Näytetään tekstit, joissa on tunniste auto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auto. Näytä kaikki tekstit

31.10.2016

Se Hervannan kohtelias ja varovainen bussikuski


Siitä asti kun kuulin, että Tampereelle Hervantaan tulee robottibussikokeilu, olen odottanut pääseväni kyytiin. Ehdin jo vähän aikaa sitten innostua:


On aina hyvä mennä täysin ohjelmoidulla robottiautolla, joten maltoin odottaa. Tällä viikolla liikennekokeilu aloitettiin sitten virallisesti, ja minähän mieheni kanssa heti sopimaan lounastreffejä robottikyydillä.

Robottibussi ei mene ensimmäisenä Hervannan valtaväylälle aamuruuhkaan sompailemaan, vaan se ajaa pientä pätkää Teknillisen Korkeakoulun ja Hervantakeskuksen välillä. Autoliikennettä siinä välillä ei taida juuri kulkea, mutta opiskelijoita senkin edestä. Vaikka fukseja joka syksy lisää tuleekin, tuskin niitäkään on ylimääräisiä. Eli varovainen täytyy olla.




Ehdimme odotella pysäkillä jo sen verran, että menetimme uskomme ja melkein jo lähdimme kävelemään itse kohti lounasravintolaa. Mutta sitten näimme pikku bussin saapuvan!


Bussi oli maailman söpöin pieni kulkupeli.
Autonomiset pikkubussit tulevat Suomen kaduille tänä kesänä kehittämään uusia ratkaisuja kaupunkiliikenteen globaaleihin haasteisiin. Kustannustehokkaiden, vähäpäästöisten ja matkustajien tarpeet huomioivien piensähköbussien kuljetuskapasiteetti on 9 henkeä. (sohjoa.fi)
Sen voisi maalata vaikka keltamustaraidalliseksi ja laittaa katolle tuntosarvet.


Tällaisen pikkuisen sähköbussin tarkoituksena on täydentää olemassaolevaa joukkoliikennettä, ei korvata sitä. Se voisi toimia syöttöliikenteenä vaikkapa ratikkalinjalle. Täällä Tampereella on kova älämölö siitä, että ydinkeskustaan pitäisi päästä omalla autolla ja mieluiten parkkeeraamaan liikkeen eteen. Onhan suuri osa tamperelaisista niin huonojalkaisia, etteivät pysty kävelemään bussipysäkiltä saati parkkihallista. Ehkä pikkubussi voisi kuljettaa keskustassa ihmisiä kauppoihin.

Kun astuimme bussiin, siellä olikin Ylen toimittaja ja kuvaaja ja huomasimme lupautuneemme haastateltaviksi. Juttua automaattisesta ajamisesta piisasi niin, ettei tullut jäätyä edes toisessa päässä pois kyydistä, vaan ajoimme toisenkin kierroksen.

Kyyti oli rauhallista ja pehmeää ja sähköauton tapaan hiljaista. Bussi ajaa ihan hitaasti tai pysähtyy, jos joku kävelee sen vierellä. Eräs täti kuunteli reippaillessaan musiikkia kuulokkeilla eikä varmaan huomannut takana vaanivaa bussia. Seurasimme häntä hipihiljaa pitkät pätkät.


Kyyti jätti todella innostuneen olon. Tällaisella bussilla todella kelpaa ajella! Kuskin puuttumista ei huomannut millään tavalla. Tällä hetkellä ohjaus perustuu GPS:ään ja ennalta ohjelmoituun reittiin, eli bussi kulkee kuin raiteilla. Tulevaisuudessa voisi kuitenkin käyttää ympäristön 3d-mallinnusta. Esteet bussi havaitsee lidarilla eli lasertutkalla. Se on niin tarkka, että se havaitsee sadepisaratkin, joten testejä ajetaan nyt vain hyvän sään aikana.

Kiitos kyydistä! Menkää tekin kokeilemaan jos pääsette :)

Lue lisää: Robottibussit liikenteeseen Hervannassa




Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

19.10.2016

Mindtrek 2016, päivä 3

Jakamistalous kaupungeissa


Viimeinen kuuntelemani Mindtrekin sessio pidettiin keskiviikkona aamupäivällä. Paneeli käsitteli jakamistaloutta kaupungeissa ja keskusteluun osallistuivat Mia Åkerblom (Linz), Joel Järvinen (Uber Suomi), Pekka Möttö (Tuup.fi), Harri Paloheimo (PiggyBaggy), Johanna Kohvakka (From Waste to Taste) ja Roope Mokka (Demos Helsinki).


