19.1.2015

Kymmenen käskyä pitävät kodin järjestyksessä


Kuva: Shawn Rossi

Järjestyksen ylläpitäminen ei ole rakettitiedettä. Se ei kuitenkaan synny itsestään, eikä siihen riitä yksi suursiivous vuodessa. Muutama yksinkertainen periaate estää tilpehöörien ja tavaroiden kertymisen pöydille ja kaappeihin.

Apartment Therapy listaa järjestyksessä olevan kodin kymmenen käskyä.

1. Elä tilasi mukaan. Käytettävissä olevan tilan pitäisi määritellä rajat omistamasi tavaran määrälle, ei toisin päin. Jos kaappitila loppuu, ei aina kannata hankkia isompaa kaappia.

2. Vähennä usein. Vaikka sinulla olisikin nyt sopivasti tavaroita, niitä kertyy salakavalasti lisää. Käy läpi tavarasi muutaman kerran vuodessa ja luovu niistä, joita et enää käytä.

3. Paikka kaikelle. Jos pöydillä lojuu paljon esineitä, jotka eivät kuulu oikein mihinkään, ehkä niille kannattaa suunnitella säilytyspaikat. Järjestä esineet käyttötarkoituksen mukaan vaikkapa laatikoihin ja koreihin.

4. Sälälaatikkoa tarvitaan aina. Ei kannata tuhlata liikaa aikaa jokaisen teippirullan ja muun usein käytettävän pikku tavaran säilytyspaikan arpomiseen. Laita ne sälälaatikkoon.

5. Kaikki paikalleen. Kun olet käyttänyt jotain esinettä, laita se takaisin paikoilleen. Se ei ole aina helppoa, mutta kun sitä tekee sitkeästi ja ajatuksella, jossain vaiheessa siitä tulee tapa.

6. Säilytä tavaroita siellä missä käytät niitä. Näin teet paikoilleen laittamisesta helpompaa.

7. Pysäytä roina jo ovella. Kun sinulla on ulko-oven luona laskutilaa, voit sortteerata sisään tulevat tavarat turhiin ja olennaisiin jo ennen kuin ne pesiytyvät vaikkapa keittiön pöydälle.

8. Ala paperittomaksi. Skannaa dokumenttisi, käytä sähköisiä laskuja.

9. Ymmärrä että elämässä tärkeintä ovat kokemukset, eivät tavarat. Mainokset pommittavat meitä jatkuvasti yrittäen vakuuttaa meille, että elämä on onnellista vain jos ostamme kaikenlaisia tavaroita. Tutkimukset kuitenkin ovat osoittaneet, että tavaroiden sijaan onnea tuovat kokemukset ja elämykset. Ne eivät myöskään vie tilaa kaapeissa.

10. Ole itsellesi armollinen ja yritä uudestaan. Kenenkään koti ei ole täydellinen. Bloggaajat ottavat kuvia sopivasta suunnasta. Sisustuslehtien asuntoja on ollut stailaamassa kokonainen tiimi ihmisiä. Jos koti lipsahtaa taas räjähtäneeseen kuntoon, ei se mitään. Täytyy vain yrittää uudelleen!



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

12.1.2015

Jos kotonasi on edes yksi siisti paikka, anna sen olla lietesi ympäristö


Kuva: State Farm
Savon Sanomat kirjoittaa asunnoista, jotka ovat niin täynnä tavaraa, että sekasotku muodostaa jo tulipalon riskin.
Kyse voi olla osasta muistihäiriöisiä vanhuksia, päihde- tai mielenterveysongelmaisista tai jopa vain syrjäytymisvaarassa olevista nuorista, jotka eivät osaa tai saa siivottua. – Uusavuttomuus näkyy herkimmin keittiössä. Keittiö on yksi romuläjä. Kun kaikki tasot ovat täynnä tavaroita, niitä laitetaan sitten myös hellan päälle, sanoo paloesimies Harri Saastamoinen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta.

Jos tulipalo sitten syttyy, tavaramäärä haittaa myös pelastustöitä.
Palomiehelle savussa käsikopelolla eteneminen voi olla lähes mahdotonta, jos edessä on vain vaate- ja nyssäkkäkasoja.

Pelastuslaissa on kohta ilmoitusvelvollisuudesta. Poliisin, muun viranomaisen, kunnan työntekijän tai muun palvelu- ja tukiasumisen työntekijän on mahdollisten salassapitosäädösten estämättä ilmoitettava havaitsemastaan paloturvallisuusriskistä rakennuksessa alueen pelastusviranomaisille. Ilmoituksen perusteella tehdään palotarkastus ja ylimääräinen palokuorma voidaan määrätä poistettavaksi.

Lehti kirjoittaa vielä:
Kun tavaramäärää vähennetään, esimerkiksi tupakasta, kynttilästä, liedeltä ja kuumasta valaisimesta syttyvään tulipalon riski pienenee samalla. Myös kotitapaturmia kuten kaatumisia sattuu vähemmän, jos asunnossa mahtuu liikkumaan normaalisti.

