja kvadruplat samasta aiheesta, tärähtäneet, ali- ja ylivalottuneet ja muuten teknisesti epäonnistuneet.
4. Käyttöjärjestelmästäsi ja kuvaohjelmistasi riippuen sinulla voi olla käytössä ns. nimilappuja (tag). Voit merkitä niillä heti erityisen hauskoja tai kauniita kuvia tai vaikka tietyssä tapahtumassa otettuja kuvia. Jotkut ohjelmat osaavat tunnistaa kasvoja, joten löydät tietyn henkilön kuvia nopeasti. Tutustu tietokoneesi mahdollisuuksiin.
5. Muista tehdä kuvista varmuuskopiot. Tietokoneiden kovalevyt voivat mennä rikki ja menevätkin rikki, mieluiten pahimmalla mahdollisella hetkellä. CD-levyt kestävät aikaa rajallisesti. Rakkaimpia kuvia on hyvä säilyttää useassa paikassa: tikulla, verkkokovalevyllä, ulkoisella kovalevyllä…
6. Digikuvien ojasta on helppo joutua paperikuvien allikkoon, jos et heti laita niitä albumiin. Tilaa kuvat suoraan kirjoina, niin ne ovat heti järjestyksessä ja näyttävät hyviltä.
7. Jos haluat jakaa kuvia muiden katsottaviksi, älä lähetä alkuperäisiä kuvia kaikille sähköpostissa. Suoraan kamerasta otetut kuvat ovat todella isoja tiedostoja ja tällainen hirmusähköposti saa postiohjelmiston tukkoon. Lataa kuvasi nettialbumiin ja lähetä sähköpostitse linkki.
Facebookin käyttäjille varoitus: sopimusehdot kannattaa lukea tarkoin (kuten muissakin palveluissa). Lataamalla kuvasi Facebookiin annat heille luvan käyttää kuvaasi ilman korvausta miten haluavat. Yksityisasetukset kannattaa muutenkin käydä läpi, ettei esim. lasten kuvia tule vahingossa jaettua tuntemattomille.
Tutustukaa kameran asetuksiin, ottakaa hyviä kuvia (menkää tarpeeksi lähelle kohdetta), ja ennen kaikkea nauttikaa ihanasta kesästä!
Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!
31.5.2013
Sitten on aikaa
Ihanaa, mökkikausi on taas käynnissä! Rankan työviikon jälkeen päästään
mökille rentoutumaan ja rauhoittumaan! Vietetään koko kesäloma mökillä!
Pitääkin ostaa sinne vähän kesäkukkia. Siellä ois se yksi seinä joka pitäisi maalata. Tänä vuonna voitais muuten rakentaa sinne uusi isompi terassi! Aattele miten ihanasti siellä sitten mahtuu grillaamaan! Ne ulkohuonekalut siellä pitää muuten käsitellä taas. Sopisko siihen terassiin semmoinen pergola?
Uskaltaakohan sinne laiturille enää mennä, muistatko kun siinä oli pari aika huonoa lautaa? Se pitäis varmaan uusia.
Sitku meillä on se seinä maalattu ja terassi rakennettu ja laituri nakutettu ja ulkotuolit öljytty ja kukkapenkit kitketty ja istutuslaatikot koottu ja pensaat trimmattu ja vene tervattu ja kesäloma mennyt niin sitten kyllä ehditään istua ja rentoutua!
Eiku…?!
Pitääkin ostaa sinne vähän kesäkukkia. Siellä ois se yksi seinä joka pitäisi maalata. Tänä vuonna voitais muuten rakentaa sinne uusi isompi terassi! Aattele miten ihanasti siellä sitten mahtuu grillaamaan! Ne ulkohuonekalut siellä pitää muuten käsitellä taas. Sopisko siihen terassiin semmoinen pergola?
Uskaltaakohan sinne laiturille enää mennä, muistatko kun siinä oli pari aika huonoa lautaa? Se pitäis varmaan uusia.
Sitku meillä on se seinä maalattu ja terassi rakennettu ja laituri nakutettu ja ulkotuolit öljytty ja kukkapenkit kitketty ja istutuslaatikot koottu ja pensaat trimmattu ja vene tervattu ja kesäloma mennyt niin sitten kyllä ehditään istua ja rentoutua!
Eiku…?!
Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!
15.5.2013
Poissa silmistä, poissa mielestä
![]() |
| Kuva: Maegan Tintari |
Oletko koskaan shoppaillut vaatteita omassa kaapissasi? Hyllyn perukoille on työntynyt housuja ja mekkoja, jotka olet nähnyt viimeksi ehkä pari kolme vuotta sitten. Onko sinulla kivoja koruja, jotka jäävät käyttämättä, koska ne ovat kauniisti – ja näkymättömästi – omissa säilytyslaatikoissaan? Löydätkö kylppäristäsi avaamattoman kasvorasvapurkin juuri kun olet ostanut uuden?
Niinpä. Saatat kuulua siihen laajaan kansanosaan, jonka tavaroiden täytyy olla näkyvissä, jotta ne tulevat käytettyä.
Tässä muutama vinkki, joilla säästät euroja vaate- ja kosmetiikkaosastolla, tai oikeastaan millä osastolla vain:
1. Karsi tavaroitasi, ettei sinun tarvitse hillota niitä jättimäisiin sammioihin.
2. Älä osta varastoon vaan tarpeeseen.
3. Käytä läpinäkyviä säilytysastioita aina kun pystyt. Muussa tapauksessa laita aina astiaan nimilappu.
4. Muista pystysuunta. Laita koukkuja ja hyllyjä seinille.
5. Pidä hyvä järjestys. Säilytä samanlaiset samanlaisten kanssa.
6. Käy säännöllisesti läpi kellari ja ullakko ja muut vastaavat tilat, jonne tungetaan kaikki se tavara, jolle ei juuri nyt löydy paikkaa. Ole säälimätön. On joku hyvä syy, miksei tavaralle ole paikkaa. Yleensä syy on se, ettet tarvitse sitä.
Ylläolevia ohjeita noudattamalla alkaa rahaa tulla ovista ja ikkunoista. Ja vaikkei tulisikaan, sinun ei tarvitse ostaa neljättä oreganopurkkia kahden kuukauden sisään, koska et muista mihin laitoit edelliset.
Miten voisit saada omassa kaapinnurkassasi piilottelevat tavarat käyttöön?
Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)