Mia Åkerblom jutteli Linzin vanhasta tupakkatehtaasta, jonne on perustettu mm. yhteistyöskentelytiloja. Kimppakyytisovellukset ovat myös suosittuja. Jakamistalouden haasteena on hänen mielestään ihmisten hieman kapeakatseinen ajattelutapa. Esimerkkejä ja malleja muualla hyvin toimivista palveluista kaivataan.


Joel Järvinen esitteli Uberin yksinkertaista toimintaperiaatetta: paina nappia, saat kyydin. Hän muistutti, että auto on yleensä perheen toiseksi suurin investointi, kuitenkin se on käyttämättömänä melkein koko ajan ja tarvitsee parkkitilaa kun ei ole aiheuttamassa liikenneruuhkaa.


Pekka Möttö kertoi startupistaan Tuupista. Sen tarkoituksena on tehdä eri liikkumismuotojen yhdistämisestä helppoa. Sovelluksessa on älykäs reitin suunnittelu ja digitaalinen lippukioski. Siitä voisi ostaa yhtä lailla tutun yksittäislipun bussiin kuin lomakuljetukset bussilla ja veneellä saarimökille.

Green Business Development: Who will win the new mobility race? New mobility survey


Harri Paloheimo aloitti muistelemalla PiggyBaggyn syntytarinaa. Hänen piti viedä autottomana mikroaaltouuni korjaukseen. Siinä uunia ikeakassilla raahatessaan ja käytännöllisesti katsottuna tyhjiä ohiajavia autoja vilkuillessaan hän mietti, että täytyy olla tehokkaampi tapa hoitaa asia. Syntyi tavaroiden kimppakyytipalvelu PiggyBaggy.

Yrityksellä (CoReorient Oy) on muutakin meneillään. Älykontti toimii kylätilana, jonka avulla voidaan toteuttaa asukkaille paikallispalveluita. Kylätilaan voisi tilata kotiinkuljetuksia ja pidentää liikkeiden aukioloaikoja. Nyt menossa on kiertotalouspilotti Liiteri, jossa K-raudan työkaluja voi vuokrata, jopa kotiin kuljetettuna.


Johanna Kohvakka, From Waste To Taste

Johanna Kohvakan vetämä kiertotaloushanke From Waste to Taste taistelee ruokahävikkiä vastaan. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on perustettu ruoankierrätyskeskus ja hävikkiruokaravintola Loop. Hävikkiruokahan on täysin syömäkelpoista ruokaa, joka ei vain tule syystä tai toisesta syötyä. Ravintolassa siitä tehdään korkealuokkaisia annoksia ammattikokkien johdolla - kunkin päivän menu on vain yllätys. Hankkeen tarkoituksena on myös työllistää vaikeasti työllistyviä ihmisiä kuten maahanmuuttajia ja pitkäaikaistyöttömiä.

Hävikkiruoan syntyyn olemme me ruokakaupassa asioivat kuluttajat osin syyllisiä: otamme hedelmätiskistä mieluummin sen keltaisen kuin pilkullisen banaanin, luulemme virheellisesti parasta ennen -päiväyksiä viimeisiksi käyttöpäiviksi.

Kauppiaat suhtautuvat nykyään positiivisesti hävikkiruoan hyötykäyttöön. Aiemmin vastuukysymys oli epäselvä, mutta Eviralla on nyt selkeämmät ohjeet ruoka-avun käytöstä ja hävikkiruoka saadaan tehokkaammin hyödynnettyä. Imagon kohenemisen lisäksi jätemäärän väheneminen säästää rahaa.