Länsiväylä kirjoittaa, että koko maassa liesi- ja uunipaloja roihahtaa vuosittain hieman yli tuhat. Osassa kyse on humalaisen kokin nukahtamisesta kesken kaiken, osassa lemmikit tai lapset saavat käännettyä lieden päälle. Riskinhallintapäällikkö Tuomas Pälviä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta sanoo, että sekavassa keittiössä on suuremmat riskit myös sille, että liesipaloja syttyy. Uusien liesien levyt kuumenevat hyvin nopeasti ja liedelle jäänyt pakkaus syttyy helposti tuleen.

⏰

Mitä jos raivattaisiin ja järjesteltäisiin ennen kuin tulee hätätilanne?

Jos tiedät ihmisen, jonka keittiö tai vaikka koko asunto kaipaisi turvallisuuden lisäystä, vinkkaapa minulle tai minusta!


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

8.1.2015

Toimintatorstai: Passi, matkavakuutus ja muut reissuvehkeet järjestykseen

Aina välillä tulee eteen ulkomaanreissu, jolle tarvitaan ainakin passi, ja joskus enemmänkin asiakirjoja ja tavaroita. Meillä näitä tavaroita on ollut vähän kahdessa paikassa, ja ajattelin nyt käydä läpi kummatkin jemmat ja järjestää ne kunnolla.

Jemma 1

Jemma 2
 Tuttuun tapaan laatikot tyhjäksi ja kaikki lippuset ja lappuset esiin. Paljastui, että Jemma 1:ssä oli tärkeiden papereiden seassa myös muistoja kuten vanha passi, hääonnittelukortteja ja kiinalaisen sukkulabussin aikataulut. (Tämä laatikko on saanut olla erittäin rauhassa järjestävältä kädeltä tähän asti ja sen huomaa.)


Vähän aikaa ihmeteltyäni sain lappusia luokiteltua. Pankkeihin liittyvät lappuset, salasanoilta näyttävät lappuset, käyntikortit, matkamuistot. Lappusten omistaja saa käydä ne läpi paremmin, mutta nyt ne ovat ainakin samassa nipussa keskenään.

Jemma 1:ssa oli muistona säilytettyjä muiden maiden rahoja. Siirsin ne samaan paikkaan kuin oma kolikkokokoelmani. Vanhat passit, joita löytyi yhteensä kaksi, vein matkamuistojen pikku laatikkoon.

Vanhaa passia ja sen leimoja ja viisumeita saattaa olla mukava katsella myöhemmin ja muistella reissuja. Jos vanhentunut passi hohtaa tyhjyyttään, ei siinä ole paljoa säilyttelemistä.

Muista mitätöidä vanha passisi poliisin ohjeen mukaan. Jos et luota omiin tuhokykyihisi, passin voi palauttaa poliisille.

Meillä passit ovat yhdessä paikassa, samassa korissa kuin lentoyhtiöiden kanta-asiakaskortit, matkavakuutuskortit ja sen sellaiset. Nyt kasaan tuli myös Lontoon matkakortti Oyster.

Kirjasin myös passien vanhentumispäivät Google-kalenteriini, ettei tule enää samanlaisia yllätyksiä kuin pojan passin kanssa. Opittua: älä luota hataraan muistiisi, tarkista aina tärkeät asiat omin silmin.



Toisessa samanlaisessa korissa on vaatteiden alla pidettäviä matkarahapusseja, hihnoja ja lukkoja. Laatikkoon menivät myös tyhjät Forex-kuoret.

Tämänkertaisia hauskoja löytöjä olivat nippu valkoisiksi kauhtuneita kuitteja, hengityssuojain muistona Pekingistä ja mystinen pikku herneillä täytetty pehmeä pussi.


Kunhan vielä jossakin seikkaileva matka-adapteri siirretään tähän laatikkoon, on kaikki matkoihin liittyvä yhdessä paikassa. Nyt on selkeää mistä matkustustavaroita voi ensimmäiseksi etsiä ja mihin ne tulee laittaa käytön jälkeen.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

5.1.2015

118 leluautoa

Kuva: downing.amanda

HS:n talouden ja politiikan toimittaja Minna Nalbantoglu kirjoittaa ihmisten kulutustottumusten vähittäisestä muuttumisesta ja roina-ahdistuksesta. Kirjoitus loppuu alistuneeseen toteamukseen: "Eikä ostelun hillitseminen helppoa ole, kuten ainakin jokainen lapsiperheen vanhempi tietää. Vaikka äiti kuinka potisi roinaähkyä, tämän joulun jälkeen meillä on leluautoja 118 kappaletta."

Tähän lauseeseen konkretisoituu monen lastenhuoneen ovelta avautuva näky.

Mihin yksikään lapsi tarvitsee 118 leluautoa? Se tuntuu huimalta määrältä jopa päiväkotiin, saati sitten yhteen lastenhuoneeseen.

Katse kääntyy perheen äitiin. Hänellä on 38 huivia, vaikka hän ei kuulemma ole muotitietoinen.