Roope Mokka, Demos Helsinki

Roope Mokka Demos Helsingistä pohti esityksessään jakamistalouden syitä ja seurauksia ja käski kaupunkien ymmärtää viisi asiaa:

* kaupungit ovat innovaatioalustoja - mutta painopisteen tulee olla ihmisissä ja kokeiluissa, ei teknologiassa
* alustayhtiöt eivät ole kaikki samanlaisia - sellaisia tulee tukea, joita käyttäjät hallinnoivat, jotka mahdollistavat ihmisten kohtaamisia ja joilta ei voi sulkea ketään pois
* arvoa luodaan käytöllä, ei tuotannolla - ei tule tuottaa jatkuvasti uusia taloja ja rakennuksia vaan käyttää paremmin jo olemassaolevia
* kaupunki jakaa jo nyt - kadut, elokuvateatterit jne ovat jakamistalouden muotoja
* kaupungista tulee alusta - mutta meidän tulee päättää millainen siitä tulee, etteivät koodarit ehdi ensin

Kaupungin ja asukkaiden yhteisten kokeilujen tulee johtaa aitoihin toimintatapojen ja sääntöjen muutoksiin, ei jäädä vain puheen tasolle.




Lue myös:

* Mindtrek 2016, päivä 1: Kiertotalouden välttämättömyys, kyberuhkien ajan kotivara ja ihan oikea kyborgi
* Mindtrek 2016, päivä 2: Pokemon GO, älykkäät kaupungit ja innovaatiokeskukset


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

21.7.2016

Visiitti Kööpenhaminaan, osa 3: Yleisiä huomioita



Kööpenhamina on varmaankin yhtä hyvä paikka shoppailla kuin mikä tahansa suurkaupunki. Nyt ei oltu kuitenkaan ostosmatkalla. Kauppakeskusten ja ostoskatujen tutut merkit ja ketjukaupat eivät minua kiinnostaneet, vaan kurkin uteliaana millaisia pikku liikkeitä ja muuta kiintoisaa sivukaduilta löytyi.



Herkuttelijan taivas

Joka paikassa on kahviloita, kahviloita, kahviloita. Pyörävuokraamo voi olla myös kahvila, levykauppa voi olla kahvila, löytyipä jopa pankki jossa oli kahvila.



Kioskista sai mukaan tuoreita sämpylöitä, jotka halkaistiin ja laitettiin juustoa tai leikkelettä valmiiksi väliin. Leipomotiskeiltä myytiin naurettavan halpoja viinereitä, porkkanakakkulohkareita ja muita leipomuksia.



Luomutuotteet olivat hyvin näkyvillä, ja ruokapaikoissakin näkyi paljon luomuaineksista tehtyjä annoksia. Olipa jossain luomunakkikioskikin, sellaista en ole Tampereella nähnyt vielä.

Hygge

Kivoja istuskelupaikkoja löytyi runsaasti ja ympäristössä oli muutenkin mielenkiintoista liikkua.






Allekirjoittanut jälkikasvunsa kanssa vauhdissa leikkipuistossa


Kierrätys ja muu yhteistoiminta

Erään kadun varressa oli naapuruston kierrätyskaappi, josta käsittääkseni sai ottaa ja tuoda sinne tarpeen mukaan. Ihmettelin vähän miten se on säästynyt ilkivallalta. Olisi kiva saada tällainen meidänkin naapurustoon.



Oli hauska nähdä kadunvarressa sähköautojen latauspisteitä. Bongasin yhteiskäyttöautonkin (letsgo).



Rosenborgin linnanpuistossa törmättiin kaupunkiviljelyyn. Entisaikojen linnankeittiöpuutarhan inspiroimaa Kongens Køkkenhave -puutarhaa ylläpitävät vapaaehtoiset ja TagTomat-yritys.



Edelliset osat: osa 1: Airbnb, osa 2: Pyöräily


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

6.6.2016

Vanhusten ulkoilutusta, matkailua ja maailman pelastusta - kevyestä liikenteestä on moneksi


Kuva: Paul Krueger
Kevyeen liikenteeseen liittyvä bisnes on kovassa nosteessa maailmalla. Esimerkiksi EU:n alueella pyöräilyyn liittyvä liiketoiminta työllistää 650000 ihmistä (enemmän kuin kaivosteollisuus), Hollannissa neljännes uusista pyöristä on sähköavusteisia ja Saksassa matkailutuloista jo 10 % tulee pyörämatkailusta. Kuinka Suomessa voitaisiin hyödyntää tätä buumia uutena liiketoimintana? Miten liiketoiminnan syntymistä ja kasvua voidaan edistää?

Osallistuin viime viikolla Tekesin järjestämään tapahtumaan, jolla oli niinkin komea nimi kuin Kevytkulkuneuvojen liiketoimintamahdollisuudet. Päivä oli pyhitetty (sähkö)pyöräilyn ja siihen liittyvän liike- ja vapaaehtoistoiminnan ja mahdollisuuksien esittelylle, ja yleisö sai kokeilla erilaisia kulkuneuvoja.

Pyöräily on monella tavalla hyväksi ihmiselle ja ympäristölle. Auton vaihtaminen pyörään kaupungin liepeillä vähentää mm. ilman saastumista, pysäköintipulmia ja liikkumattomuudesta johtuvia terveysongelmia. Sähköavusteiset pyörät lisäävät pyöräilyn houkuttelevuutta ja yleistyvät koko ajan.

Tapahtuman esitykset löytyvät täältä, nappasin tähän kolme makupalaa!

Pyörällä kaiken ikää


Riksapyörä

Pyörällä kaiken ikää (Cycling Without Age) on Tanskassa vuonna 2012 syntynsä saanut kansainvälinen kansanliike. Vapaaehtoiset pyöräluotsit ulkoiluttavat ikäihmisiä ja muita liikuntarajoitteisia riksapyörillä. Toiminta on jo käynnissä kymmenissä maissa ympäri maailmaa.
Pyörällä kaiken ikää yhdistää ihmisiä pyörän välityksellä. Se tarjoaa liikuntarajoitteisille mahdollisuuden kokea pyöräilyn riemu ja saada piristystä samalla kun vapaaehtoiset saavat uusia eri ikäisiä ystäviä.

Tampereella toteutetusta pilottihankkeesta voi lukea lisää raportista.

Scouter




Scouter on kevyt sähkökulkuneuvo. Se on vain metrin leveä, mutta siihen mahtuu kaksi ihmistä ja vähän tavaraakin. Scouterin ajamiseen ei tarvita ajokorttia, koska se lasketaan polkupyöräksi. Kehittäjien mielestä Scouter voi korvata hyvin auton kaupunkiliikenteessä - kymmentä kilometriä varten ei tarvita kahden tonnin painoista kulkuneuvoa. Scouter on myös avoin innovaatioalusta. Scouterin rungon päälle voi rakentaa mitä ikinä haluaa, vaikkapa tavarankuljetuslaatikon tai jäätelökioskin. Sen avulla kaupunkeihin voisi toteuttaa ekologisesti monenlaisia uusia palveluita.

Ruotsissa tehdään sähkötavarapyörillä jopa muuttoja. MOVEBYBiKE on saanut palkintoja ympäristöystävällisestä fiksuun kaupunkiin sopivasta kuljetustavastaan.


Pyörämatkailu

Eero Lukin kertoi tapahtumassa pyörämatkastaan Saksassa Elben pyöräreitillä (saksaksi Elberadweg). Reitti on tuhannen kilometrin pituinen suosittu verkosto eurooppalaisia pyöräreittejä, jonka varrella on monenlaisia palveluita. Pyöräilijä ohjataan vaivihkaa läheiseen kylään, jossa myydään paikallisia tuotteita, vaikkapa hunajaa, sen sijaan että hän ohittaisi paikan kovalla vauhdilla. Pyöräilijät voivat yöpyä pyöräystävällisessä majoituksessa, jossa pyörän saa lukittujen ovien taakse ja märät vaatteet voi kuivata. Pyöräystävälliset ruokapaikatkin tarjoavat pyöränkorjaussettejä ja pyöräkarttoja. Matkatavaransa voi kuljetuttaa valmiiksi seuraavaan yöpaikkaan. Kaiken voi varata etukäteen netin kautta. Reitillä on myös omia matkamuistotuotteita.

Suomessa pyörämatkailuun liittyvissä palveluissa on paljon kehittämistä, mutta samalla myös ansaintamahdollisuuksia, mikä pallona maaseudulla asuville ja yrittäville heitettäköön.

Pirkanmaalta löytyy tuotteistettuja pyöräilyreittejä Näsijärvireitti-nimen alta.