Kuten muutkin tavat ja asenteet, myös tavaratavat opitaan paljolti vanhemmilta. Säästäväisyys ja tavaroiden kunnioittaminen ja huoltaminen opitaan, samoin huoleton pois heittäminen, hamstraaminen ja uusien ostelu. Jos lastenhuoneen kaaos ahdistaa, voi katsoa ensin omiin kaappeihinsa ja miettiä, olisiko itselläkin vielä harjoiteltavaa kohtuullisuudessa. Lapsiltahan ei voi vaatia sellaista, mikä ei itseltäkään onnistu.

Millaisilla ajatuksilla, asenteilla ja toimilla lastenhuoneen roinaähkyä voisi lähteä vähentämään?

Sisäistetään nykyinen tilanne ja etsitään motivaatio.

Leluista voi tehdä oikein inventaarin. Paljoudessa voi kuvainnollisesti kieriskellä ja miettiä yhdessä, miten kiitollinen saa olla, kun on ollut mahdollisuus hankkia niin paljon tavaroita. Säilytystilan puutteeseen voi kiinnittää huomiota ja vähentämisen yksi tavoite voisikin olla, että lelut mahtuisivat hyvin niille varattuun tilaan ja ne olisi helppo siivota sinne. Lapset eivät luultavasti ehdi nyt edes leikkiä kaikilla leluillaan, joten vähempikin riittäisi. Vanhempia kiinnostaa myös varmasti, minkälaisen kemikaalimäärän keskellä lapset leikkivät.

Uusien lelujen virta lastenhuoneeseen katkaistaan.

Kun on käsitetty yhdessä miten paljon leluja on, voidaan sopia, ettei uusia leluja osteta. Niin lasten kuin aikuistenkin on hyvä oppia vastustamaan mielitekoja. "Minulla on jo paljon, en tarvitse uutta" on hyvä mantra niin pienille kuin isoille. Tuntuu tietenkin kivalta nähdä, miten lapsi iloitsee uudesta lelustaan. Aina vain uusia leluja ostamalla koukutetaan kuitenkin lapsi uutuudenviehätykseen. Ilo ei tule lelusta vaan uutuudesta, eikä se kestä pitkään.

Isovanhemmille, kummeille ja ystäville asetetaan lahjakielto tai -rajoitus. Useimmat ymmärtävät asian, jos heille kertoo, että leluja on jo sadoittain. Koska he haluavat varmasti kuitenkin välillä antaa jotain, tehdään selväksi, että vastaan otetaan mieluiten aineettomia lahjoja. Yhteinen retki ja siitä tehty valokuvakirja jäävät varmasti muistoihin paremmin kuin taas uusi lelu. Tavaran sijaan voi myös vaikka laittaa vastaavan summan lapsen rahastoon tulevaisuutta varten.

Lapset rakastavat pikku krääsää, jota vanhemmat vihaavat. Krääsää tulee esimerkiksi yllätysmunista ja hampurilaisaterioiden kylkiäisinä. Näille voi tietoisesti laittaa stopin. Suklaata tai ranskiksia voi syödä muutenkin kuin turhan muovinpalan kera.

Vähennetään nykyisten lelujen määrää.

Säännöllisin väliajoin, vaikkapa kuukausittain, lapsi saa itse valita mitkä lelut hän lahjoittaa vähävaraisemmille lapsille. Esimerkiksi Hope-yhdistys auttaa suoraan lapsiperheitä, jotka ovat köyhyysrajan alapuolella. Lahjoituksen voi viedä yhdessä lasten kanssa perille. Samalla aikuiset voivat näyttää hyvää esimerkkiä ja viedä omia itselle tarpeettomia tavaroitaan kiertoon.

Leluja ja vaatteita voi myös laittaa kirpparille myyntiin. Lapsi oppii, että tarpeettomasta luopumalla saattaa myös tienata lantin jos toisenkin.

Vähentämisen edetessä hyvin lapsia voi palkita elokuvakäynneillä tai muilla elämyksillä. Karsiminen ja raivaaminen ei ole mitään tuhkassa kieriskelyä ja kärsimystä. Hyllytilaa vapautuu, on helpompi järjestää lelut paikoilleen ja on enemmän tilaa leikkiä!

Kohtuulliset tavat otetaan jatkuvaan käyttöön.

Vähentämisprojektin aikana on opeteltu eroon impulssiostoksista. Nyt on hyvä tilaisuus totuttaa samalla lapsi myös säästämään hankintojaan varten. Se on säntillistä taloudenhoitoa, opettaa kärsivällisyyttä ja on erittäin hyödyllinen taito lapsen kasvaessa aikuiseksi.

Jotain uutta on välillä tietenkin kiva saada. Jotta lelujen määrä ei kuitenkaan taas kasvaisi hallitsemattomasti, on oltava tiukkana: jos uusi tavara tulee sisään, jokin vanha menee samalla ulos. Kaiken pitää mahtua vaivattomasti paikoilleen!

Voitte kokeilla esimerkiksi lelunvaihtopäiviä tuttavaperheiden kanssa ja osan leluista säilömistä varastoon, josta ne jonkin ajan kuluttua löytyvät kuin uusina taas.

Lue myös: 5 siistiä tapaa, joista lapsesi hyötyy

Millaisia haasteita teillä on lastenhuoneen kanssa?


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!