Segway-pohjainen ruokakärry goMobiili



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

27.5.2016

Kuinka löydän oikean pysäkin? Uutta teknologiaa testaamassa

Kuva: Jorge Franganillo

"Hei kuule, kiinnostaisko sua osallistua tällaiseen testiin, kun en itse ehdi?" huikkasi mieheni yhtenä päivänä. "Laitan sulle tän meilin."
”Tampereen keskustori ruuhka-aikaan ja kolmonen lähtee kuulemma minuutin päästä. Lähtölaitureilla näkyy puolen tusinaa autoa -  mikähän se noista oikein on? Linjatunnuksia ei näe kuin tuosta lähimmästä autosta. En taida ehtiä…” Vai ehditkö? Osana Streetlife -hanketta Aalto-yliopisto on kehittänyt nykyteknologian uusimpia mahdollisuuksia edustavan mixed reality –sovelluksen joukkoliikenteen käytön avustamiseksi. Etsimme nyt testaajia Tampereen keskustassa tapahtuvaan kenttäkokeeseen, jossa sovellusta pääsee kokeilemaan käytännössä ensimmäistä kertaa.


Joukkoliikenne, nykyteknologia, mixed reality - mihin kirjoitan nimeni? Lähetin kokeen järjestäjille heti postia ja sain ilokseni vastaukseksi kehotuksen valita itselleni sopiva testiaika.

Tänään sitten kävin kokeilemassa millaista sovellusta hankkeessa on kehitelty. Testi suoritettiin Keskustorilla, jonka pysäkkikartta näyttää suunnilleen tältä


Olen itse todella suunnistushaasteinen ja minun on vaikea löytää oikeisiin paikkoihin. Vieraissa kaupungeissa oikeiden katujen, pysäkkien ja linjojen hakeminen on ihan painajaista. Opin kyllä kulkemaan Pekingin metrossa, mutta se oli hyvin selkeä systeemi ja siellä oli hyvät opasteet. Keskustori on yksi pysäkkien ja bussien sekamelska. Kaikki apu on siis tervetullutta.

Streetlife-hankkeessa etsitään keinoja alentaa kaupunkien hiilidioksidipäästöjä ICT:n avulla ja vähentää oman auton käyttöä mm. tekemällä joukkoliikenteen hyötyjä näkyväksi ja tuomalla joukkoliikennettä lähemmäs käyttäjien tarpeita.

Testaajat löytyivät tihkussa hetken odoteltuani. Sain käteeni ensin esitietolomakkeen, jossa kyseltiin joukkoliikenteen ja teknologian käyttötapojani. Seuraavaksi huomasinkin piteleväni tablettia ja päästiin tositoimiin.

Kenttäkokeessa testattiin, miten neljä erilaista näkymää auttaisivat minua löytämään oikealle pysäkille. Sain kokeilla katutason näkökulmasta tehtyä 3D-mallinnusta, lintuperspektiivistä tehtyä 3D-mallia, lisättyä todellisuutta eli todelliseen näkymään (kameran linssin läpi katsottuna) lisättyjä elementtejä sekä ylläolevan pysäkkikartan mukaista 2D-näkymää. Testaajat mittasivat miten nopeasti löydän näkymän avulla oikean pysäkin (ja tietysti vertasivat oliko se heidän tarkoittamansa paikka). Käytännössä näkymässä oli iso nuoli osoittamassa, mihin pysäkille minun pitäisi leikisti löytää, ja minun piti osoittaa mille pysäkille sitten menisin sen perusteella. Sama testi tehtiin monesta eri katselupisteestä.

Oma suosikkini oli lintuperspektiivi, se antoi minulle hyvän kuvan alueesta, varsinkin jos se asemoisi itsensä automaattisesti oikean suuntaiseksi. Sellaisen näkymän avulla löytäisin hyvin oikean paikan vieraillakin kulmilla.

Odotan innolla tällaisten palvelujen saapumista puhelimeeni! Ehkä joskus tulevaisuudessa saan henkilökohtaisen apurinuolen viemään minut perille.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

23.7.2015

Toimintatorstai: Autokatoksen raivausta, osa 1

Tehtävä: autokatoksen raivaus.

Alkutilanne: katoksessa on auton lisäksi myös työkaluja, ylimääräiseksi jääneitä laudanpätkiä ja muuta tavaraa.

Mikä ei toimi: Tila on pieni ja näyttää kaoottiselta. Säilytyslaatikko on tehottomassa käytössä.





Mikä toimii:


Isoihin koukkuihin voi ripustaa vaikka koiran täkin tuulettumaan, petivaatteet ja matot tuulettuvat katossa roikkuvilla tangoilla ja lumikolat ovat kesällä pois tieltä seinällä.

Takaisin kaoottiseen säilytysarkkuun. Arkussa oli mm. haiskahtava käytävämattorulla, rikkinäinen lakana, vanhat kukkamullanjämät, kanankakkaa (syy haiskahdukseen), lisää kanankakkaa, todella iso jakoavain (lahjana saatu), vielä paketissa oleva käsipora (älkää kysykö, en tiedä), ruostunut saha, käynnistysjohdot, yksi työhanska, lasten harava ja lumilapio, hiekkaleluja, muutama kaakelinpala, likaisia muovikulhoja, joita väristä päätellen on käytetty apuna puunsuojakäsittelyssä.



Tyhjensin laatikon ja lakaisin pohjan niin hyvin kuin taisin. Takaisin sinne eivät mene ainakaan haisurulla, lakana, saha, mullanjämät ja pussissa oleva kakka.

Saha mokoma livahti salaa mukaan kuvaan!

Kassillinen hiekkaleluja, jakoavain ja käsipora menevät kierrätyskeskukseen. Vanerilevyt eivät ole meidän, mutta omistajat eivät ole niiden perään kyselleet. Jos niitä ei haeta, pistämme ne paloiksi ja saunan pesään. (Sitä ennen kokeilen niihin ehkä vähän kuviosahausta.)


 Nurkassa oleva lauteesta sahattu käyttämätön pätkä ja kaakelinpalat voisivat kelvata jollekin jatkojalostukseen, joten tarjoan niitä kierrätysryhmässä.

Eikö ole hieno rusetti?
Laitoin kaikki autokaapelit yhteen ja arkkuun, sinne menivät myös tunkki ja auton lumilapio ja muutamat mailat.

Edistystä tuli paljon, mutta vielä on matkaa lopputulokseen - jatkoa seuraa!



Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

3.11.2014

Turvallista matkaa

Kuva: Yuya Tamai

Vanhempani asuvat parin tunnin ajomatkan päässä. Kävin viikonloppuna siellä tekemässä vähän remonttia ja raivaamassa tavaroita. Paluumatka sunnuntai-iltana pimeässä ja sateessa oli ihan painajaismainen. Joidenkin vastaantulevien autojen valot häikäisivät niin, etten nähnyt tietä lainkaan. Ilmassa oli sumua niin että omat pitkät valoni eivät auttaneet juurikaan. Näin valkoisen udun keskellä hieman tiemerkintöjä ja tienreunan heijastimia. Silti joillakin oli niin kova kiire, ettei (omasta mielestäni varsin sopiva) nopeusrajoitus heitä koskenut. Toivottavasti kaikki pääsivät turvallisesti perille.

"Auto sammui maantien laitaan keskelle korpisuoraa", lauloi Tuula Amberla vuosia sitten. (Tykkäsin jostain syystä kovasti tästä laulusta pienenä.) Jos auto todella sattuisi syystä tai toisesta pysähtymään keskelle ei mitään, on hyvä olla varautunut ja pitää autossa muutamia tärkeitä tavaroita varsinkin näin pimeänä ja kylmänä vuodenaikana.

Turvavyöleikkuri. Jos ajat ulos tieltä ja jäät huonoon asentoon, et välttämättä saa turvavyötä avattua. Leikkurilla saat nopeasti vyön poikki. Tämä halpa mutta hyödyllinen kapine kannattaa säilyttää aurinkolipassa niin, että pääset siihen helposti käsiksi vaikka olisit pää alaspäin. Leikkuri on hyvä lahjavinkki vaikka yhdessä parin seuraavan kanssa.

Pelastuskortti. Pelastuskortin (Rescue Sheet) avulla pelastustyöntekijät saavat nopeasti tietää onnettomuuspaikalla, miten ihmiset saadaan nopeimmin ja turvallisesti ulos kyseisestä automallista. Lue lisää ja printtaa autoosi pelastuskortti Autoliiton sivulta.

Ensiapulaukku. Ensiaputarvikkeita voi tarvita korpisuoran lisäksi aivan arkisissakin tilanteissa. Kerran ennen poikani futsal-harjoituksia sattui pukuhuoneessa pieni onnettomuus, emmekä löytäneet sidetarvikkeita mistään. Minä olin ainoa, jonka autossa oli ensiapulaukku, ja siellä olevat tarpeet pelastivat tilanteen. Ehkä tapauksen jälkeen joku toinenkin paikallaolija hankki laukun. Sisältö kannattaa tarkistaa säännöllisesti.

Kynä ja paperia. Muistiinpanovälineitä tarvitaan usein eivätkä ne vie paljoa tilaa vaikkapa huoltokansiossa, jossa voi myös säilyttää auton käyttöohjetta.

Lämmintä vaatetta. Jos auto sammuu pakkasella keskelle korpisuoraa, se kylmenee melkoisen nopeasti. Älä siis jätä ulkovaatteita matkasta.

Heijastinliivi. Koiranulkoiluttajien, pyöräilijöiden ja lenkkeilijöiden lisäksi myös autoilija tarvitsee heijastavaa liiviä. Jos astut ulos autosta pimeän tien laidassa, sinulla on iso riski joutua yliajetuksi, jos sinulla ei ole kunnon heijastimia. Kun nopeudet ovat suuret, sinut pitää havaita jo yli sadan metrin päästä. Ilman heijastinta sinut huomaa vasta "Oho, mikä se oli":n kohdalla.

Taskulamppu. Kännykän valossa on riemukasta tutkia rengasta tai moottoria. Otsalamppu on kätevin, koska kätesi jäävät vapaaksi. Tarkista paristojen teho säännöllisesti.

Tuulilasinpesunestettä. Räntä- ja kura-aikana autoilija on liemessä, jos tuulilasinpesuneste loppuu kesken kaiken eikä huoltoasemaa ole mailla halmeilla.


Turvallista matkaa!

(Ja laita autossa olevat tavarat järjestykseen näiden vinkkien avulla!)


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!

20.7.2013

Näppärät autoiluapurit




Autoilu on kuulemma kätevä tapa päästä paikasta toiseen, ja monet meistä melkein asuvat autossa. Auto on monesti myös sen näköinen että siellä asutaan. Banaaninkuoret, irtosukat, paperinpalat ja huutokonsertit ovat asioita, joita autojen seinien sisältä voi löytyä, aivan kuten kotoakin.

Tässä muutama tarvike, joilla voit saada autoiluasi mukavammaksi ja kätevämmäksi.

Kokoontaitettava kori. Tällainen kori ei vie säilytyksessä paljoa tilaa, mutta saat sen avulla helposti kaatuvat tai vierivät kuljetettavat pysymään aloillaan matkan ajan.

Penkkiin kiinnitettävät säilytystaskut. Lapsiperheissä tällainen on erityisen hyvä, mutta taskuista hyötyvät muutkin. Tavaroita ei tarvitse säilyttää sekalaisessa kasassa pelkääjän paikalla tai vellomassa hanskalokeron pohjalla. Laita taskuihin ne kilkkeet, mitä et ajaessasi käytä.

Roskapussi. Jätskipapereita ja muita roskia EI heitetä auton ikkunasta luontoon eikä myöskään tiputeta jalkatilaan. Ne laitetaan vaihdekepistä tai ikkunaveivistä roikkuvaan roskapussiin. Käytetyt hedelmäpussit sopivat tehtävään hyvin. Kannattaa siis syödä myös välillä hedelmiä.

Uudelleensuljettavia pusseja. Tällaisiin pusseihin voit laittaa märät uimahousut, likaiset vaipat, lasten matkamuistokivet, puoliksisyödyt suklaapatukat…

Kirjekuori. Siihen voit laittaa kuitit ja muut paperit, mitä sinun tarvitsee säästää tai antaa asioita hoitaessasi. Laita roskapaperit heti roskikseen.

Puhdistusliinoja ja talouspaperia. Vahinko ei tule kello kaulassa autoonkaan.

Evästä. Juuttuessasi ruuhkaan tai joutuessasi muuten odottelemaan pääsemättä syömään rusinapakkaus tai muu säilyvä pikkusyötävä voi vielä pelastaa päiväsi. Vesipullo on myös ehdoton.

Suunnitelma. Säästät hermojasi ja ajokilometrejä, kun vähän mietit etukäteen minne menet ja mitä missäkin hoidat.


Jos tykkäsit tästä, jaa blogikirjoitus myös ystävillesi!